Sytytysjärjestelmä
Sytytysjärjestelmään kuuluu bensiiniä käyttävässä perinteisessä ottomoottorissa mekaaninen, moottorin tahtia pyörivän akselin ohjaama katkoja, sytytyspuola (sytytysmuuntaja), virranjakaja ja sytytystulpat sekä näiden väliset johtimet. Sytytyspuolan ensiöpiiriin tulee jatkuva tasajännite, ja kun katkojan kärjet ovat kiinni toisissaan, sytytyspuolan ensiöpiiri maadoituu niiden kautta päästäen virran kulkemaan ensiökäämin läpi. Virranjakajan akselin avatessa katkojan kärjet puolan ensiöpiirin virtapiiri katkeaa ja tällöin toisiopiiriin indusoituu suuri, jopa kymmenientuhansien volttien jännite. Puolan toisiopiiri on yhdistetty suurjännitejohdolla virranjakajan kanteen, josta se pyörijän kautta ohjautuu oikean sylinterin sytytystulppaan ja aiheuttaa siellä kipinän.
Katkojan kärkien rinnalla on kondensaattori, jonka tarkoitus on vähentää ensiöpuolen kipinöintiä. Kun katkojan kärjet avautuvat, virta pääsee pienen hetken kulkemaan kondensaattorin kautta, mikä antaa kärjille aikaa avautua kunnolla ennen kuin virta katkeaa. Tämä estää valokaaren syntymisen kärkien välille ja pakottaa jännitteen purkautumaan toisiokäämin ja tulpan kautta.
Jos katkojan kärkiväli on liian pieni, moottorin käynti muuttuu röpöttäväksi ja kierrosten otto vaikeutuu. Sama tapahtuu, kun katkojan kärjet kuluvat. Katkojan kärjet ovat kiinni virranjakajassa sijaitsevassa kärkilevyssä.
Virranjakajassa on usein myös alipaineella toimiva sytytysennakon säätö, joka säätää ennakkoa moottorin kuormituksen ja kierrosluvun mukaan sopivaksi. Normaaleihin huoltotoimenpiteisiin kuuluu kyseisen järjestelmän toiminnan sekä itse ennakon tarkastus, joka suoritetaan helpoiten ajoituslampulla.
Nykyisissä bensiiniautoissa on yleensä käytössä kärjetön sytytysjärjestelmä, jossa puolan ensiövirtaa ohjataan elektronisesti. Katkojan kärjet on korvattu moottorin asentoanturilla ja elektronisilla sytytyksen vahvistus- ja/tai ohjausyksiköillä, jotka korvaavat mekaanisen katkojan. Nykyään virranjakajastakin on usein luovuttu, ja jokaista sylinteriä kohti on oma puolansa, minkä ansiosta moottorinohjausyksikkö voi säätää kunkin sylinterin sytytystä täysin yksilöllisesti.
Eräs vaihtoehto on käyttää niin sanottua hukkakipinäsytytysjärjestelmää, jossa esimerkiksi nelisylinterisessä moottorissa kahdelle sylinterille annetaan kerrallaan kipinä. Toisessa sylinterissä on puristustahti lopuillaan ja toisessa vastaavasti poistotahti lopuillaan. Sylinterissä, jossa on poistotahti menossa, menee kipinä "hukkaan." Järjestelmästä voidaan myös käyttää nimitystä DIS, Distributorless Ignition System. (suom. virranjakajaton sytytysjärjestelmä)
Yksi- (ja usein myös kaksi) sylinterisissä moottoreissa voi olla ns. magneettosytytys, joka sekin voi olla kärjellinen tai kärjetön.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]