Vihreän papaijan tuoksu
| Vihreän papaijan tuoksu | |
|---|---|
| Mùi đu đủ xanh L’Odeur de la papaye verte |
|
 |
|
| Ohjaaja | Trần Anh Hùng |
| Käsikirjoittaja | Trần Anh Hùng (käännä suomeksi) |
| Säveltäjä | Tôn-Thất Tiết |
| Kuvaaja | Benoît Delhomme |
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa |
Viernam Ranska |
| Levittäjä | Netflix |
| Kesto | 104 minuuttia |
| Alkuperäiskieli | vietnam |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
| AllMovie | |
Vihreän papaijan tuoksu (vietn. Mùi đu đủ xanh) on vietnamilais-ranskalainen elokuva vuodelta 1992. Se palkittiin Cannesin elokuvajuhlilla ja oli Oscar-ehdokkaana.[1][2]
Elokuva koostuu kahdesta osasta: alkuosassa päähenkilö Mùi on kymmenvuotias palvelustyttö, jälkiosassa 20-vuotias pianistipariskunnan kotiapulainen.[3] Elokuva sijoittuu Saigoniin 1950-luvulla ja 1960-luvun alussa.[4]
Juoni
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Nuori Mùi-niminen tyttö (Lư Mẫn San) saapuu varakkaan perheen palvelukseen. Mùi on luonteeltaan huomattavan tyyni, ja hän suhtautuu maailmaan hyvin uteliaasti. Hänen isäntäperheensä koostuu paljon poissaolevasta isästä (Trần Ngọc Trung), tämän vaimosta (Trương Thị Lộc), pariskunnan kolmesta pojasta sekä aviomiehen iäkkäästä äidistä (Võ Thị Hải). Kun perheen isä lähtee perheensä luota pois viimein lopullisesti, hän vie samalla mukanaan kaikki perheen rahat. Myöhemmin hän kuitenkin palaa takaisin sairaana ja kuolee pian sen jälkeen.
Kymmenen vuotta myöhemmin isäntäperhe joutuu kamppailemaan selviytyäkseen arkipäiväisestä elämästä. Perheen kaksi poikaa ovat lähteneet omille teilleen, ja perheen masentunut äiti on siirtynyt kuolleen isoäidin paikalle talon yläkertaan eikä juurikaan näyttäydy muille perheenjäsenille. Vaikka perheen äiti pitää Mùita (Trần Nữ Yên Khê) nyt omana tyttärenään, Mùi päättää silti vaihtaa isäntäperhettä. Hänestä tulee palvelija eräälle pianistille (Nguyễn Vân Oanh), joka on Mùin entisen isäntäperheen vanhimman pojan (Vương Hoa Hội) entinen ystävä. Mies on menossa naimisiin, mutta hän soittaa mieluummin pianoa kuin viettää aikaa kihlattunsa (Nguyễn Thị Thanh Trà) kanssa.
Eräänä iltana miehen kihlatun rupatellessa itsekseen mies alkaa soittaa pianoaan yhä kovemmin ja kovemmin peittääkseen naisen äänen. Kihlattu lähtee kotiin, mutta vilkaisee ulkona vielä kerran ikkunasta sisään. Mùin tullessa huoneeseen miehen pianonsoitto muuttuu paljon harmonisemmaksi. Myöhemmin sinä iltana pimeän laskeuduttua pianisti menee Mùin huoneeseen ja sulkee oven takanaan. Kun miehen kihlattu saa kuulla tästä, hän purkaa kihlauksen. Pianisti alkaa opettaa Mùita lukemaan ja kirjoittamaan sekä käyttäytymään hienon naisen tavoin. Elokuvan lopussa raskaana oleva Mùi lukee runoutta aviomiehelleen, syntymättömälle lapselleen sekä entisen isäntäperheensä äidille.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Johnston, Sheila: Fruit of his labours: At last, a film about Vietnam that's made by a Vietnamese director and filmed in . . . Paris? Sheila Johnston talks to Tran Anh Hung about his adventures on The Scent of Green Papaya Film. 1.4.1994. The Independent. Viitattu 30.11.2019. (englanniksi)
- ↑ 1993 (66th) Academy Awards Oscars. The Academy of Motion Picture Arts and Sciences. Viitattu 30.11.2019. (englanniksi)
- ↑ Maslin, Janet: Vision of a Vietnam as Yet Unscarred Film Review. 11.10.1993. The New York Times. Viitattu 7.9.2011. (englanniksi)
- ↑ The Scent of Green Papaya DVD Beaver. Viitattu 7.9.2011. (englanniksi)