Venäjän liittokokous

Venäjän liittokokous Федеральное Собрание Federalnoje sobranije
Tyyppi
Tyyppi	kaksikamarinen
Johto
Liittoneuvoston puhemies	Valentina Matvijenko 21. syyskuuta 2011 lähtien
Valtioduuman puhemies	Vjatšeslav Volodin Yhtenäinen Venäjä 5. lokakuuta 2016 lähtien
Kokoonpano
Edustajia	638 178 (liittoneuvosto) 450 (valtioduuma)
Puolueet	Valtioduuma Hallitus (325)      Yhtenäinen Venäjä (325) Oppositio (125)      Kommunistinen puolue (57)      Vasen rintama (1)      Oikeudenmukainen Venäjä (27)      LDPR (23)      Rodina (1)      Kansalaisfoorumi (1)      Uusi kansa (15)      Kasvun puolue (1)      Sitoutumattomat (1) Liittoneuvosto Poliittiset puolueet (148)      Yhtenäinen Venäjä (136)      Kommunistinen puolue (4)      Liberaalidemokraattinen puolue (3)      Oikeudenmukainen Venäjä (3)      Donetskin tasavalta -liike (2) Muut (30)      Sitoutumattomat (27)      Vapaa (3)

Liittokokous (ven. Федеральное собрание, Federalnoje sobranije) on Venäjän kaksikamarinen parlamentti.

Liittokokouksen ylähuone on liittoneuvosto (ven. Совет федерации, Sovet federatsii), jossa ovat edustettuna Venäjän subjektit eli 24 tasavaltaa, yhdeksän aluepiiriä, 48 aluetta, kolme liittokaupunkia, neljä autonomista piirikuntaa ja yksi autonominen alue (sisältää Venäjän miehittämät alueet Ukrainassa). Jokainen subjekti lähettää kaksi senaattoria 178-paikkaiseen liittoneuvostoon.

Liittokokouksen alahuone on valtioduuma (ven. Государственная дума, Gosudarstvennaja duma), lyhyemmin duuma (venäläisissä tiedotusvälineissä ven. Госду́ма, Gosduma), jossa on 450 edustajaa, jotka valitaan viideksi vuodeksi kerrallaan. Edustajan pitää olla Venäjän kansalainen ja vähintään 21-vuotias.

Nimi duuma tulee venäjän kielen sanasta думать (dumat: ajatella, olla mieltä, tuumata). Alun perin sanalla on tarkoitettu Venäjän itsevaltaisten hallitsijoiden neuvoa-antavaa elintä, jollainen oli olemassa jo Kiovan rusien aikana.

Historia

Venäjän keisarikunnan valtakunnanduuma (1906–1917)

Pääartikkeli: Venäjän keisarikunnan valtakunnanduuma

Verisunnuntai ja vuoden 1905 muut levottomuudet aiheuttivat kaaosta ympäri Venäjän keisarikunnan, ja vallassa pysyäkseen tsaari Nikolai II:n oli annettava pääministeri Sergei Witten luonnostelema lokakuun manifesti, joka antoi oikeuden sananvapauteen ja jolla duuman valtuuksia laajennettiin. Tätä aikaisemmin oli duuman perustamisesta mainittu elokuussa 1905 hallitsijan manifestilla, mikä ei ollut riittänyt patoamaan tyytymättömyyttä Venäjän-Japanin sodan tappioon ja muihin Venäjän pääasiassa autoritäärisestä pysähtyneisyydestä johtuneisiin vastoinkäymisiin.

Käytännössä tämä merkitsi periaatteessa siirtymistä itsevallasta perustuslailliseen monarkiaan. Vaikka muutos jäikin vain periaatteelliseksi, levottomuuksia 1905 on kutsuttu niin neuvostoaikana kuin myös sen jälkeisellä Venäjällä vuoden 1905 vallankumoukseksi.

