Vatialan hautausmaa

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Vatialan siunauskappeli)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Vatialan iso kappeli ulkoapäin pääkäytävältä katsottuna.

Vatialan hautausmaa on Tampereen seurakuntien omistama alue Kangasalan kaupungissa, sen Tampereen puoleisessa päässä, viisi kilometriä Kangasalan kirkolta länteen, uuden ja vanhan valtatie 12:n risteyksen tuntumassa.

Hautausmaa on perustettu 1960, ja sen pinta-ala on 25 hehtaaria, josta metsähautausmaata on 1,5 hehtaaria.[1]

Vatialan hautausmaalla on vuonna 1960 rakennettu siunauskappeli. Hautausmaan krematorio vihittiin käyttöön toukokuussa 2013[2].

Vatialan siunauskappeli

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vatialan siunauskappelin on suunnitellut arkkitehti Viljo Revell[1]. Askeettinen kappeli kuuluu Suomen modernin arkkitehtuurin kansainvälisesti arvostettuihin merkkiteoksiin[3]. Se valmistui vuonna 1960. Kappeli on rakennettu betonista, teräsbetonista, pronssista ja karkeasta mäntylaudasta. Siunauskappelin iso kappeli on poikkileikkaukseltaan paraabelin muotoinen. Kappelin kahdella sisäpihalla sijaitsevat vesialtaat, joissa alkuperäisen suunnitelman mukaan piti virrata sulaa vettä ympäri vuoden. Kappelin rakentamisesta päättänyt kirkkovaltuusto kuitenkin edellytti, että altaissa ei pidetä vettä talvella. Vatialan isoon kappeliin mahtuu 120 henkilöä[4] ja pieneen kappeliin 60 henkilöä[5]. Kappelin kaluston on suunnitellut Olli Borg. Hautausmaasuunnitelma on Veikko Rauhalan käsialaa.[1]

Vatialan hautausmaalle haudattuja henkilöitä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kartta
  1. a b c Vatialan hautausmaa Tampereen seurakuntayhtymä
  2. Ympäristöystävällinen krematorio lopettaa vainajarallin
  3. Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kultuuriympäristöt RKY www.rky.fi. Museovirasto. Viitattu 6.8.2018.
  4. Vatialan iso kappeli tampereenseurakunnat.fi. Tampereen seurakuntayhtymä. Viitattu 6.8.2018.
  5. Vatialan pieni kappeli tampereenseurakunnat.fi. Tampereen seurakuntayhtymä. Viitattu 6.8.2018.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]