Varejoki
Varejoki | |
---|---|
Alkulähde | Varajärvi |
Laskupaikka | Kemijoki |
Maat | Suomi |
Pituus | 34 km |
Virtaama | 1,74 m³/s |
Varejoki on Tervolassa sijaitseva joki. Joki saa alkunsa Varajärvestä ja se laskee Kemijokeen. Varejoella on pituutta 34 kilometriä ja siihen laskee Sihtuunajoki sekä yhdeksän ojaksi luokiteltua vesistöä. Varejoen valuma-alueelta lähtevä valuma on 1,74 kuutiometriä.[1]
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Varejoki perattiin 1920–1930 -luvuilla uittoja varten. Viimeiset uitot joessa tehtiin vuonna 1948. Uiton jälkeisissä kuntoonpanotöissä perkaukset katsottiin vähäisiksi, eivätkä ne aiheuttaneet kunnostustoimenpiteitä.
Varejoen asutusalue perustettiin Petsamon evakkojen asutusalueeksi vuonna 1946. Valtion toimesta rakennettuihin rakennuksiin muutti ensin vuonna 1946 neljä-viisi perhettä, jonka jälkeen tulleet saivat itse ottaa vastuun rakentamisesta.[2] Asutusalueen perustamistöitä on kuvaillut kirjailija Erno Paasilinna seuraavasti:
»Kylä syntyi kovalla ryskeellä, tiettömälle seudulle jossa ennestään oli vain kaksi yksinäistä kruununtorppaa. Uusien tilojen merkkeinä olivat alussa vain jonkin puun kylkeen isketyt tilan numerot ja linjakepit. Suuret jätkäjoukot Kemistä ja Pohjanmaalta kaivoivat soilla kanavia, sääskihuivit päässä ja pikiöljyt vyöllä, vetisimmillä rimmillä lauttojen päällä seisten. Valtavat amerikkalaiset telaketjutraktorit kyntivät rajulla voimalla suot auki. Puskutraktorit jyräsivät metsät tielinjalta ja soille ajettiin tukkeja vieri viereen pasinasilloiksi, että pohja kestäisi.[3]»
Kalasto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ennen Kemijoen valjastamista ja voimakkaita ympäristömuutoksia joessa lisääntyi luontaisesti taimen, harjus sekä muita alueelle tyypillisiä kalalajeja. Nykyisin joesta saadaan saaliiksi haukea, ahventa sekä joessa luontaisesti lisääntyvää harjusta. Varejoki toimii lähinnä paikallisten kalastajien sekä satunnaisesti vieraspaikkakuntalaisten kalastuskohteena.
Kalaistutuksia on toteutettu satunnaisesti vaihtelevin kalamäärin ja lajeina. Istuttajina ovat olleet lähinnä kalastuskunnat ja istukkaina Ossauskosken kalanviljelylaitokselta Kemijoen kalakantojen hoitovelvoitteen ulkopuolelle jääneet poikaset. Varejoen vesialueet omistavat Ylipaakkolan, Lapinniemen, Ylivojakkalan osakaskunnat sekä yksi yksityinen henkilö.[4]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ [https://lohijokitiimi.fi/wp-content/uploads/Ala-Kemijoki.pdf Ala-Kemijoen sivujokien hydromorfologisen tilan inventointia] lohijokitiimi.fi. Viitattu 15.9.2021.
- ↑ Varejoella historia ja nykypäivä kulkevat käsi kädessä | Lapin keino lapinkeino.fi. Viitattu 15.9.2021.
- ↑ Paasilinna, E. 1988. Kotiseudulla ja vierailla mailla s. 227
- ↑ ala-kemijoen kalastusalue etusivu www.ala-kemijoki.fi. Arkistoitu 15.9.2021. Viitattu 15.9.2021.