Valmet L-90 TP Redigo

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Valmet L-90 Redigo)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tässä artikkelissa tai sen osassa aihetta käsitellään lähinnä Suomen tai suomalaisten näkökulmasta.
Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin näkökulmaa yleismaailmallisemmaksi. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.
Täsmennys: Käsittelee lähes yksinomaan koneen käyttöä Suomessa.
Valmet L-90 Redigo
Valmet L-90 TP Redigo
Valmet L-90 TP Redigo
Tyyppi koulu- ja yhteyslentokone
Alkuperämaa Suomi
Valmistaja Valmet
Ensilento 12. helmikuuta 1985
Tila käytössä
Pääkäyttäjät Suomen ilmavoimat, Eritrean ilmavoimat, Meksikon merivoimat

Valmet L-90 TP Redigo oli Suomen ilmavoimien yhteyskoneena käyttämä Valmetin Kuoreveden tehtaalla suunniteltu metallirakenteinen koulu- ja yhteyslentokone.[1][2] Sen käyttö alkoi Suomen ilmavoimissa vuonna 1992 ja päättyi vuoden 2013 lopulla.[3]

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1980-luvun alussa Valmet Oy Kuoreveden tehtaalla oli tarve aloittaa uusi lentokoneprojekti, koska Vinka- ja Hawk-valmistus oli päättymässä. Päätettiin lähteä kehittämään Valmet L-70:n pohjalta nopeampaa, potkuriturbiinilla ja sisäänvedettävällä laskutelineellä varustettua jatkokoulukonetta. Sen nimeksi tuli aluksi Valmet L-80 TP Military Trainer.[1] Myös Turbo-Vinhaksi kutsutun koneen pääsuunnittelija oli Elias Järvineva; hänen jäätyään eläkkeelle pääsuunnittelijana jatkoi Jaakko Harjumäki. Koneen suunnittelussa pyrittiin kustannusten minimoimiseksi hyödyntämään mahdollisimman paljon Vinkan valmistuksessa käytettyjä työvälineitä.[1]

Tehtaan koelentäjä Paavo Janhunen lensi prototyypillä OH-VBB ensimmäisen kerran 12. helmikuuta 1985. Kone tuhoutui 14. lennollaan 24. huhtikuuta 1985, kun kone ei oiennut syöksykierteestä. Sekä koelentäjä Janhunen että koelentoinsinööri Juhani Jääskeläinen kuolivat. Konetta ei ollut varustettu prototyyppien syöksykierrekokeissa normaalisti käytetyllä oikaisuvarjolla.[1]

Kehitystyötä päätettiin jatkaa. Tehdas aloitti toisen prototyypin rakentamisen. Sille annettiin uusi tyyppinimi Valmet L-90 TP Redigo.[4] Prototyyppi OH-VTP teki ensilentonsa 1. heinäkuuta 1986. Koneessa oli Allison 250 -moottori. Toinen prototyyppi (OH-VTM) lensi ensilentonsa joulukuussa 1987. Tämän koneen moottorina oli Turbomeca TP 319 -potkuriturbiini, jonka tehoja oli alennettu 373 kilowatista 313 kilowattiin.[5] Toinen prototyyppi OH-VTM tuhoutui Belgiassa lentonäytöksessä 29. elokuuta 1988.[5][4] Tehtaan koelentäjä majuri (evp) Ari Piippo kuoli onnettomuudessa.[4]

Piipon jälkeen koelentäjäksi tuli majuri (evp) Erkki Ikonen 1.2.1989 ja pääsuunnittelijaksi 1.4.1989 DI Jukka Raunio. Huonojen syöksykierreominaisuuksien vuoksi koneen takarunkoa pidennettiin. Raunio suunnitteli rungon pidennyksen, v-kulmavakavuusvaatimukset täyttävät siiven kärkikappaleet sekä siivekkeiden muodon muutokset. Ikonen lensi pidennetyllä Redigolla tyyppihyväksynnän edellyttämät koelennot tammi-elokuussa 1991. Redigo sai FAR23- tyyppihyväksynnän 26.9.1991. Tyyppihyväksyntä oli Ilmavoimien hankintojen edellytys.[6]

Redigoja valmistettiin Kuorevedellä Suomen ilmavoimille yhteyskoneeksi.[2][4] Ilmavoimat tilasi kymmenen Redigoa Allison-moottoreilla 6. tammikuuta 1989.[5] Ilmavoimilla on ollut käytössään kymmenen Redigoa, joiden tunnukset ovat RG-1 ... RG-10. RG-10 (ollut myös RG-11-tunnuksella) on luovutettu Valmetille koelentoihin marraskuussa 1991. Ensimmäinen palveluskäyttöön tullut kone oli RG-1 toukokuussa 1992.[2][4]

Konetta valmistettiin prototyypit mukaan laskien 36 koneyksilöä, joista 32 valmistui lentokuntoisiksi ja neljä jäi rakenneosiksi. Ilmavoimat osti kymmenen koneyksilöä, Meksikon laivaston ilmavoimat kahdeksan ja Eritrean ilmavoimat samoin kahdeksan. Hornet-vastakauppoina McDonnel Douglas (MDA) tilasi kymmenen konetta, joista edellämainitut kahdeksan menivät Eritreaan ja kaksi amerikkalaisille liikemiehille vuonna 2005. Valmet myi syksyllä 1995 koneen valmistusoikeudet ja esittelykone OH-VTS:n (snro 016) Italiaan Aermacchille, joka markkinoi sitä M290TP-tunnuksella[7]. Aermacchi myi OH-VTS-esittelykoneen Meksikon laivastolle yhden sen koneen rikkouduttua.

