Vetehis-luokan sukellusvene
Vetehis-luokka | |
---|---|
Vetehinen koeajossa vuonna 1930 |
|
Tekniset tiedot | |
Uppouma |
493 t (pinnalla) 716 t (sukellus) |
Pituus | 63,5 m |
Leveys | 6,2 m |
Syväys | 3,6 m |
Koneteho |
2 × 580 hv Atlas Diesel 2 × 300 hv Brown Boveri-sähkömoottorit |
Nopeus |
12,6 solmua (pinnalla) 8,5 solmua (sukellus) |
Miehistöä | 30 |
Toimintamatka |
1 575 mpk (pinnalla) 80 mpk (sukellus) |
Aseistus | |
Meritorjunta |
4 × 530 mm torpedoputkea, joihin 6 torpedoa 1 × Bofors 76 mm 20 × miina |
Ilmatorjunta |
1 × 20 mm Madsen 1 × 12,7 mm konekivääri |
Vetehis-luokka oli Suomen merivoimien kolmen sukellusveneen muodostama alusluokka toisessa maailmansodassa. Luokan veneet on nimetty suomalaisen kansantaruston olentojen mukaan.
Suunnittelu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuoden 1927 laivastolaki mahdollisti Suomen sukellusveneaseen luomisen. Alusten suunnittelutyö annettiin hollantilaiselle insinööritoimistolle. Luokasta piti alun perin tulla Saksan laivaston 500 tonnin sukellusveneen prototyyppi, mutta saksalaiset valitsivat itselleen Espanjassa valmistetun suuremman alustyypin. Alusten rakentaminen aloitettiin 1927 Turussa Ab Crichton-Vulcan Oy:n telakalla. Vesihiisi ja Vetehinen valmistuivat 1930, Iku-Turso vuotta myöhemmin.[1]
Luokan alusten uppouma oli 493 tonnia pinta-ajossa ja 716 tonnia sukelluksissa. 63,5 metriä pitkien ja 6,2 metriä leveiden alusten syväys oli 3,6 metriä. Aluksilla oli 30 hengen miehistö.
Aseistus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Alusten pääaseet 53 senttimetrin torpedoputket ostettiin Rotterdamista Wilton-Fijenoordilta. Torpedoputket vastaanotettiin tammi-huhtikuussa 1929. Putkista kaksi oli keulassa ja kaksi perässä, ja niihin oli aluksella kuusi torpedoa. Jotta putkissa voisi käyttää myös 45 senttimetrin torpedoja niihin tehtiin Crichton-Vulcanilla sisäkiskot.
Lokakuussa 1927 allekirjoitti telakan edustaja hankintasopimuksen veneiden 76,2 millimetrin kansitykeistä Boforsin tehtaan edustajien kanssa. Tykit vastaanotettiin loka-marraskuussa 1928. Samoin telakka osti Tanskasta A/S Dansk Rekylriffel Syndikatilta veneiden 20 millimetrin ilmatorjuntatykit, jotka vastaanotettiin lokakuussa 1930. Alusten aseistuksen täydensivät ilmatorjuntakonekivääri. Aluksille valmistettiin saksalaisen mallin mukaiset miinakuilut, mutta Suomen merivoimilla ei ollut niihin sopivia miinoja. Alus kykeni kuljettamaan 20 miinaa.[1]
Eduskunta myönsi 1929 neljän torpedon ja 130 lataamattoman miinan hankintaan hankkimiseksi 5 miljoonaa markkaa. Torpedot ostettiin Italiasta Silurificio Whitehead di Fiumelta ja ne saapuivat Suomeen 1930. Miinat ostettiin Ruotsista AB Lindholmen-Motalalta ja ne toimitettiin kesällä 1931.
Propulsiojärjestelmä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Alusten voimanlähde oli diesel-sähköinen. Ruotsista Tukholmasta Atlas Dieseliltä ostettu dieselmoottori tuotti 1 060 hevosvoimaa. Sähkömoottori, joka tuotti 600 hevosvoimaa, ostettiin Sveitsistä Brown, Boveri & Cie.:ltä, jonka suomalaisena edustajana oli Suomen Sähkö Osakeyhtiö Gottfr. Strömberg. Järjestelmä mahdollisti pinta-ajossa 12,5 solmun ja sukelluksissa 8,5 solmun nopeuden.[1]
Polttoaine mahdollisti 150 tunnin pinta-ajon ja akusto 20 tunnin sukellusajan. Toiminta-ajan ollessa maksimissaan kaksi viikkoa. Alus kykeni sukeltamaan minuutissa 75 metriin.[1]
Laivuepalvelus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuoteen 1935 kaikki isot sukellusveneet olivat harjoituskäytössä. Kun Vesikko liittyi laivueeseen, aloitettiin alusten vuorottelu siten, että 1-2 venettä oli vuosittain poissa harjoituksista.
Sukellusveneiden emälaivoina toimivat aluksi tykkivene Klas Horn ja miinalaiva Louhi. Vuonna 1938 sukellusveneiden emälaivaksi suunniteltu jäänmurtaja Sisu valmistui ja korvasi edelliset emälaivat.
Talvisodan aikana Vetehis-luokan alukset tekivät useita partiomatkoja Itämerelle, jopa Gotlannin eteläkärjen tasalle, mutta toiminta ei ollut menestyksellistä. Vesihiisi ja Vetehinen laskivat molemmat Viron rannikolle miinoitteen, joihin upposi ainakin yksi saksalaisen alus.
Jatkosodassa sukellusveneet aloittivat miinanlaskijoina. Ne laskivat kesäkuussa 1941 Viron rannikolle yhteensä kahdeksan miinavaarannosta. Miinoitteet vahingoittivat tai tuhosivat ainakin viisi alusta: yhden hävittäjän, yhden sukellusveneen ja kolme kuljetusalusta. Yhteensä sukellusveneet laskivat jatkosodan aikana 242 miinaa. Ne kaikki osallistuivat myös meritaisteluihin neuvostoliittolaisten sukellusveneiden kanssa ja upottivat kolme vihollissukellusvenettä joko torpedoin tai puskemalla.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Auvinen, Visa: Leijonalippu merellä. Etelä-Suomen Kustannus Oy, 1980. ISBN 951-9064-23-0
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Markku Melkko, Suomen sukellusveneet, Minerva, 2008 ISBN 978-952-492-208-1