Viron e-asukas
Viron e-asukas (vir. e-residentsus) on ohjelma, jolla eri maiden kansalaiset voivat hakea sähköistä henkilöllisyyttä Viroon. Palvelun kautta e-asukkaat pääsevät käsiksi virolaisiin verkkopalveluihin, joiden kautta he voivat esimerkiksi avata maahan pankkitilejä ja perustaa yrityksiä ilman, että heidän täytyy käydä Virossa.[1][2]
Vuonna 2014 Viron hallitus hyväksyi lakiehdotuksen, jonka myötä ulkomaalaiset voivat hakea sähköistä henkilöllisyyttä Virossa. Laki tuli voimaan marraskuussa 2014. Laki ei kuitenkaan mahdollista kansalaisuutta eikä oleskelulupaa. Viron e-asukkuus, joka sisältää sirullisen tunnistekortin, maksaa 100 euroa.[3]
Ensimmäinen e-asukkuus myönnettiin 1. joulukuuta 2014 brittiläiselle toimittajalle, Edward Lucasille.[4] Heinäkuussa 2015 e-asukkuutta oli hakenut yli 3 800 ulkomaalaista, joista suomalaisia (916), venäläisiä (442) ja ukrainalaisia (227).[5] Vuoden 2023 loppuun mennessä yli 109 000 ihmistä 181 maasta oli saanut Viron e-asukkaan aseman. Alle kymmenessä vuodessa ohjelman käynnistämisen jälkeen Viron e-asukkaat ovat perustaneet yli 28 500 virolaista yritystä, ja tämä luku kasvaa edelleen nopeasti.[6][7]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Jo ensi vuonna suomalaiset voivat olla Viron e-asukkaita fin.afterdawn.com. Viitattu 8.8.2015.
- ↑ Virtuaaliasukkaaksi Viroon? Syksyllä se on mahdollista yle.fi. Viitattu 8.8.2015.
- ↑ Become an e-resident Republic of Estonia. Viitattu 15.9.2018.
- ↑ The World Now Has Its First E-Resident theatlantic.com. Viitattu 8.8.2015. (englanniksi)
- ↑ Estonia’s e-residency programme exceeds expectations - Ministry balticbusinessnews.com. Arkistoitu 10.8.2015. Viitattu 8.8.2015. (englanniksi)
- ↑ Viron e-asukas: Kuinka hakea e-Residency Virossa? Eesti Firma. Viitattu 2.1.2024.
- ↑ How many Estonian e-residents are there? Find e-Residency statistics e-Residency. Viitattu 2.1.2024. (englanniksi)