Viljo Hytönen
Viljo Hytönen (15. lokakuuta 1879 Juva – 26. helmikuuta 1937 Helsinki) oli suomalainen raittiusaatteen edistäjä ja filosofian tohtori.[1]
Hytösen vanhemmat olivat maanviljelijä Kalle Hytönen ja Kristiina Putkonen. Hän pääsi ylioppilaaksi Mikkelin lyseosta 1901 ja valmistui filosofan kandidaatksi 1907 ja filosofian lisensiaatksi 1913. Hytönen väitteli tohtoriksi 1913, väitöskirjan aiheena oli Suomen valtion paloviinapolitiikka vuosina 1826-1866.[1]
Hytönen toimi Kylväjä-lehden toimittajana 1904–1907 ja Raittiuden ystävien sihteerinä 1911–1915. Hän oli sosiaalihallituksen 1. aktuaari vuodesta 1919 ja toimi 1920–1937 köyhäinhoidon ylitarkastajana.[2][1]
Hytönen oli Kotimaisen työn liiton johtokunnan puheenjohtajana 1918 ja Raittiuden ystävien keskushallituksen puheenjohtajana 1918.[3]
Julkaisuja
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Suomen valtion paloviinapolitiikka 1826–1866, väitöskirja (1912)
- Yleinen raittiusliikkeen historia (1912)
- Vapaussotamme (1918)
- Suomen kieltolakiliikkeen historia (1919, 2. painos 1921)
- Talonpoikassäädyn historia Suomen valtiopäivillä 1809–1906 (2 osaa, 19231926)
- Oppikoulujen raittiusopetuksen käsikirja (1932)
- Suomen kansallisen heräämisen vuosisata (1933) (Kirjan digitoitu versio Internet Archivessa)
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c Fil. tri Viljo Hytönen, Aamulehti, 27.02.1937, nro 56, s. 5, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- ↑ Otavan Iso tietosanakirja, Otava 1968, osa 3, p. 978
- ↑ Aikalaiskirja 1934 (Projekt Runeberg)
