Vahasara
| Vahasara | |
|---|---|
 |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Putkilokasvit Tracheophyta |
| Kaari: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Alakaari: | Koppisiemeniset Magnoliophytina |
| Luokka: | Yksisirkkaiset Liliopsida |
| Lahko: | Poales |
| Heimo: | Sarakasvit Cyperaceae |
| Suku: | Sarat Carex |
| Laji: | flacca |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Carex flacca |
|
| Katso myös | |
Vahasara (Carex flacca) on sarakasvien (Cyperaceae) heimoon kuuluva kasvilaji. Se on yleisesti ottaen keskikokoinen ja vaaleanharmaanvihreä saralaji, joka muistuttaa jonkin verran jokapaikansaraa (Carex nigra). Vaaleanharmaanvihreä yleisväritys on vahasaralle tunnusomainen piirre, minkä myötä vahasaran voi tunnistaa jo kauempaakin.[1]
Vahasaralla on suikertava juurakko sekä tasapintaiset lehdet. Vahasara on erilaistähkäinen saralaji ja sen kukintona olevassa tähkistössä on tavallisesti kaksi tai kolme hedetähkää sekä kaksi tai kolme emitähkää. Hedetähkät ovat tummanruskeita. Emitähkät ovat perällisiä ja melko pitkiä sekä aluksi pystyjä ja myöhemmin nuokkuvia. Emikukat ovat kolmiluottisia. Tähkäsuomut ovat tummanruskeita ja niissä on vaalea keskisuoni. Pullakot ovat aluksi vaaleanruskeita, mutta tummuvat ajan kuluessa melko tummiksi.[1]
Vahasara kasvaa kosteilla kalkkipitoisilla niityillä[1]. Suomessa vahasaraa tavataan lähinnä vain Ahvenanmaalla[2]. Ruotsissa vahasara on yleinen osissa Etelä-Ruotsia, muun muassa Uplannissa, Skånessa ja Gotlannissa[1].
Vahasaraa käytetään jonkin verran heinämäisenä koristekasvina.
Vahasaran tieteellisen nimen lajinimi (flacca) tulee latinan kielen sanasta flaccus (suom. rento, veltto) ja viittaa nuokkuviin emitähkiin[1].
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e Arne A. Anderberg: Den virtuella floran: Slankstarr (Carex flacca) Den virtuella floran. 1997. Naturhistoriska riksmuseet. Viitattu 30.12.2017. (ruotsiksi)
- ↑ Raino Lampinen & Tapani Lahti: Kasviatlas 2016: Vahasara (Carex flacca) Kasviatlas. Luonnontieteellinen keskusmuseo. Viitattu 30.12.2017. (suomeksi)