Valkohankko
| Valkohankko | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Nisäkkäät Mammalia |
| Lahko: | Lepakot Chiroptera |
| Heimo: | Leikot Phyllostomidae |
| Suku: |
Valkohankot Ectophylla |
| Laji: | alba |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Ectophylla alba |
|
 Valkohankon levinneisyys |
|
| Katso myös | |
Valkohankko tai valkoleikko[2] (Ectophylla alba) on Keski-Amerikassa tavattava leikkoihin kuuluva lepakko. Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto eli IUCN on määritellyt sen silmälläpidettäväksi lajiksi.
Koko ja ulkonäkö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Valkohankko on kooltaan pieni. Sen siipien kärkiväli on keskimäärin vain 10 cm ja paino 6 g. Turkin väritys on valkoinen.[3] Korvat ja kuono ovat kirkkaan keltaiset. Keltainen väri tulee karotenoideihin kuuluvasta luteiinista. Valkohankko on tiettävästi ainut nisäkäs, jolla on tästä syystä johtuvaa väritystä.[4] Väritys saattaa olla tulosta seksuaalivalinnasta ja urosten keltainen väri on jonkin verran kirkkaampi.[5]
Levinneisyys ja elinympäristö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä].jpg)
Valkohankkoa tavataan Keski-Amerikassa alueella, joka käsittää osia Hondurasista, Nicaraguasta, Costa Ricasta ja Panamasta. Lajia esiintyy merenpinnan korkeudelta 700 metrin korkeuksille saakka. Sen elinympäristöt ovat kosteita ja ainavihantoja metsiä ja korkeita sekundaarimetsiä.[1]
Elintavat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Valkohankko on yöaktiivinen.[4] Se nukkuu 4–8 yksilön ryhmissä erityisesti tätä varten rakentamissaan lehtiteltoissa. usein lehtiteltan rakentamiseen käytetään helikoniaa (Heliconia). Lepakot puresekelvat lehden keskisuonta, jolloin lehti lopahtaa alaspäin. Näin muodostuvat teltat ovat tavallisesti noni kahden metrin korkeudella maanpinnasta. Joitakin teltoista käytetään vain öisin ruokailtaessa. Yhdessä teltassa voi olla uroksia ja naaraita, kunnes naaraat saavat poikasia. Poikasten syntyessä urokset lähtevät naaraiden teltasta.[1] Vastaavaan tapaan lehtitelttoja rakentavia lepakkolajeja tunnetaan 22.[5]
Viikuna Ficus colubrinae on valkohankkojen pääasiallinen ravinnonlähde. Ainut toinen niiden ravinnoksi käyttämä laji on Ficus schippii. Valkohankot syövät sen kypsiä hedelmiä, joita kasvaa ympäri vuoden.[6] Lepakon ravinnon karotenoidit aiheuttavat sen ihon keltaisen värin.[4]
Uhat ja suojelu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kansainvälinen luonnonsuojeluliittoeli IUCN on määritellyt valkohankon silmälläpidettäväksi lajiksi. Erikseen mainittiin sen olevan lähes vaarantunut. Lajia uhkaa etenkin sen elinympäristöjen häviäminen ihmisasutuksen kasvun myötä.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d Rodriguez, B. and Pineda, W.: Ectophylla alba IUCN Red List of Threatened Species. Version 2020.3. 2015. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 31.1.2021. (englanniksi)
- ↑ Valkohankko (valkoleikko) – Ectophylla alba Laji.fi. Suomen lajitietokeskus. Viitattu 31.1.2021.
- ↑ Reena Shah: A tiny bat that can fit in your palm BBC Travel. BBC. Viitattu 31.1.2021. (englanniksi)
- ↑ a b c Ismael Galván et al.: Tropical bat as mammalian model for skin carotenoid metabolism PNAS. 2016. Arkistoitu 3.2.2021. Viitattu 31.1.2021. (englanniksi)
- ↑ a b Bernal Rodríguez-Herrera et al.: Sexual dichromatism and condition-dependence in the skin of a bat Journal of Mammalogy, Volume 100, Issue 2. 2019. American Society of Mammalogists. Viitattu 31.1.2021. (englanniksi)
- ↑ David Villalobos-Chaves et al.: Implications of a specialized diet for the foraging behavior of the Honduran white bat, Ectophylla alba (Chiroptera: Phyllostomidae) Journal of Mammalogy, Volume 98, Issue 4. 2017. American Society of Mammalogists. Viitattu 31.1.2021.