Vivian Maier
Vivian Dorothy Maier (1. helmikuuta 1926 New York – 21. huhtikuuta 2009 Highland Park, Illinois) oli yhdysvaltalainen valokuvaaja, jonka tuhannet taitavat ja persoonalliset valokuvat 1950–1970-luvuilta löydettiin vasta hänen kuolemansa jälkeen. Ammatikseen hän toimi lastenhoitajana ja kotiapulaisena monissa perheissä Chicagon seudulla. Valtaosan hänen yli 150 000 mustavalkonegatiivin sekä kehittämättömien filmirullien, tuhansien valokuvavedosten, diapositiivien ja kaitafilmien kokoelmastaan sekä muusta irtaimistostaan on hankkinut omistukseensa chicagolainen historioitsija ja keräilijä John Maloof, jolle Maierin tuotannon tunnetuksi tekemisestä on tullut elämäntehtävä. Sittemmin Maierin tuotantoa on ollut esillä näyttelyissä ympäri maailmaa.[1]
Elämäkerta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Nuoruus ja perhe
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vivian Maier syntyi vuonna 1926 New Yorkissa ranskalaisen Maria Jaussaud’n ja itävaltalaisen Charles Maierin tyttärenä.[2] Charles Maier jätti perheensä, kun Vivian oli noin neljävuotias. Vivian eli äitinsä kanssa sekä Yhdysvalloissa että ranskalaisessa Saint-Bonnet-en-Champsaurin alppikylässä. Tuntemattomista syistä Maria Maier ilmoitti valheellisesti vuoden 1940 väestönlaskentaan Charlesin asuvan jälleen perheensä luona.[3]
Yhdysvaltain vuoden 1930 väestönlaskentatietojen perusteella Vivian asui äitinsä ja ranskalaisen valokuvaajan Jeanne Bertrandin kanssa.[4] Vivian Maier sai todennäköisesti ensimmäisen innostuksensa valokuvaamiseen juuri Bertrandilta, mutta tästä ei ole kuitenkaan kirjallisia todisteita.[3]
Maier muutti vuoteen 1943 mennessä pois kotoa ja asui Jackson Heightsissa Queensissa John ja Berthe Lindenbergerin kanssa. Maier palasi 1940-luvun aikana kuitenkin takaisin Ranskaan.[3] Siellä hän alkoi myös kokeilla ensimmäisen kerran valokuvaamista. Hän käytti harrastelijoille tarkoitettua Kodak Brownieta,[4] jossa ei pystynyt säätämään valotusaikaa, tarkennusta eikä aukkoa.[3]
Valokuvaajana ja lastenhoitajana
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Maier palasi vuonna 1951 Euroopasta Amerikkaan. Hän työskenteli jonkin aikaa Manhattanilla tekstiilitehtaassa ja sitten lastenhoitajana Southamptonissa.[3] Maier pystyi vuonna 1952 ostamaan Rolleiflex-kameran, millä ottaa laadukkaampia kuvia.[4] Hän muutti 1956 New Yorkista Chicagon North Shoreen ja sai paikan Gensburgin perheen lastenhoitajana. Perheessä oli kolme lasta. Maier pystyi käyttämään Gensburgeilla omaa kylphyuonettansa pimiönä.[3] Sekä vapaa-aikanaan että viedessään lapsia retkille ympäri kaupunkia Maier kuljetti aina mukanaan rullafilmikameraansa, otti vähän väliä kuvia kadulla kohtaamistaan ihmisistä ja näkymistä ja katosi joskus lapsilta hetkeksi käydessään kuvaamassa jotakin kulman takana.[5]
Valokuvauksen ja kaitafilmauksen lisäksi Maier usein jututti kuvaamiaan ihmisiä ja nauhoitti keskusteluja ääninauhurilla. Maloofin haastattelemat Maierin entiset hoidokit kertovat tämän käyttäytyneen ihmisten kanssa usein monilla eri tavoilla, puhuneen erilaisilla korostuksilla ja käyttäneen eri nimiä, tuskin koskaan oikeaa nimeään. Joskus hän kuvasi ihmisiä salaa, joskus jututti ja ohjasi heitä oikeanlaiseen poseeraukseen. Myös lasten kanssa hän oli useimmiten lempeä ja myönteinen, mutta aika ajoin myös julma ja pelottava.
