Vanhurskaus

Vanhurskaus on tärkeä käsite juutalaisessa, kristillisessä ja islamilaisessa uskossa ja teologiassa. Vanhurskaus on Raamatun mukaan Jumalan ominaisuus ja tarkoittaa täten ihmisen kohdalla ulkopuolelta, Jumalalta, tulevaa hurskautta eli oikeamielisyyttä. Uuden Testamentin mukaan tämä ulkopuolelta tuleva hurskaus tulee ihmiselle, kun hän uskoo Kristuksen sovitustyöhön ristillä ja saa syntinsä anteeksi. Kristillisyydessä ihminen on sydämen uskolla vanhurskauden omistaja ja suun tunnustuksella pelastuva, Jumalalle kelpaava. Vanhurskaus mahdollistaa uskovan pyhityksen.

»Ja Abram uskoi Herraan, ja Herra luki sen hänelle vanhurskaudeksi.»
(1. Moos. 15:6 )

Kysymys siitä, miten ihmisestä tulee Jumalalle kelpaava, pelastuksesta osallinen eli vanhurskas, on kristinuskon opinmuodostuksessa pelastusopin eli soteriologian sisältö. Kristinuskon sisällä on jonkin verran eroavaisuutta siinä, mikä on jumalallisen armon ja inhimillisen myötävaikuttamisen osuus ihmisen vanhurskaudessa (synergismi - monergismi). Siihen liittyy myös kysymys vanhurskauden vastaanottamisen välineistä, kuten sakramentit sekä uskon ja rakkauden tekojen suhde.^lähde?

Omavanhurskaus tarkoittaa hurskautta, johon ihminen pyrkii omilla teoillaan tai saavutuksillaan. Omavanhurskaus voi olla ainakin lain noudattamisen kautta koettavaa omavanhurskautta. Myös omavanhurskautta, joka on ylpeyttä siitä, että ei tarvitse kenenkään tai minkään muun vanhurskautta kuin omaa tai itse tuotettua tunnetta tai kokemusta siitä, että uskoen pelkästään itseensä kelpaisi Jumalalle.

Sanan etymologia

Suomen sana vanhurskas on yhdyssana, jonka alkuosa, alkujaan va'an, on genetiivi varmaa tai lujaa tarkoittavasta sanasta vaka, ja loppuosa hurskas, joka sekin on nykyisin etupäässä uskonnollinen termi, mutta lienee alkujaan tarkoittanut viisasta, kuten edelleenkin sanonnassa "ei tullut hullua hurskaammaksi". Täten sana tarkoittaa "oikealla tavalla viisas", ja sitä voidaan pitää käännöslainana ruotsin sanasta rättvis.

Suomen kielessä sanoja vanhurskas ja vanhurskaus käytti jo Mikael Agricola, joka käänsi niillä kreikankielisessä Raamatussa esiintyneet sanat dikaiosynē (δικαιοσύνη, subs.) ja dikaios (δικαιος, adj.). Sana dikaiosynē, (lat. iustificatio), oli aikoinaan Rooman valtakunnan lakikoneiston käyttämä nimitys oikeudenmukaisuudelle.

"Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia." (Room. 2:13)

"Paavali kiisti ne sanoen: "Mitään väärää en ole tehnyt, en juutalaisten lakia, en temppeliä enkä keisaria vastaan." (Ap.t. 25:8)

Raamatussa termi "vanhurskaus" kuuluu alun perin liittoa sekä liiton solmimista käsittelevään kielenkäyttöön. Taustalla on ajatus kahden henkilön välisestä liitosta, jossa "vanhurskaaksi" sanotaan sitä, joka pitää kiinni solmimansa liiton velvoituksista. Raamatussa on selvää, että Jumala on liitossaan Israelia kohtaan aina "vanhurskas".

