Vladimir Bogoraz
Vladimir Germanovitš Bogoraz (ven. Влади́мир Ге́рманович Богора́з, ennen kääntymistään kristityksi Natan Mendelevitš Bogoraz, Ната́н Ме́нделевич Богора́з; 27. huhtikuuta (J: 15. huhtikuuta) 1865 Volynian läänin Ovrutš – 10. toukokuuta 1936 matkalla Donin Rostoviin) oli venäläinen kansa- ja kielitieteilijä sekä yhteiskunnallinen vaikuttaja.
Bogoraz syntyi juutalaisen opettajan perheeseen[1] ja vietti lapsuutensa Taganrogissa. Hän aloitti opinnot Pietarin yliopistossa vuonna 1880. Bogoraz osallistui narodnikkien toimintaan ja joutui useaan kertaan pidätetyksi ja karkotetuksi. Venäjän kaukoitään karkotettuna hän kiinnostui pohjoisten kansojen historiasta ja kulttuurista ja osallistui vuonna 1895 Aleksandr Sibirjakovin rahoittamaan tutkimusretkeen keräten aineistoa tšuktšien ja eveenien keskuudessa.[2]
Vuonna 1898 Bogoraz pääsi Venäjän tiedeakatemian puoltamana palaamaan Pietariin, jossa hän työskenteli Antropologian ja etnografian museossa ja julkaisi aineistokokoelman tšuktšien kielestä ja kansanperinteestä. Vuosina 1900–1901[2] hän osallistui Franz Boasin johtamaan retkikuntaan[3] tutkien tšuktšeja, korjakkeja, itelmeenejä, kerekkejä ja eskimoita. Myöhemmin Bogoraz asui kaksi vuotta Yhdysvalloissa, jossa vuosina 1904–1910 ilmestyi neljä osaa hänen tšuktšeja käsittelevästä monografiastaan. Sen kolme ensimmäistä osaa on myöhemmin julkaistu myös venäjäksi.[4]
Ensimmäisen maailmansodan aikana Bogoraz toimi rintamalla lääkintämiehenä ja pietarilaisten sanomalehtien kirjeenvaihtajana. Vuoden 1917 jälkeen hän työskenteli tiedeakatemian antropologian ja etnografian museossa sekä maantieteen instituutin ja Leningradin yliopiston professorina. Bogoraz vaikutti voimakkaasti Pohjoisen komitean (1924), Leningradin yliopiston pohjoisen tiedekunnan (1927) ja Pohjoisten kansojen instituutin (1930) perustamiseen.[5] Vuodesta 1932 lähtien hän toimi myös perustamansa tiedeakatemian uskonnonhistoriallisen museon johtajana[6]. 1930-luvulla Bogoraz osallistui aktiivisesti pohjoisten alkuperäiskansojen ja varsinkin tšuktšin kirjakielen luomiseen[5].
Tieteellisen työnsä ohella Bogoraz toimi myös kaunokirjailijana salanimillä V. G. ja N. A. Tan. Hän sai tunnustusta kertomuskokoelmastaan Tšukotskije rasskazy (”Tšuktšilaiskertomuksia”, 1899). Romaanit Vosem plemjon (”Kahdeksan heimoa”, 1902), Žertva drakona (”Lohikäärmeen uhri”, 1909) ja Na ozere Lotše (”Lotšejärvellä”, 1914) kuvaavat kivikauden elämää. Vuonna 1931 ilmestyi kokoelma Kolymskije rasskazy (”Kolyman kertomuksia”) ja vuonna 1935 romaani Voskresšeje plemja (”Uudesti syntynyt heimo”), joka kuvaa tšuktšien elämässä vallankumouksen jälkeen tapahtuneita muutoksia. Poliittisesti epäluotettavana pidetty kirjailija jäi unohduksiin kuolemansa jälkeen, mutta vuodesta 1958 lähtien hänen teoksiaan alettiin jälleen julkaista Neuvostoliitossa. Niistä monet on käännetty myös vieraille kielille.[7]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Biografitšeski slovar dic.academic.ru. Viitattu 23.11.2012. (venäjäksi)
- ↑ a b Severnaja entsiklopedija, s. 101. Moskva: Jevropeiskije izdanija, 2004. ISBN 5-98797-001-6
- ↑ Encyclopedia Judaica (second edition), volume 4, s. 36. Farmington Hills: Thomson Gale, 2007. ISBN 978-0-02-865932-9
- ↑ Severnaja entsiklopedija, s. 101–102. Moskva: Jevropeiskije izdanija, 2004. ISBN 5-98797-001-6
- ↑ a b Severnaja entsiklopedija, s. 102. Moskva: Jevropeiskije izdanija, 2004. ISBN 5-98797-001-6
- ↑ Kratkaja literaturnaja entsiklopedija feb-web.ru. Viitattu 23.11.2012. (venäjäksi)
- ↑ Kasack, Wolfgang: Entsiklopeditšeski slovar russkoi literatury s 1917 goda, s. 754–755. London: Overseas Publications Interchange, 1988. ISBN 0-903868-73-3
