Vladimir Bontš-Brujevitš
Vladimir Dmitrijevitš Bontš-Brujevitš (ven. Влади́мир Дми́триевич Бонч-Бру́евич, 28. kesäkuuta (J: 16. kesäkuuta) 1873 Moskova – 14. heinäkuuta 1955 Moskova) oli venäläinen bolševikki, neuvostoliittolainen poliitikko ja historian tohtori.
Vladimir Bontš-Brujevitš syntyi aatelissukuisen[1] maanmittarin perheeseen. Hän opiskeli Moskovan maanmittausinstituutissa ja valmistui Kurskin maanmittarikoulusta. Vuodesta 1892 lähtien Bontš-Brujevitš osallistui marksilaisten kerhojen toimintaan ja vuonna 1895 hän liittyi Venäjän sosiaalidemokraattiseen työväenpuolueeseen.[2]
Vuonna 1896 Bontš-Brujevitš muutti ulkomaille. Hän opiskeli Zürichin yliopistossa, osallistui vallankumoukselliseen toimintaan, tutustui Leninin ja työskenteli Iskra-lehden toimituksessa. Vuosina 1903–1905 hän johti Venäjän sosiaalidemokraattisen työväenpuolueen keskuskomitean Geneven toimistoa, osallistui Vperjod-lehden perustamiseen ja puolueen kolmannen edustajainkokouksen valmisteluun.[2]
Marraskuussa 1905 Bontš-Brujevitš muutti Pietariin, jossa hän työskenteli bolševikkilehtien toimittajana. Vuodesta 1910 lähtien hän toimi Žizn i znanije -kustantamon johtajana ja vuosina 1910–1914 Zvezda ja Pravda -lehtien toimitusten jäsenenä. Helmikuun vallankumouksen jälkeen Bontš-Brujevitš oli Pietarin neuvoston toimeenpanevan komitean jäsen ja työskenteli Izvestija ja Rabotši i soldat -lehtien toimittajana. Lokakuun vallankumouksen aikana hän oli Smolnan ja Taurian palatsin alueen komendantti ja vuosina 1917–1920 Venäjän kansankomissaarien neuvoston kanslianhoitaja. Maaliskuussa 1918 hän johti neuvostohallituksen muuttoa Moskovaan.[3]
Vallankumouksen jälkeen Bontš-Brujevitš toimi perustamansa sovhoosin johtajana, lehtimiehenä sekä Venäjän vallankumousliikkeen historian, uskontotieteen, kansatieteen ja kirjallisuuden tutkijana. Vuodesta 1933 lähtien hän työskenteli valtiollisen kirjallisuusmuseon ja vuosina 1945–1955 Neuvostoliiton tiedeakatemian uskonnonhistorian ja ateismin museon johtajana. Bontš-Brujevitš on palkittu Leninin kunniamerkillä.[2]
Suomennettuja teoksia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Muistelmia V. I. Leninin Genevessä oloajalta. Leningrad: Kirja, 1932.
- Lenin ja lapset. Suom. Vuokko Ahveninen. Petroskoi: Karjalan ASNT:n valtion kustannusliike, 1959.
- Lenin: muistelmia. Suom. Vuokko Ahveninen. Petroskoi: Karjalan ASNT:n valtion kustannusliike, 1958.
- Lenin: muistelmia. Suom. Kerttu Kyhälä-Juntunen. Petroskoi: Karjala, 1984.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Biografitšeski slovar ”Polititšeskije dejateli Rossii. 1917” slovari.yandex.ru. Viitattu 2.4.2010. (venäjäksi)[vanhentunut linkki]
- ↑ a b c Bolšaja Sovetskaja Entsiklopedija, tom 3, s. 558. Moskva: Sovetskaja Entsiklopedija, 1970.
- ↑ Sankt-Peterburg. Petrograd. Leningrad: Entsiklopeditšeski spravotšnik, s. 97. Moskva: Bolšaja Rossijskaja Entsiklopedija, 1992. ISBN 5-85270-037-1
| Kansainväliset | |
|---|---|
| Kansalliset | |
| Tieteilijät | |
| Taiteenala | |
| Henkilöt | |
| Muut | |