Vanhurskaus Raamatussa

Vanhassa Testamentissa

Vanhassa Testamentissa useassa kirjassa Jumalaa kuvataan vanhurskaaksi. Mooses puhuu Jumalasta: "Hän on turvamme, kalliomme, teoissaan täydellinen. Kaikki hänen tiensä ovat oikeat. Hän on uskollinen Jumala, ei hän vääryyttä tee. Hän on vanhurskas, tuomioissaan oikea." Jeesuksen sanat "olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen" merkitsee samaa, mitä laissa opetetaan "olkaa pyhät, sillä minä, Herra, teidän Jumalanne, olen pyhä". Juutalaiset lainopettajat määrittelevät pyhyyden lain noudattamiseksi, mihin liittyy myös lain opetus, että lakia noudattavat ovat vanhurskaita.

"Kun me tarkoin noudatamme tätä lakia, jonka Herra, meidän Jumalamme, on antanut, niin Herra katsoo meidät vanhurskaiksi.'" (5. Moos. 6:25)

"Sano Israelin kansalle: Olkaa pyhät, sillä minä, Herra, teidän Jumalanne, olen pyhä. "Jokainen teistä kunnioittakoon äitiään ja isäänsä. Pitäkää kunniassa sapatti ja määräykset, jotka olen siitä antanut. Minä olen Herra, teidän Jumalanne... Sen tähden noudattakaa kaikkia minun lakejani ja käskyjäni ja täyttäkää ne. Minä olen Herra." (3. Moos. 19:2,3,37)

"Olkaa kuuliaisia lapsia älkääkä taipuko noudattamaan himoja, joiden vallassa ennen, tietämättömyytenne aikana, elitte. Niin kuin hän, joka teidät on kutsunut, on pyhä, niin tulkaa tekin pyhiksi kaikessa mitä teette. Onhan kirjoitettu: "Olkaa pyhät, sillä minä olen pyhä." (1. Piet. 1:14-16)

Kuningas Daavid mainitsee myös Jumalan vanhurskaaksi ja useasti rukoilee sitä, että vanhurskas Jumala tuomitsisi hänen vainoajansa ja viholliset eikä hän itse. Daavid mainitsee myös, että vanhurskas Jumala rakastaa oikeutta ja oikeamieliset saavat nähdä Jumalan kasvot. Vanhurskas on myös antelias, hyväsydäminen, anteeksi antava ja laupias. Daavidin mukaan Jumala, joka on vanhurskas, vapauttaa ihmisen pahuuden vallasta(sanatarkasti "pahuuden köysistä").

Jesajan mukaan vanhurskas on onnellinen ja tämä saa nauttia "tekojensa hedelmää".

"Tuntemuksensa kautta hän, minun vanhurskas palvelijani, vanhurskauttaa monet, sälyttäen päällensä heidän pahat tekonsa." (Jes.53:11) Profeetta Jesaja kertoo vanhurskaasta Messiaasta, jonka kautta me voimme myös tulla vanhurskaiksi. Jesajan kuvaus Messiaasta toteutuu täydellisesti Uudessa Testamentissa kerrotussa Jeesuksessa.

Uudessa testamentissa

Jeesus mainitsee ensimmäisenä vanhurskauden Johannes Kastajalle juuri ennen kastettaan, kun tämä oli ensin torjunut kastamasta Jeesusta sanoen: "Minun tarvitsee saada sinulta kaste, ja sinä tulet minun tyköni!". Tähän Jeesus vastasi sanoen: "Salli nyt; sillä näin meidän sopii täyttää kaikki vanhurskaus". Tällöin Johannes kastoi Jeesuksen. Matteuksen evankeliumin mukaan kasteen jälkeen taivaasta kuului ääni: "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt".

Jeesus liittää "vanhurskauden" vuorisaarnaansa seuraavissa kohdissa:

• Autuaita ovat ne, jotka isoavat ja janoavat vanhurskautta, sillä heidät ravitaan.
• Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden tähden vainotaan, sillä heidän on taivasten valtakunta.
• Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan. Tällöin Jeesus viittaa niihin kirjanoppineisiin, jotka opetuksessaan kumoavat lain käskyjä.
• Kavahtakaa, ettette harjoita vanhurskauttanne ihmisten nähden, että he teitä katselisivat; muutoin ette saa palkkaa Isältänne, joka on taivaissa.
• Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan.