Redigo poistui Suomen ilmavoimien käytöstä vuoden 2013 aikana. Konetyypin viimeisen lennon ilmavoimissa suoritti Lentosotakoulun johtaja eversti Jukka Ahlberg 31.10.2013 Kauhavalla. lähde?

Tekniset tiedot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Redigon ohjaamo

Yleiset ominaisuudet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Miehistö: 1–4
  • Kärkiväli: 10,60 m
  • Pituus: 8,53 m
  • Korkeus: 3,40 m
  • Siipipinta-ala: 14,80 m²
  • Tyhjäpaino: 890 kg
  • Suurin lentoonlähtöpaino: 1 670 kg, suurin laskupaino 1 600 kg
  • Voimalaite: yksi Allison 250-B17D -potkuriturbiini, teho 420 hevosvoimaa.[2]
  • FAR23-tyyppihyväksytty versio varustettiin Allison 250-B17F -moottorilla, teho 450 SHP,
  • suurin lentoonlähtöpaino ulkoisen kuorman kanssa oli 1 900 kg
  • versio voitiin varustaa tykki- , raketti- ja lisäpolttoainesäiliöillä
  • tyyppihyväksyttyjä versioita myytiin Meksikoon ja Eritreaan[6]

Suoritusarvot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Huippunopeus: merenpinnassa 350 km/h
  • Lentomatka: 1 500 km
  • Lakikorkeus: 7 500 m[2]

Museokoneet Suomessa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • RG-4 luovutettiin keväällä 2011 Keski-Suomen Ilmailumuseolle. Kone edelleenluovutettiin säilytykseen Länsirannikon Koulutus Oy Winnovalle keväällä 2013.
  • RG-5 vaurioitui korjauskelvottomaksi törmättyään lentokonehallin oveen kesäkuussa 1995. Koneen jäännökset ovat Tampereen seudun ammattiopiston Tredun lentokoneasentajalinjan käytössä.
  • RG-7 on Tampereen seudun ammattiopiston Tredun lentokoneasentajalinjan käytössä.
  • RG-8 luovutettiin vuonna 2014 Savon ammatti- ja aikuisopistolle säilytys- ja opiskelukäyttöön lentokoneasentajalinjalle.
  • RG-10 luovutettiin 2.4.2014 Lapin ammattioppilaitoksen lentokoneasentajien harjoittelukoneeksi.

Koneiden myynti Ruotsiin

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lokakuussa 2014 Ilmavoimat ilmoitti myyvänsä loput Redigot ja ottavansa vastaan ostotarjouksia näistä 5:stä koneesta (RG-1, RG-2, RG-3, RG-6 ja RG-9) 3.12.2014 mennessä. Koneet olivat varastoituna osiin purettuina Hallissa. Ostajaksi ilmoitettiin ruotsalainen Helicopterservice Sweden AB joulukuussa 2014.[8]

Prototyyppi OH-VTP sai oman vitriininsä Patrian tehdasalueella Hallissa syksyllä 2011.[6]

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Heinonen, Timo: Thulinista Hornetiin. Tikkakoski: Keski-Suomen ilmailumuseo, 1992. ISBN 951-95688-2-4
  • Ikonen, Erkki: Koelentäjänä lentokonetehtaalla. Erkki Ikosen 1914 lentoa Valmet L-90 TP Redigolla. Ketterät Kirjat Oy, 2023. ISBN 978-952-7518-00-7
  • Raunio, Jukka: Valtion Lentokonetehtaan Historia. Osa 4: Drakenista Redigoon 1996-1995, s. 86-121. Jukka Raunio, 2016. ISBN 978-952-67653-1-0

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d Heinonen 1992 s. 268
  2. ↑ a b c d e Heinonen 1992 s. 270
  3. ↑ "Redigo lensi eläkkeelle", Pilven Veikko, No 2, marraskuu 2013, s. 14–15
  4. ↑ a b c d e Heinonen 1992 s. 269
  5. ↑ a b c Lambert, Mark (toim.): Jane's All the World's Aircraft 1990–91, s. 56. Jane's Information Group Limited, 1990. (englanniksi)
  6. ↑ a b c Erkki Ikonen, Koelentäjänä lentokonetehtaalla. Ketterät Kirjat Oy, 2023.
  7. ↑ Raunio Jukka: Valtion Lentokonetehtaan Historia. Osa 4: Drakenista Redigoon 1966-1995, s. 86-121. Jukka Raunio, 2016.
  8. ↑ http://www.hs.fi/kotimaa/a1419219397058 (Arkistoitu – Internet Archive)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Valtion lentokonetehtaan ja Valmetin valmistamia lentokonetyyppejä
IVL ja VL
Valmet
Suunnitellut konetyypit
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Valmet_L-90_TP_Redigo&oldid=22094272”