Freikorps
| Freikorps | |
|---|---|
 Saksalainen värväysjuliste vuodelta 1918: ”Puolusta kotimaatasi! Liity Hülsenin Freikorpsiin.” |
|
| Perustettu | 1918 |
| Lakkautettu | 1923 |
| Jäsenet | 200 000–400 000 (kevät 1919) |
| Viralliset kielet | saksa |
Freikorps [ˈfʀaɪkʰoɐpʰs] (suom. vapaajoukot) olivat Saksassa hävityn ensimmäisen maailmansodan jälkeen loppuvuonna 1918 syntyneitä vapaaehtoisia raskaasti aseistettuja puolisotilaallisia ryhmiä, jotka myöhemmin organisoitiin osaksi Weimarin tasavallan armeijaa. Virallisesti Freikorps-joukot toimivat tammikuusta 1919 huhtikuuhun 1920.[1] Epävirallisesti joukot olivat koolla joulukuusta 1918 vuoteen 1923.[2] Joukot toimivat vasemmistolaisten kansannousujen tukahduttajina, mutta poliittisia aatteita enemmän niitä yhdisti taistelunhalu sekä katkeruus hävitystä sodasta ja maan kaaosmaisesta tilanteesta.
Sodan veteraaneja
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Freikorps-joukot syntyivät vuosia rintamalla taistelleista nuorista veteraanisotilaista, jotka rauhan tultua kokivat siviilielämän itselleen vieraaksi ja pettyneinä vallitsevaan tilanteeseen hakivat toimintaa ja taisteluja.[1] Mukana oli myös jokapäiväistä leipää etsiviä miehiä, ja nuoria aktivistiopiskelijoita, jotka eivät olleet ehtineet sotaan. Joukkoja oli keväällä 1919 kaikkiaan 200 000–400 000 miestä, runsaaseen sataan ryhmään ryhmittyneenä.[2] Freikorps-joukkoja voi luonnehtia äärioikeistolaisiksi, mutta poliittisia aatteita enemmän niitä yhdisti taistelunhalu ja hävityn sodan aiheuttama katkeruus. Freikorps-joukkojen toiminta kohdistui usein siviileihin ja sitä voidaan luonnehtia poikkeuksellisen raa’aksi.[3]
Joukkojen muodostuminen perustui veteraanien vieraantumiseen siviilielämästä ja turhautumiseen tappiosta. Esikuvana ja ydinryhmänä joukoille toimivat sodan viimeisinä vuosina perustetut Saksan eturintaman eliittirynnäkköjoukot.[1]
Ytimenä rynnäkköjoukkojen veteraanit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sturmtruppen- tai Stoßtruppen-joukot (suom. Rynnäkköjoukot, Iskujoukot) käyttivät saksalaisten kehittämää uutta Hutier-taktiikkaa. Raskaan päiväkausia kestävän tykistövalmistelun ja massiivisen jalkaväkihyökkäyksen sijaan hyökättiin rajoitetulle alueelle tehdyn nopean ja tulivoimaisen räjähde- ja kaasukeskityksen jälkeen raskaasti aseistetuilla nopeasti liikkuvilla itsenäisillä rynnäkköjoukoilla. Joukot olivat hyvin aseistettuja ja koulutettuja eliittisotilaita.
Joukot erottautuivat muista yksiköistä; ennen hyökkäystä ne kuljetettiin paikalle, ja eloonjääneet vastaavasti välittömästi hyökkäyksen jälkeen pois. Rynnäkköjoukot eivät pitäneet rintamalohkoja hallussaan. Hyökkäysajankohdan tullessa ne etenivät nopeasti vihollisen rintamalinjoja kohti toimien omavaraisesti. Yksiköt olivat raskaasti aseistettuja, mukana oli konekiväärejä, liekinheittimiä, jopa kevyttä tykistöä ja lentokoneita. Eteneminen oli mahdollisimman nopeata, ja joskus edettiin läpi vihollislinjojen mahdollisimman syvälle tuhoten infrastruktuuria kunnes koko yksikkö menehtyi vihollistuleen. Rintamalinjojen välissä yksikön kohtalo oli kokonaan komentavan upseerin käsissä, ja iskujoukoista muotoutui fanaattisesti komentajilleen uskollisia kokeneita veteraaneja.[1]
Iskujoukkojen sotilaiden tuli olla naimattomia ja alle 25-vuotiaita. Upseerien osuus oli suuri, mutta joukkojen sisäinen kurinpito löysää ja toverihengen läpikäymää. Yksiköitä nimitettiin komentajiensa nimien, ei numerojensa mukaan. Myös miehistöllä oli samanlaiset henkilökohtaiset pistoolit kuin upseereilla. Joukot saivat paremmat annokset ja pidemmät lomat tavanomaisiin yksiköihin verrattuna.[1]
Sodan jälkeisessä sisäpoliittisesti sekavassa tilanteessa jäljelle jääneet veteraanit, äärioikeistolaiset kommunistien vastustajat ja opiskelijatahot kokoontuivat iskujoukkojen komentajien ympärille ja muodostuivat Freikorpsin vapaaehtoisjoukot.