Muita Jeesuksen mainintoja vanhurskaudesta ovat:

• Mutta menkää ja oppikaa, mitä tämä on: 'Laupeutta minä tahdon enkä uhria'. Sillä en minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä.
• Joka profeetan ottaa tykönsä profeetan nimen tähden, saa profeetan palkan; ja joka vanhurskaan ottaa tykönsä vanhurskaan nimen tähden, saa vanhurskaan palkan.
• Sillä sanoistasi sinut julistetaan vanhurskaaksi, ja sanoistasi sinut tuomitaan syylliseksi.
• Näin on käyvä maailman lopussa; enkelit lähtevät ja erottavat pahat vanhurskaista
• Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. En minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä parannukseen.
• Minä sanon teille: samoin on ilo taivaassa suurempi yhdestä syntisestä, joka tekee parannuksen, kuin yhdeksästäkymmenestä yhdeksästä vanhurskaasta, jotka eivät parannusta tarvitse.
• Ja hän sanoi heille: "Te juuri olette ne, jotka teette itsenne vanhurskaiksi ihmisten edessä, mutta Jumala tuntee teidän sydämenne; sillä mikä ihmisten kesken on korkeata, se on Jumalan edessä kauhistus.
• Minä sanon teille: tämä meni kotiinsa vanhurskaampana kuin se toinen; sillä jokainen, joka itsensä ylentää, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se ylennetään."
• Ja kun hän tulee, niin hän näyttää maailmalle todeksi synnin ja vanhurskauden ja tuomion: synnin, koska he eivät usko minuun; vanhurskauden, koska minä menen Isän tykö, ettekä te enää minua näe; ja tuomion, koska tämän maailman ruhtinas on tuomittu.

Lars Aejmelaeuksen mukaan termillä "vanhurskaus" tarkoitetaan tilaa, jossa ihmisen asiat ovat Jumalan kanssa pelastuksen kannalta kunnossa. Paavali kysyy, kelpuutetaanko ihminen Jumalan yhteyteen ja pelastuksen osallisuuteen uskon vai lain eli juutalaisen tooran täyttämisen välityksellä. Paavalin vastauksena on: uskon kautta. Toisaalta Paavali myös kirjoittaa, että vain lakia noudattavat ovat vanhurskaita.

Jaakob käsittelee myös vanhurskautta. Hän kirjoittaa kirjeensä toisessa luvussa, ettei vanhurskaus tule vain uskon kautta vaan myös lain tekojen kautta. Jaakobin ja Paavalin näkemykset vanhurskaudesta eivät tosiasiassa eroa toisistaan. Paavali korostaa, ettei lain teot riitä vanhurskauteen, jos ei ole uskoa Kristukseen, mikä sekin on lain käsky. Jaakob korostaa, ettei usko Kristukseen lopeta kristittyjen velvollisuutta noudattaa lakia. Ilmestyskirja määrittelee Jumalan pyhän uskovaksi, joka sekä noudattaa lakia että uskoo Kristukseen.

"Näette siis, että ihminen osoittautuu vanhurskaaksi tekojen, ei yksistään uskon perusteella." (Jaak. 2:24)

"Tässä kysytään pyhiltä kestävyyttä, niiltä jotka noudattavat Jumalan käskyjä ja uskovat Jeesukseen." (Ilm. 14:12)

Vanhurskaus kristinuskossa

Vanhurskaus ortodoksisuudessa

Ortodoksisessa kirkossa ei ole tehty reformaattoreiden vastakkainasettelua uskon ja tekojen välille. Ortodoksisen kirkon opetuksen mukaan ne, jotka ovat kastettu Kristukseen, ovat kutsuttu uskomaan häneen sekä tekemään hyviä tekoja.

Ortodoksinen näkemys vanhurskauttamisesta voidaan jakaa kolmeen osaan.