Maier 1950-luvun lopulla merkittävän perinnön Ranskasta, missä hänen isoisoisänsä Germain Haussaud oli omistanut maatilan. Maier teki perintövarojensa turvin useita matkoja. Vuonna 1957 hän vieraili Etelä-Afrikassa, ja vuosina 1959–1960 hän teki maailmanympärysmatkan ja otti sen aikana kuvia muun maussa Filippiineiltä, Thaimaasta, Kiinasta, Intiasta, Syyriasta, Egyptistä ja Italiasta.[3]
Gensburgien perheen pojat kasvoivat aikuiseiksi, ja 1970-luvun alussa Maierin palveluja ei siksi enää tarvittu. Tämän jälkeen Maier joutui työskentelemään useissa perheissä eikä pystynyt enää kehittämään kuviansa. Hänelle alkoikin kertyä valtavasti kehittymättömiä otoksia. Maier vaihtoi myös värivalokuvaukseen ja kuvasi Leica IIIc -kameralla sekä saksalaisilla yksisilmäisillä peiliheijastuskameroillaan.[4]
Maier työskenteli 1970-luvulla jonkun aikaa talk show -isäntä Phil Donahuen kodinhoitajana. Donahue oli vuonna 1974 muuttanut Chicagoon, ja Maier oli hänen luonansa alle vuoden. Maierille oli kerääntynyt jo huomattavia määriä materiaalia, ja matematiikan professori Zalman, jonka luona Maier työskenteli 1980-luvun lopulla, on kertonut, että Maier muutti asuntoon noin 200 laatikon kanssa. Maier hoiti vuosina 1989–1993 Federico Bayleanderin vammaista tytärtä.[6]
Maierin henkilökohtainen elämäntilanne alkoi 1900-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa heikentyä, ja hän joutui jättämään kameransa varastoon. Hän oli aikoja jopa kodittomana. Hänet uhattiin vuonna 2007 häätää halvasta kodistansa Cicerosta Chicagon esikaupunkialueelta, kun Gensburgin veljekset, jotka olivat pitäneet Maieriin yhteyttä, auttoivat häntä saamaan hieman parempikuntoisen asunnon Rogers Parkista. Maier ei kuitenkaan pystynyt maksamaan varastotilojensa vuokraa, joten varastoja vuokrannut yritys huutokauppasi neljä tonnia Maierin negatiiveja, tulosteita ja äänitteitä.[4]
Marraskuussa 2008 Vivian Maier löi päänsä pahasti kaatuessaan liukkaalla jäällä, mistä hän ei enää kunnolla toipunut vaan kuoli hoitokodissa huhtikuussa 2009.[4]
Valokuvakokoelman löytyminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Valokuvauksen lisäksi Maier tunnettiin työnantajaperheissä toivottomana tavaran hamstraajana, jonka irtaimistoon kuului kymmeniä varastolaatikoita. Kaksi vuotta ennen kuolemaansa Maier oli jättänyt maksamatta vuokravaraston erääntyneet laskut, ja varaston omistaja laittoi Maierin valokuva- ja kaitafilmilaatikoita myyntiin huutokauppaan. Suurimman erän osti nuori kiinteistönvälittäjä ja harrastelijahistorioitsija John Maloof, joka tarvitsi vanhoja valokuvia tekeillä olleeseen historiikkiinsa Chicagon Portage Parkista.[7] Maloof innostui kuvista tavattomasti ja alkoi hankkia itselleen muitakin Maierin varastokopista myytyjä valokuvaeriä. Hän löysi verkosta Chicago Tribunessa julkaistun Vivian Maierin kuolinuutisen vain kolmen päivän takaa ja alkoi saada vähä vähältä selville tämän taustaa.[8] Lokakuussa 2009 Maloof julkaisi joitakin Maierin kuvia Flickr-kuvapalvelussa ja sai tuhansia ihastuneita kommentteja.[8] Se johti artikkeleihin ja haastatteluihin kymmenissä medioissa ympäri maailmaa, useisiin näyttelyihin ja valokuvakirjoihin sekä pariinkin televisiodokumenttiin.
Maloofin toiminta on saanut aikaan myös lakikiistan, jossa asianajaja ja entinen valokuvaaja David C. Deal asettaa kyseenalaiseksi Maloofin oikeuden hyödyntää Maierin jäämistöä, joka hänestä kuuluisi Yhdysvaltojen lain mukaan hänen Ranskasta löytämälleen Maierin serkun lapselle. Kesällä 2014 alkaneen oikeusjutun odotetaan kestävän vuosia.