Hallituksen käsikassaraksi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kun vapaaehtoisjoukot sulautettiin 1919 osaksi hallituksen armeijaa, jaettiin joukot kolmeen osaan. Ensisijaisia olivat Freikorps-joukot. Tukijoukoiksi muodostettiin reservi Zeitfreiwilligenkorps, joita käytettiin ajoittain vakinaisen armeijan tai Freikorps-joukkojen tukena. Lisäksi hallituksen käytössä olivat jo 1914 perustetut ’Talonpoikaisjoukot’ (saks. Einwohnerwehr).
Joukkoja käytettiin pääasiassa hallitusten vastaisten vasemmistolaisten kansannousujen, sekä kuviteltujen että todellisten, tukahduttamiseen eri puolilla Saksaa. Freikorps-joukkoja käytettiin tuhoamaan spartakistikapina Berliinissä tammikuussa 1919, kommunistien nousu Münchenissä samana vuonna, sekä Ruhrin Punainen Armeija keväällä 1920.[3] Lisäksi Freikorps-joukkojen avulla tehtiin epäonnistunut Latvian valtausyritys.[1] Vuonna 1920 Freikorps-joukot yrittivät itse vallankaappausta Saksassa, joka ei kuitenkaan onnistunut.
Offensiivi itään
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Freikorps toimi muun muassa Latviassa maan itsenäistyttyä. Virallisesti järjestö pyrki ajamaan maassa olleet bolševikit pois, mutta tarkoitus oli tehdä Latviasta Saksan puskurivaltio Neuvosto-Venäjää vastaan. Kun venäläiset ja bolševikit oli ajettu pois, Freikorps yritti vallankaappausta ja Freikorpsin tekemät raakuudet kohdistuivat latvialaisiin. Latvian oli liittouduttava Viron kanssa työntääkseen saksalaiset pois Latviasta. Myös Yhdistyneen kuningaskunnan laivasto auttoi ajamaan Freikorpsin pois Latviasta. Freikorps vetäytyi Riiasta 22. kesäkuuta 1919.
Jäsenet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tunnetuimpia jäseniä Freikorpsissa olivat Heinrich Himmler, Ernst Röhm, Martin Bormann, Rudolf Berthold, Rüdiger von der Goltz, Ferdinand Schörner, Felix Steiner ja Walther Wenck.
Myöhemmin Freikorps-joukkojen veteraaneja liittyi suuria määriä natsien Sturmabteilung-joukkoihin (SA) ja kansallissosialistiseen puolueeseen. Freikorpsia voidaankin hyvällä syyllä pitää Schutzstaffelin (SS) esiasteena.[1] Osa joukoista kuitenkin kannatti vanhaa, militaristista ja konservatiivista preussilaispolitiikkaa.
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Evans, Richard: Rereading German History : From Unification to Reunification 1800–1996. Routledge, 1997. ISBN 9780415159005 (englanniksi)
- Scott, Ben: The Origins of the Freikorps: A Reevaluation (pdf) University of Sussex Journal of Contemporary History. 2000. University of Sussex. Viitattu 20.11.2008.
- Vincent, C. Paul: Historical Dictionary of Germany's Weimar Republic, 1918–1933. Westport, CT, USA: Greenwood Publishing Group, 1997. (englanniksi)
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Freikorps Wikimedia Commonsissa
