Vanjarinvinttikoira
| Vanjarinvinttikoira | |
|---|---|
 |
|
| Avaintiedot | |
| Alkuperämaa |
 Intia |
| Määrä | harvinainen |
| Alkuperäinen käyttö | hirven metsästys |
| Nykyinen käyttö | metsästys-, paimen- ja vahtikoira |
| Elinikä | 10–14 vuotta |
| Muita nimityksiä | വഞ്ചാരി ഹൗണ്ട്, Vanjāri Hound, Banjāri Hound, Banjāri Greyhound, Vanchāri Hound, Wanjāri Hound, Banjara Hound, Banjara Greyhound, Banjara, Vanjari, Sindh, Levriero Nordindiano a Pelo Raso, Indisk Saluki |
| FCI-luokitus | ei |
| Ulkonäkö | |
| Paino | 25 kg |
| Säkäkorkeus |
65 cm (Baskaran) 71 cm (Hancock) |
| Väritys | blue merle, fawn, brindle tai musta |
Vanjarinvinttikoira (malajalamiksi വഞ്ചാരി ഹൗണ്ട്) on intialainen koirarotu.
Ulkomuoto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vanjarinvinttikoira on melko kookas ja voimakasrakenteinen vinttikoira, jonka sanotaan muistuttavan salukia[1]. Sillä on kuitenkin vankempi rakenne ja neliömäisempi kuono kuin persialaisella esi-isällään.[1] Sen karvapeite on lyhyt, karkea[1][2], erittäin tiheä[2] - kosketettaessa pehmeä[2] ja silkkinen[3]; korvissa, raajoissa ja hännässä on hapsutus[1]. Väritys on blue merle (musta, jossa on harmaa täplitys).[1][2][3][4]; W.F. Sinclairin mukaan myös mustia, kellertäviä (fawn) ja brindlejä yksilöitä esiintyy[3]. Rotu on S. Theodore Baskaranin mukaan noin 65 cm korkea[3] ja David Hancockin mukaan noin 71 cm korkea[1]. Se painaa noin 25 kg.[3].
Luonne ja käyttäytyminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vanjarinvinttikoira on energinen ja peloton. Se on isännälleen uskollinen[2], mutta suhtautuu varautuneesti vieraisiin. Muihin, voimakkaampiin koiriin se suhtautuu epäluuloisesti ja vihamielisesti.[2][4] Sillä on erityislaatuinen, syvä haukunta, joka eroaa täysin intialaisten paariakoirien ääntelystä.[2] Se on kuuluisa kestävyydestään ja tarkasta vainustaan (jonka sanotaan olevan parempi kuin yhdelläkään toisella kuuman ilmaston roduista), ja se kykenee juoksemaan yhtä kovaa kuin kettukoira ja jaksaa juosta koko päivän.[1]
Desmond Morris kuvailee rotua teoksessaan Dogs - The Ultimate Dictionary of Over 1,000 Dog Breeds (2001) seuraavasti:[4]
- Sillä sanotaan olevan englanninvinttikoiran nopeus ja collien sisu... Tehtävänsä aikana se päästää syvän, haukahtavan äänen, joka on hyvin erilainen kuin yksikään intianpaariakoiralle ominaisista ääntelyistä.
W.F. Sinclair on verrannut rotua "tanskalaiseen villisikakoiraan", ja hänen mukaansa se on raivokasluonteinen eikä helposti koulutettavissa.[3]
Alkuperä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Rotu on kotoisin Rajasthanin ja Maharashtran osavaltioista sekä Luoteis-Gujaratista, Länsi-Madhya Pradeshista ja Itä-Sindhistä (Pakistanissa), joissa se kehittyi paikallisten koirien ja Länsi-Aasiasta tuodun salukin välisistä risteytyksistä. Paikasta toiseen koiriensa kanssa liikkuva vanjari-paimentolaiskansa on jalostanut rotua vuosisatojen ajan lähinnä hirven metsästykseen, mutta myös paimentolaisleirien vartiointiin ja karjan ohjailuun.[2]
Rodulle ominainen työskentelytapa on hyökätä kaulan sijasta saaliin takaraajoihin.[1][2][4] Kuten muutkin vinttikoirat, se metsästää näkönsä avulla.[2]
Viime aikoina vanjarinvinttikoira on alkanut risteytyä paikallisten sekarotuisten koirien kanssa, ja puhdasrotuiset yksilöt ovat vaarassa kadota. Kotimaansa lisäksi muutama yksilö on viety Yhdysvaltoihin.[2][4]
Terveys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Rodun odotetaan elävän keskimäärin 10–14 vuotta.lähde?
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f g h Hancock, David. Sighthounds - Their Form, Their Function and Their Future, s. 109-110. The Crowood Press: Ramsbury, Marlborough, Wiltshire, 2012. ISBN 978-1-84797-392-4.
- ↑ a b c d e f g h i j k Canton, Mario. Levrieri e segugi primitivi, s. 52–53. Antonio Crepaldi Editore, 2012: Porto Viro, Italia.
- ↑ a b c d e f Baskaran, S. Theodore. The Book of Indian Dogs, s. 76-77. Aleph Book Company, 2017, New Delhi. ISBN978-93-84067-57-1.
- ↑ a b c d e Morris, Desmond. Dogs - The Ultimate Dictionary of Over 1,000 Dog Breeds, s. 45-46. Ebury Press, 2001. ISBN0-09-187091-7.
