Vadnagar

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Vadnagar

Vadnagar

Koordinaatit: 23°47′06″N, 72°38′24″E

Valtio Intia Intia
Osavaltio Gujarat
Piirikunta Mehsana
Väkiluku (2011) 27 790[1]


















Vadnagar on pieni Intian Gujaratin osavaltiossa sijaitseva kaupunki. Sieltä on noin sata kilometriä Ahmedabadiin.[2]

Vadnagar mainitaan 600-luvulla eläneen kiinalaisen matkailija Xuanzangin teoksissa nimellä Anandapura. Hän kertoo alueella olleen buddhalaisia temppeleitä, joissa eli alle tuhat munkkia. 1600-luvulla suurmogulien keisari Akbarin hovihistorioitsija Abul Fazl mainitsee Vadnagarin olleen kukoistava kaupankäynnin keskus.[3] Alueella on ollut asutusta noin 2500 vuotta.[4]

Maanjäristyksessä vuonna 2001 vaurioituneen Vadnagarin arkeologisen museon tilalle avattiin vuonna 2018 uusi museo. Yksi Xuanzangin mainitsemista luostareista onnistuttiin kaivamaan esille vuonna 2008.[5] Todisteeksi alueen muinaisesta vauraudesta seudulta on löytynyt kolikoita kuudelta eri aikakaudelta.[4]

Vuoden 2011 väestönlaskennan mukaan kaupungin väkiluku oli 27 790. Suurin uskonto on hindulaisuus, jota tunnustaa 92 prosenttia väestöstä, toiseksi suurin on islam, jonka kannattajia on hieman yli 7 prosenttia.[1]

Tunnettuja vadnagarilaisia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. a b Vadnagar Population Census 2011 - 2019 census2011.co.in. Viitattu 20.8.2019.
  2. In Modi's hometown, he is the ultimate hero Firstpost. 6.12.2012. Viitattu 20.8.2019.
  3. Dutta, Prabhash, K.: Story of Vadnagar that PM Narendra Modi talked about at his birthplace in Gujarat India Today. 8.10.2017. Viitattu 20.8.2019.
  4. a b Madhukalya,Amrita: Water system key to prosperity in ancient Vadnagar in harsh climate conditions, finds ASI Hindustan Times. 17.6.2019. Viitattu 20.8.2019.
  5. New Archaeological Museum In PM Modi's Hometown, 6 Years After Approval NDTV. 4.11.2018. Viitattu 20.8.2019.