Valfar

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Valfar (oik. Terje Bakken, 3. syyskuuta 197814. tammikuuta 2004[1]) oli norjalaisen folk/black metal -yhtyeen Windirin perustaja ja johtaja.

Valfar perusti Windirin 1994, joka oli aluksi yhden miehen yhtye. Hän julkaisi yksin kaksi demoa vuosina 1995–1996 ja kaksi täysipitkää albumia 1997 ja 1999, joilla saavutti paikkansa metallimusiikin historiassa. Myöhemmin yhtyeeseen liittyi soittajia Ulcus-yhtyeestä. Musikaalisesti lahjakas Valfar sanoitti ja sävelsi kaikki kappaleensa, lauloi, soitti kitaraa, bassoa, kosketinsoittimia ja haitaria, ainoastaan rumpuja hän ei itse soittanut levyillään. Ensimmäisten kahden albumin lyriikoita ei ole kirjoitettu ainoastaan norjaksi, vaan paikallisella Sognin murteella. Myöhemmin mukaan tuli myös englanti.

17. tammikuuta 2004 Valfar löydettiin kuolleena Reppastølenista, Sogndalin laaksosta. Hän oli kuollut hypotermiaan.

Valfarin muistoa kunnioittaen loput yhtyeen jäsenistä päättivät lopettaa soittamisen Windirin nimissä ja perustivat uuden yhtyeen Vreidin.