Vargar och Måsar -radioverkko
Vargar och Måsar -radioverkko oli Ruotsin radiotiedustelu FRA:n ja C-Byrån-tiedusteluelimen yhdessä Suomen sotilastiedustelun kanssa Suomen ja Ruotsin välille vuodesta 1943 lähtien suunnittelema sotilastiedustelun käyttöön tarkoitettu viestiverkko, agenttiradioverkko, Suomen neuvostomiehityksen varalta.[1] Verkon johtoasemat suunniteltiin Ruotsin, alemmat pääasemat sekä partioasemat Suomen puolelle.
Verkon tarkoitus ja suunnittelu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ruotsin tiedusteluorganisaatio, joulukuussa 1939 perustettu C-Byrån kehitti toisen maailmansodan aikana sille merkittäviin maihin agenttiverkostoja, joiden yhteysvälineiksi luotiin radioverkkoja. Vuonna 1942 C-Byrån sai oman radio-organisaation. Suomen agenttiradioverkkoa alettiin suunnitella kesällä 1943 Ruotsin ja Suomen tiedustelun edustajien tapaamisessa, jossa keskusteltiin Suomen uhasta joutua Neuvostoliiton miehittämäksi. Ruotsalaisten ensimmäinen suunnitelma koski Pohjois-Suomessa ja muualla kalottialueella toimivaa kymmenen radiopartion verkostoa.[2] Verkon nimen, suomeksi Sudet ja lokit, keksi Suomen agenttitiedustelusta vastanneen S-toimiston päällikkö Martti Santavuori.[3]
Suomesta verkon suunnittelussa tiedetään olleen Santavuoren ohella mukana ainakin Aladar Paasosen, Reino Hallamaan, Harri Paatsalon, Ragnvald Lautkarin sekä Juho Iivari Kallioisen. Ruotsista keskeisiä henkilöitä olivat FRA:n toimistopäälliköt Åke Rossby ja Olof Kempe sekä radiotiedustelu-upseeri Stig Axelson.[4]
Verkon tekniikka ja organisaatio
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Verkon teknisiä osia Suomessa olivat 13 pääasemaa, niiden 13 vara-asemaa sekä 180 partioasemaa, joita oli kahta tyyppiä. Pääasemien lähetysteho oli 20 wattia, vara-asemien 10 wattia, pitkän matkan partioasemien 3-4 wattia ja muiden partioasemien 1 watti. Partioasemien kalustona oli tarkoitus käyttää Suomessa kehitettyä Kyynel-radiota. Ruotsissa oli kaksi johtoasemaa. Pitempiin yhteyksiin (kuten Itä-Suomesta Ruotsin johtoasemille) suunniteltiin Kyynel-radiosta tehokkaampaa, 3-4 watin versiota, jollaisia ei kuitenkaan rakennettu.[5]
Verkon henkilöstö, 180 miestä, ajateltiin saatavan Päämajan radiopataljoonasta: jos Suomi olisi miehitetty, olisi radiotiedustelu silloisella organisaatiolla käynyt mahdottomaksi.[1] Ruotsalaiset suunnittelivat verkon henkilöstölle yksityiskohtaiset varusteluettelot. Radiopartiot olisi sijoitettu esimerkiksi maatalojen rengeiksi eri puolille Suomea.[5]
Eteläinen verkko Lokit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lokit-verkon (Måsar) johtoasema sijaitsi Lovön saarella Tukholman saaristossa. Johtoasemana palveli Zäta-niminen vuonna 1943 rakennettu FRA:n entinen pääradioasema.[6]
Pohjoinen verkko Sudet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sudet-verkon (Vargar) johtoasemina toimivat Korpilompolossa ja Haaparannalla sijainneet Kobo ja Habo. Siihen kuului viisi nimettyä pääasemaa: Georg, Alexis, Ivan, Josef ja Karl, joista vain ensimmäisellä ehti olla varsinaista toimintaa.[7] Verkoissa ehdittiin ottaa lähinnä koeyhteyksiä sekä hoitaa Operaatio Stella Polariksen liikennettä ennen järjestelyn purkamista, kun Suomen miehitysuhka oli laantunut.[8]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Antus, Johan: Z-berget, den svenska agentsändaren antus.nu. 2016. Viitattu 17.2.2022.
- Manninen, Ohto & Lehtonen, Lauri: Stella Polariksen perintö: tiedusteluhistoriaa 1944-1950. Docendo, 2019. ISBN 978-952-291-692-1
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kotakallio, Juho: Ohto Manninen & Lauri Lehtonen, Stella Polariksen perintö – tiedusteluhistoriaa 1944–1950. Historisk Tidskrift för Finland, 2020, 105. vsk, nro 1.
- Nilsson, Sam: Vargar och Måsar: FRA:s stöd till finländsk agentradio. Bromma: FRA, 2012. (ruotsiksi)
- Nilsson, Sam: T-kontoret: Underrättelsetjänst och västsamarbete. (Medström i samarbete med forskningsprojektet Försvaret och det kalla kriget) Stockholm: Medström, 2013. (ruotsiksi)