Joulukuussa 1905 julkaistiin vaalilaki. Sen mukaan äänestäjät jaettiin maanomistajiin, kaupunkilaisiin, talonpoikiin ja työläisiin. Viimeksi mainituista äänioikeus oli niillä, joiden työnantajan yrityksessä oli vähintään 50 työntekijää. Erona yleiseen äänioikeuteen tällä säännöksellä äänioikeuden ulkopuolelle jäi 2 000 000 työläismiestä. Äänioikeutta ei myöskään ollut naisilla, alle 25-vuotiailla, asepalveluksessa olevilla eikä suurella joukolla kansallisia vähemmistöjä. Äänioikeus ei ollut yleinen, mutta ei myöskään äänestäjäryhmissä yhtäläinen. Maanomistajan valitsemiseen tarvittiin 2 000, kaupunkilaisen 4 000, talonpojan 30 000 ja työläisen 90 000 ääntä äänestäjäluokkansa sisällä. Valtioduuman edustajamäärä vaihteli 480:stä 520:een.

Nikolai II halusi kuitenkin säilyttää itsevaltaisen hallintotavan rajoittamalla duumalle julistettuja oikeuksia. Juuri ennen duuman perustamista toukokuussa 1906 hän laati lait, jotka olivat Lokakuun manifestin vastaisia. Laeissa määrättiin, että duuma ei voi valita tsaarin ministereitä ja että nämä eivät ole vastuussa duumalle. Huhtikuussa 1906 säädettiin perustuslait, joita duuma ei voinut muuttaa kuin hallitsijan itsensä aloitteesta. Hallitsijan veto-oikeus oli rajoittamaton ja koko toimeenpanovalta kuului hänen alaisuuteensa. Hallitsija nimitti ministerit, säilytti oikeuden julistaa sota ja solmia rauha, hänellä oli oikeus rajoittamatta julistaa jollekin alueelle poikkeus- tai sotatila. Perustuslakien 87. pykälän mukaan duuman istuntokausien välillä hallitsija saattoi antaa omissa nimissään lakeja. Kolmatta duumaa lukuun ottamatta duuma työskenteli vain muutamia kuukausia. Näin ollen todellinen valta säilyi tsaarilla eikä siirtynyt duumalle. Tsaarilla oli myös oikeus hajottaa duuma milloin tahansa ja julistaa uudet vaalit.

Valtakunnanduuma muodosti keisarikunnan aikana parlamentin alahuoneen. Ylähuoneena toimi valtakunnanneuvosto, jonka jäsenistä puolet oli tsaarin nimittämiä ja puolet erilaisten korporaatioiden keskuudestaan valitsemia. Lakien oli tultava hyväksytyiksi molemmissa kamareissa.

Venäjän federaation duuma (vuodesta 1993)

Venäjän federaation duuma aloitti toimintansa 1993 sen jälkeen, kun Venäjän perustuslaki oli tullut voimaan. Tätä ennen Venäjän kansanedustuslaitos oli korkein neuvosto.

Puheenjohtajat

• Vladimir Šumeiko (1994-1996)
• Jegor Strojev (1996-2001)
• Sergei Mironov (2001-2011)
• Aleksandr Toršin (2011)
• Valentina Matvijenko (2011-edelleen)

Liittokokousedustajat puolueittain ja vaaleittain

Venäjän keisarikunnan valtakunnanduuma

puolue	edustajapaikat
	1906	helmikuu 1907	lokakuu 1907	1912
Venäjän sosiaalidemokraattinen työväenpuolue	-	65	14	14
Sosialistivallankumouksellinen puolue	-	34	-	-
Perustuslaillisdemokraattinen puolue	179	92	52	57
Lokakuun 17:nnen liitto	17	32	120	99
Keskustapuolue	-	-	-	33
trudovikit	94	101	14	10
progressistit	-	-	39	47
ei-venäläiset kansallisryhmät	121	-	26	21
nationalistit	-	-	76	88
äärioikeisto	15	63	53	64
yhteensä	426	387	394	433

Aiheesta muualla

• Venäjän liittokokous (Arkistoitu – Internet Archive) (venäjäksi)
• Russia, 1904-1914 (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)
• Kuvia duumasta (1906-17)