Syrjäänvetäytyvä Maier ei koskaan puhunut yksityiselämästään edes työnantajille, joiden luona asui. Monet yksityiskohdat on John Maloof selvittänyt Maierin jäämistöä ja viranomaisten arkistoja tutkimalla, mutta moni seikka on yhä tuntematon.[8]
Valokuvien vastaanotto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Valokuvakriitikko Allan Sekulan mukaan Vivian Maierin terävä katse amerikkalaiseen arkipäivään on tämän Ranskassa viettämien lapsuus- ja nuoruusvuosien ansiota. Hän vertaa Maieria sveitsiläiseen Robert Frankiin, joka myös erikoistui Yhdysvaltojen kaupunkinäkymien valokuvaamiseen, mutta pitää Maierin ansioita naisten ja lasten arjen kuvaamisessa ainutlaatuisina. Valokuvaaja Mary Ellen Mark on rinnastanut Maierin tuotantoa Frankin lisäksi naisvalokuvaajien kuten Helen Levittin, Lisette Modelin ja Diane Arbusin tyyliin. Maierin kuvissa esiintyy kaikenlaisia ihmisiä: vauraan keskiluokan edustajia ostoksineen, köyhiä laitapuolen kulkijoita, miehiä, naisia ja lapsia. The Wall Street Journalin William Meyersille Vivian Maierin valokuvat rinnastuvat Harry Callahaniin, Garry Winograndiin ja Weegeehen.
Arvioijien mukaan Maierin käyttämä kuiluetsimellä varustettu Rolleiflex-kamera tuo matalan kuvakulmansa ansiosta henkilökuviin ylevyyttä ja 6 × 6 cm negatiivikokonsa ansiosta tarkkoja yksityiskohtia. Maier vaihtoi Rolleiflexin ja mustavalkofilmin 1970-luvun lopulla kinofilmikameraan ja väridiojen kuvaamiseen Kodakin Ektachrome-filmille.
Valokuvateoksia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Maloof, John (toim.): Vivian Maier: Street Photographer. Powerhouse 2011. ISBN 978-1-57687-577-3.
- Cahan, Richard ja Williams, Michael: Vivian Maier: Out of the Shadows. CityFiles 2012. ISBN 978-0978545093.
- Maloof, John (toim.): Vivian Maier: Self-Portraits. Powerhouse 2013. ISBN 978-1-57687-662-6.
- Cahan, Richard ja Williams, Michael: Eye to Eye: Photographs by Vivian Maier. CityFiles, 2014. ISBN 9780991541805.
- Maloof, John (toim.), Heiferman, Marvin ja Greenberg, Howard (teksti): Vivian Maier: A Photographer Found Harper Design, 2014. ISBN 9780062305534.
TV-dokumentteja
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Jill Nicholls: The Vivian Maier Mystery” (Arkistoitu – Internet Archive), 2014.
- John Maloof ja Charlie Siskel: Vivian Maierin salaisuus (Arkistoitu – Internet Archive) (Finding Vivian Maier), 2014.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Sinisalo, Kati: Tuntemattomana erakkona kuolleen Vivian Maierin ällistyttävä nousu maailmanmaineeseen, Yle 3.4.2014, viitattu 4.1.2015.
- ↑ MacDonald, Kerri: A Peek Into Vivian Maier’s Family Album Lens Blog. 13.1.2016. The New York Times Company. Viitattu 31.1.2021. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g Biography of Vivian Maier The Art Story Foundation. Viitattu 31.1.2021. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f About Vivian Maier Maloof Collection, Ltd. Viitattu 31.1.2021. (englanniksi)
- ↑ “Vivian Maier: A Life Discovered” Hosted by Tim Roth at the Merry Karnowsky Gallery in Los Angeles. Maloof Collection Ltd. 2014, viitattu 4.1.2015.
- ↑ O’Donnell, Nora: The Life and Work of Street Photographer Vivian Maier Chicago magazine. 14.12.2010. Chicago Tribune Media Group. Viitattu 31.1.2021. (englanniksi)
- ↑ O’Donnell, Nora: The Life and Work of Street Photographer Vivian Maier, Chicago Magazine 14.12.2010, viitattu 4.1.2015.
- ↑ a b c Beck, Katie: Vivian Maier: A life's lost work seen for first time, BBC World News America 21.1.2011.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- John Maloofin Maier-sivusto
- Jeffrey Goldsteinin Maier-sivusto (Arkistoitu – Internet Archive)
- Meyers, William: "The Nanny's Secret", The Wall Street Journal 3.1.2012
| ||||||||||||||||||||||||||