1. Vanhurskauttaminen ja Uusi liitto

Kun protestanttinen teologia korostaa lain ja evankeliumin eroa, ortodoksinen teologia korostaa Uuden ja Vanhan liiton eroa. Vanhurskauttaminen on liittymistä Jumalan kanssa liittosuhteeseen. Ortodoksinen teologia korostaa, että juutalaiset elivät vanhassa liitossa lain alla, kun sen sijaan kirkko elää uuden liiton aikaa. Pelastus tapahtuu uskossa Kristukseen, joka täyttää lain. Ortodoksisen kirkon mukaan kristityt saavat mirhallavoitelussa Pyhän Hengen lahjan, joka asuu heissä ja opettaa tuntemaan Isä Jumalan. Ortodoksinen kirkko ei korosta vanhurskauttamista lakitermein, vaan pitää sitä ennen kaikkea liittosuhteena.

2. Vanhurskauttaminen ja Jumalan armo

Ortodoksinen kirkko korostaa, että Jumalan armo pelastaa, ei kristityn usko. Ortodoksisen opetuksen mukaan Jumala tekee liiton ihmisen kanssa, ei ihminen itse.

3. Uskon vanhurskauttaminen on luonteeltaan dynaamista, ei staattista

Ortodoksisen kirkon opetuksessa usko on luonteeltaan elävää, dynaamista ja jatkuvaa. Siksi ortodoksinen kirkko ei korosta uskoon tulemista, vaan korostaa todellisen uskon olevan elämäntapa, ei hetken päätös. Siksi ortodoksinen kirkko opettaa uskovan pelastuksesta seuraavaa: a) Uskova on pelastettu, koska hänet on kastettu Kristukseen. b) Uskova pelastuu, koska hän kasvaa Kristukseen kirkon sakramentaalisessa elämässä c) Uskova tulee pelastumaan Jumalan armosta viimeisellä tuomiolla.

Ortodoksinen kirkko ei vastusta protestanttista uskonvanhurskauttamisesta sinällään, mutta se korostaa, että Jaakobin kirjeen mukaan usko ilman tekoja on kuollut.

Vanhurskaus luterilaisuudessa

Martti Lutherin mukaan kristinuskon korkein pääkappale on, että yksin usko tekee vanhurskaaksi ja autuaaksi. Kuinka ihminen saa vanhurskauden? Tähän Luther vastaa että "Ainoastaan sillä tavalla, että Jumala puhuu ja Aabraham uskoo hänen puheensa. - - Tämän Jumala uskovalle lukee ja pitää vanhurskautena edessään." Lutherin mukaan tämän samanlaisuuden Paavali esittää, että vanhurskaus tulee uskon kautta Jeesukseen Kristukseen.

Billy Joe Daughertyn mukaan ihmisen omavanhurskauden ja Jumalalta saadun vanhurskauden välillä on valtava ero. Omavanhurskaus kehuu itseään, kun taas lahjaksi saatu vanhurskaus voi kerskua vain Kristuksen täytetystä työstä. Kyse on oikeasta asemasta Jumalan edessä, jonka Jeesus ansaitsi olemalla kuuliainen kuolemaan asti. Uskon kautta meillä osallisuus tähän Jumalalle kelpaavaan vanhurskauteen, Daugherty toteaa.

Luterilaisen vanhurskauttamisopin mukaan vanhurskauden saavuttamiseen ei tarvita lain tekoja. Jaakobin kirjeen mukaan vanhurskaus edellyttää myös lain tekoja, mikä löytyy myös Jeesuksen opetuksesta ja Paavalin Roomalaiskirjeestä. Luther katsoi Jaakobin kirjeen olevan ristiriidassa hänen opettamansa sola fide (yksin uskosta) -periaatteen kanssa. Tämän pohjalta Luther kutsui Jaakobin kirjettä "olkiseksi epistolaksi", joka ei opeta evankeliumia oikein. Luther ei kyennyt ratkaisemaan ristiriitaa oman vanhurskauttamisoppinsa ja Jaakobin kirjeen välillä, joten hän meni jopa niin pitkälle, että oli valmis jättämään Jaakobin kirjeen kokonaan pois luterilaisesta Raamatusta. Lopulta hän tyytyi siirtämään sen Uuden testamenttinsa loppuosaan kolmanneksi viimeiseksi kirjaksi, koska hänen kannattajansa eivät hyväksyneet kirjeen poistamista Raamatusta.

