Siirry sisältöön

Vartiamäki (Leivonmäki)

Wikipediasta
Vartiamäki

Vartiamäki

Koordinaatit: 61.8546°N, 25.9696°E

Valtio Suomi
Maakunta Keski-Suomi
Kunta Joutsa
Entinen kunta Leivonmäki
Postinumero 19920


















Vartiamäki[1][2] (myös asussa Vartijamäki[3][4]) on kylä Joutsan länsiosassa entisen Leivonmäen kunnan alueella.[1] Se sijaitsee Pappisten kylän pohjoispuolella ja Leivonmäen kansallispuiston eteläpuolella.[2] Asutus jatkuu myös kuntaliitosta edeltäneen Joutsan alueelle.[3]

Vartiamäki ei ole ollut rekisterikylä, vaan sen alue on kuulunut Leivonmäen rekisterikylään. Joutsan puolella sijaitsevat talot ovat kuuluneet joko Joutsan tai Tammilahden rekisterikyliin. Vartiamäessä on kuitenkin ollut oma kansakoulu.[3]

Vartiamäen kantatalo syntyi 1700-luvun loppupuolella. Vartiamäki oli jo olemassa torppana Leivonmäen kylän isojakotoimitusten alkuvuonna 1791, mutta kuusi vuotta myöhemmin tämä sekä lähellä sijainnut Kurkijärven torppa muutettiin kruunun uudistiloiksi.[5]

1800- ja 1900-lukujen vaihteessa Vartiamäen ja Koiviston tilat olivat Leivonmäen suurimpia; vuonna 1901 Vartiamäellä oli 24 hehtaaria peltoa ja 10 hehtaaria niittyä sekä 25 lehmää, Koivistolla taas 28 hehtaaria peltoa, 40 hehtaaria niittyä sekä 26 lehmää. Pitäjän talollisten keskimäärät olivat tuolloin 11 ha peltoa, 12 ha niittyä ja noin 11 lehmää.[6]

Vartiamäen kautta kirkonkylästä Joutsan rajalle kulkevaa maantietä alettiin suunnitella vuonna 1893, jolloin kuitenkin oltiin rakentamassa Martinkylän tietä kirkonkylän ja Mieskonmäen välille, joten rakennusta lykättiin vuoteen 1900.[7] Vartiamäen kylätien alkuosa kirkonkylältä Rutajärven Harjulahden tienhaaraan saakka muutettiin vuonna 1922 kunnantieksi. Osuus muutettiin paikallistieksi vuonna 1963.[8]

Vartiamäen koulupiiri perustettiin vuonna 1908, jolloin kunnan ensimmäinen kansakoulupiirijako hyväksyttiin.[9] Koulu saatiin kuitenkin rakennettua vasta vuonna 1937. 1960-luvulla oppilasmäärä alkoi laskea kaupungistumisen ja syntyvyyden laskun seurauksena, ja Vartiamäen koulu lakkautettiin vuonna 1965.[10]

  1. a b Vartiamäki Asutusnimihakemisto. Kotimaisten kielten keskus, kotus.fi. Viitattu 16.8.2024.
  2. a b Vartiamäki (sijainti maastokartalla) Karttapaikka. Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 16.8.2024.
  3. a b c Peruskartta 1:20 000. 3211 07 Kivisuo. Helsinki: Maanmittauslaitos, 1972. Kartta Vanhat painetut kartat -palvelussa (JPG) Viitattu 16.8.2024.
  4. Vilkuna 1981, s. 25.
  5. Vilkuna 1981, s. 71.
  6. Vilkuna 1981, s. 96–97.
  7. Vilkuna 1981, s. 150–151.
  8. Vilkuna 1981, s. 158.
  9. Vilkuna 1981, s. 426.
  10. Vilkuna 1981, s. 465–467.
Tämä kylään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.