Vissarion Belinski

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Vissarion Belinski vuonna 1843. K. Gorbunovin piirtämä muotokuva.

Vissarion Grigorjevitš Belinski (ven. Виссарио́н Григо́рьевич Бели́нский; 11. kesäkuuta (J: 30. toukokuuta) 1811 Viapori, Helsinki — 7. kesäkuuta (J: 26. toukokuuta) 1848 Pietari) oli venäläinen kirjallisuusarvostelija, toimittaja ja filosofi sekä uudistusmielinen demokratian kannattaja. Häntä pidetään venäläisen kirjallisuuskritiikin uranuurtajana.[1] Hänen ystäväpiiriinsä kuuluivat Nikolai Stankevitšin kautta muun muassa Aleksandr Herzen ja Mihail Bakunin.[2]

Belinski syntyi Viaporissa, jossa hänen isänsä oli laivaston lääkärinä. Hän kävi kymnaasia Penzassa. Hän opiskeli Moskovan yliopistossa, mutta hänet erotettiin sieltä vuonna 1832 näennäisesti "kykenemättömyyden takia", mutta todellisuudessa siksi, että hän oli kirjoittanut näytelmän maaorjuutta vastaan.[3] Hän julkaisi estetiikan alaan kuuluvia kirjoituksia aikakauslehdissä ja toimitti Moskovski nabljudatel -lehteä 1838–1839. Kun lehti kiellettiin, hän muutti Pietariin ja ryhtyi Otetšestvennyje zapiski -lehden avustajaksi. Hän julkaisi artikkeleita muun muassa Mihail Lermontovista, Aleksandr Puškinista, Ivan Turgenevista ja Nikolai Gogolista. Hän sai vaikutteita Länsi-Euroopan idealistisilta filosofeilta, erityisesti G. W. F. Hegeliltä ja Ludwig Feuerbachilta.[4]

Vuoden 1841 aikoihin Belinski alkoi kutsua itseään sosialistiksi. Hän pohti yhteiskuntarakenteen syvällistä muuttamista. Belinskin mielestä uudistukset olivat historiallinen välttämättömyys ja eliitin ja kansan välinen kuilu pienenisi edistyksen myötä. Yhteiskuntaa ei pakotettaisi takaisin "kansan tasolle", vaan kansa kohotettaisiin yhteiskunnan tasolle. Belinski selitti, että "kansallisuus ei ole sarkatakkeja, tuohivirsuja, halpaa votkaa ja hapankaalia".[5] Hän piti kapitalismia väistämättömänä välivaiheena edettäessä kohti utopistista sosialismia. Hän uskoi Venäjän kehittyvän kohti eurooppalaista yhteiskuntaa ja pilkkasi slavofiileja. Hän arvosteli yksinvaltiutta ja maaorjuutta, köyhyyttä, alkoholismia, virkavaltaisuutta ja heikommassa asemassa olevien – kuten naisten – syrjintää.lähde?

Viimeisinä vuosinaan 1847–1848 Belinski toimitti Nekrasovin aikakauslehteä Sovremennik ja julkaisi siinä merkittäviä artikkeleita Venäjän kirjallisuudesta ja Gogolista.[6]

Belinski kuului aikansa vaikutusvaltaisimpiin vapaamielisiin kirjoittajiin, ja hän suosi kirjallisuutta, joka edusti ”sosiaalista tietoisuutta”, esimerkiksi Fjodor Dostojevskin esikoisromaania Köyhää väkeä (1845). Belinski kuuluu venäläisen realistisen estetiikan ja kirjallisuuskritiikin uranuurtajiin, ja hänen filosofiset katsomuksensa ja omaleimaiset kirjoituksensa vaikuttivat tuntuvasti venäläisen kirjallisuuden ja yhteiskunta-ajattelun kehitykseen.[6]

Belinskin näkemykset Ukrainasta olivat venäläismielisiä: Ukraina kuului kulttuurisesti ja historiallisesti Venäjään. Siten hän vastusti ukrainalaisen kirjallisuuden kehittämistä, sillä hän arveli että aiheet olisivat talonpoikaisia eikä lukijoita riittäisi, vaikka hän ihailikin Hryhori Kvitka-Osnovjanenko ukrainalaiskertomuksia ja ukrainalaisia kansanlauluja ja perinnäistapoja. Erityisen vahvana hänen näkemyksensä, etteivät ukrainalaiset voisi kehittää korkeakulttuuria ja kirjallisuutta, ilmeni hänen suhtautumisessaan Taras Ševtšenkoon. Neuvostoaikana Belinskin asenteita pyrittiin pehmentämään.[7]

Belinski kuoli tuberkuloosiin vain vähän ennen kuin hänet olisi pidätetty poliittisten näkemystensä vuoksi. Hänen kootut teoksensa julkaistiin venäjäksi vuosina 1859–1862 (12 osaa) ja uudestaan 1953–1956, julkaisijana Neuvostoliiton tiedeakatemia.[1]

Suomennettu tuotanto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Valittua. Suomentanut Tauno Haapalainen. Moskova: Edistys, 1975.
  • Boris Godunov ja Puskin. Suomentanut Martti Anhava. Parnasso 3/1985 (35. vsk.), s. 150–176.

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b ”Belinski, Vissarion Grigorjevitš”, Otavan Iso tietosanakirja, osa 1, palsta 1130. Helsinki: Otava, 1967.
  2. ↑ Harenbergs Lexikon der Weltliteratur 1, s. 331–332. Dortmund: Harenberg, 1989. ISBN 3-611-00091-4
  3. ↑ ”Belinskij, Vissarion”, Tietosanakirja, osa 1, palstat 937–938. Helsinki: Tietosanakirja-osakeyhtiö, 1909. Teoksen verkkoversio.
  4. ↑ Otavan Suuri Ensyklopedia 1, s. 576 (s.v. Belinski, Vissarion). Helsinki 1977. ISBN 951-1-02233-4
  5. ↑ Jangfeldt, Bengt: Venäjä. Aatteet ja ideat Pietari Suuresta Putiniin, s. 78. Siltala, 2022. ISBN 978-952-388-137-2
  6. ↑ a b Eesti Nõukogude Entsüklopeedia 1, s. 505 (s.v. Belinski, Vissarion Grigorjevitš). Tallinn 1985.
  7. ↑ George Stephen Nestor Luckyj: Belinsky, Vissarion Internet Encyclopedia of Ukraine. 1984. Viitattu 2.4.2023. (englanniksi)

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Friedleander, Kurt: Belinskij och den ryska litteraturens guldålder. Stockholm: Norstedt, 1966.
  • Randall, Francis B.: Vissarion Belinskii. (Russian biography series, 12) Newtonville (Mass.): Oriental Research Partners, 1987. ISBN 0-89250-215-0
  • Terras, Victor: Belinskij and Russian Literary Criticism: The Heritage of Organic Aesthetics. Madison: University of Wisconsin Press, 1974. ISBN 0-299-06350-X
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Vissarion_Belinski&oldid=22164734”