Taistojen mies

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Viimeinen pyhäinjäännös)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Taistojen mies
Viimne reliikvia
Elokuvan juliste Tšekkoslovakiassa.
Elokuvan juliste Tšekkoslovakiassa.
Ohjaaja Grigori Kromanov
Käsikirjoittaja Arvo Valton
Perustuu Eduard Bornhöhen romaaniin
Säveltäjä Uno Naissoo, Tõnu Naissoo, Georg Ots
Kuvaaja Juri Garshnek
Valmistustiedot
Valmistusmaa Neuvostoliitto
Tuotantoyhtiö Tallinnfilm
Levittäjä Tallinnfilm
Ensi-ilta 1969, Virossa 1970, Suomessa 1971
Kesto 86 min
Alkuperäiskieli viro
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Taistojen mies (tai Viimeinen pyhäinjäännös, Viimne reliikvia) on Grigori Kromanovin ohjaama neuvostovirolainen seikkailuelokuva vuodelta 1969. Se perustuu Eduard Bornhöhen kertomukseen ”Vürst Gabriel” (”Ruhtinas Gabriel”).

Vuonna 2002 elokuvakriitikot äänestivät Taistojen miehen kaikkien aikojen neljänneksi parhaaksi virolaiselokuvaksi.[1]

1500-luvun Liivinmaan sotaan sijoittuvassa tarinassa Piritan luostari haluaa haltuunsa Pyhän Birgitan pyhäinjäännökset varmistaakseen oman tulevaisuutensa. Nuori aatelismies lupaa hankkia ne luostarille, jos saa vastalahjaksi kauniin nuoren Agneksen vaimokseen.

 Aleksandr Goloborodko  Gabriel  
 Ingrida Andrina  Agnes  
 Elsa Radzina  abbedissa  
 Eve Kivi  sisar Ursula  
 Peeter Jakobi  Ivo Schenkenberg  
 Roland Bykov  veli Johannes  
 Karl Kalkun  Pealik  
 Uldis Vazdiks  Siim  
 Raivo Trass  Hans von Risbiter 

Elokuva kuvattiin värifilmille samalla kertaa sekä viron- että venäjänkielisiksi versioiksi, joiden kuvakulmat ja rajaukset poikkeavat eräissä kohtauksissa hieman toisistaan.

Taistojen mies sai Neuvosto-Virossa valtavan suosion. Sen näki 772 000 elokuvateatterikatsojaa, mikä oli yli puolet Viron asukasmäärästä. Vauhdikkaasta seikkailuelokuvasta on tullut myös myöhempien sukupolvien suosikki niin, että sitä kutsutaan ainoaksi virolaiseksi kulttielokuvaksi.

Tamperelaisen elokuvakerho Monroen Anton Asikainen kuvaa Taistojen miestä hillittömäksi seikkailuksi, joka sisältää ”miekkataisteluja, petollisia velipuolia, rakastuvia nunnia, salaluukkuja, hevostakaa-ajoja, palavia linnoja, palavia luostareita, palavia heinäpaaleja, neitsyiden ruoskintaa...” Hän kiinnittää huomiota myös elokuvan varsin ilmeiseen neuvostovastaisuuteen vapausteemoineen.[2]

  1. Kriitikud valisid eesti filmi esikümne, Postimees 26.4.2002. Viitattu 15.12.2016.
  2. Asikainen, Anton: Viron elokuva 100 vuotta, osa üks, Elokuvakerho Monroen blogi 15.12.2012. Viitattu 15.12.2016.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: et:Viimne reliikvia