Vanhurskaus vapaissa suunnissa

Helluntailaisuudessa vanhurskauden käsite noudattaa suurimmalta osin luterilaista protestanttista näkemystä. Helluntailaisuus kuitenkin korostaa yliaistillisten kokemusten merkitystä sen varmistukseksi, että on saanut vanhurskauden Jumalalta. Opin mukaan kielillä puhumisen lahja antaa pelastusvarmuuden, koska helluntailaisuudessa sitä pidetään sinettinä vanhurskaudesta.

"Mutta Jumala itse vahvistaa meitä ja teitä uskossamme Kristukseen, Voideltuun, ja on myös antanut meille voitelunsa: hän on painanut meihin sinettinsä ja antanut meidän sydämiimme vakuudeksi Hengen." (2. Kor. 1:21,22)

Muut kristilliset suuntaukset ovat esittäneet kritiikkiä kielillä puhumisen tuomasta pelastusvarmuudesta sillä argumentilla, että Jeesuksen sanojen mukaan ei kaikki hänen nimessään ihmeitä tehneet pelastu, jos he ovat eläneet laittomuudessa. Jeesus myös kertoi väärien profeettojen kykenevän tekemään yliluonnollisia ihmeitä. Jeesuksen sanojen mukaan vanhurskaus tulee Jumalan tahdon tekemisestä.

"Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?' Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'." (Matt. 7:21-23)

"Ja minä tiedän, että hänen käskynsä on iankaikkinen elämä. Sentähden, minkä minä puhun, sen minä puhun niin, kuin Isä on minulle sanonut." (Joh. 12:50)

Vanhurskaus islamissa

Vanhurskauden kuvaus Koraanissa:

»Hurskautta ei ole se, että käännätte kasvonne Itään tai Länteen, vaan hurskaita ovat ne, jotka uskovat Jumalaan ja Viimeiseen päivään, enkeleihin, Pyhään kirjaan ja profeettoihin ja rakkaudesta Häneen antavat omaisuudestaan omaisilleen, orvoille, köyhille, vaeltajille, kerjäläisille ja orjien vapauttamiseksi sekä harrastavat oikeata rukouselämää, antavat almuja, tehtyään jonkun sopimuksen täyttävät sen, jotka ovat kärsivällisiä ahdistuksessa, vastoinkäymisessä ja puutteen aikana; nämä ovat niitä, jotka ovat vanhurskaita, niin, nämä ovat jumalaapelkääväisiä.»
(Koraani 2:177)

Katso myös

• Jumalallistuminen
• Pyhitys
• synergismi
• monergismi
• sakramentti
• sola fide
• vanhurskaat kansakuntien joukossa
• Autuas

Kirjallisuutta

• Vanhurskas on elävä uskosta, Uuno J. Tarkkanen, Hämeen kirjapaino, 1937
• Uusi elämä, Billy Joe Daugherty, ISBN 951-95789-3-5
• Usko ja teot - Vanhurskauttamisoppia koskevan yhteisen julistuksen arviointia, Erkki Reinikainen, Gummerus 1999, ISBN 951-8940-96-7
• Abram uskoi Herraa, ja hän luki sen hänelle vanhurskaudeksi, Martti Luther
• Pawson, David: Vanhurskas Jumala ja vanhurskauden evankeliumi. Virrat: Kkjmk Oy, 2011. ISBN 978-952-5866-45-2

Aiheesta muualla

Tutkimus

• HY: Vanhurskaus on suomen kielessä vaikea sana. Helsingin yliopisto. 21.4.2011. Arkistoitu 29.4.2013.

Puheita ja luentoja aiheesta

• Vanhurskauttaminen ja arkielämä, Risto Santalan artikkeli Shalom-lehden numerossa 9/97.
• Mitä tapahtuu, jos Yhteinen julistus vanhurskauttamisopista hyväksytään? Timo Junkkaala, Pääkirjoitus, Perusta 2/98, SLEY (Arkistoitu – Internet Archive)