Vaativa persoonallisuus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Vaativa persoonallisuus tai vaativa persoonallisuushäiriö tai pakko-oireinen persoonallisuushäiriö (ICD-10-luokituksessa koodi F60.5, englanniksi obsessive-compulsive personality disorder eli OCPD eli pakko-oireinen persoonallisuushäiriö) on persoonallisuushäiriö, johon saattaa kuulua muun muassa liiallista täydellisyyden tavoittelua, sovinnaisuutta, ylenmääräistä tunnontarkkuutta, huolehtimista ja työkeskeisyyttä tai itsepäisyyttä.[1] Se on selvästi eri häiriö kuin pakko-oireinen häiriö (englanniksi obsessive-compulsive disorder eli OCD).

Diagnostiset kriteerit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Persoonallisuushäiriön diagnosoinnin tulisi pohjautua mahdollisimman moneen tietolähteeseen. Joskus diagnoosi potilaan persoonallisuudesta on mahdollista tehdä yhden haastattelun perusteella, mutta usein on tarpeen suorittaa useampia haastatteluja ja kerätä tietoja muistakin lähteistä, kuten muilta ihmisiltä ja sairauskertomuksista.[2]

Vaativan persoonallisuuden diagnostiset kriteerit ovat ICD 10 -tautiluokituksen mukaan seuraavat:[3]

Tutkittavan persoonallisuus täyttää vähintään neljä seuraavista kriteereistä:

  1. jatkuva huoli ja epäily
  2. ajattelua hallitsevat asioiden yksityiskohdat, säännöt, listat, järjestys, organisaatio tai aikataulu
  3. täydellisyyden tavoittelu, joka haittaa tehtävien loppuunviemistä
  4. ylenmääräinen tunnontarkkuus
  5. mielihyvän ja ihmissuhteiden laiminlyöminen työn ja aikaansaamisen kustannuksella
  6. pikkutarkkuus ja sovinnaisuus
  7. joustamattomuus ja itsepäisyys
  8. pyrkimys kohtuuttomassa määrin saada muut toimimaan täsmälleen haluamallaan tavalla tai kohtuuton vastenmielisyys sallia muiden toimia omalla tavallaan

Lisäksi tutkittava täyttää persoonallisuushäiriön (F60) yleiset kriteerit:

  1. Yksilön luonteenomaiset ja pysyvät sisäisen kokemisen tavat ja käytös kokonaisuudessaan poikkeavat merkittävästi kulttuurin sisäisistä normeista, ja poikkeama ilmenee vähintään kahdella alla luetellulla alueella:
    1. tiedollinen toiminta (eli kuinka ihminen havaitsee ja tulkitsee asioita, ihmisiä ja tapahtumia, miten hän asennoituu ihmisiin ja muodostaa mielikuvia itsestään ja muista)
    2. tunne-elämä (eli tunne-elämän kirjo, voimakkuus ja asianmukaisuus tilanteeseen nähden)
    3. impulssikontrolli ja tarpeiden tyydyttäminen
    4. ihmissuhteiden luonne ja toimintatapa muiden ihmisten kanssa
  2. Poikkeama ilmenee pysyvänä käytösmallina, joka on joustamaton, sopeutumaton tai muutoin häiriintynyt laajalti eri henkilökohtaisissa ja sosiaalisissa tilanteissa (eli se ei esiinny yksinomaan jonkin laukaisevan tekijän tai tilanteen aikaansaamana).
  3. Käytösmalli aiheuttaa henkilökohtaista kärsimystä tai vastoinkäymisiä sosiaalisessa selviytymisessä tai molempia.
  4. On näyttöä siitä, että häiriö on pysyvä ja pitkäaikainen ja että se on alkanut myöhäislapsuudessa tai nuoruusiässä.
  5. Häiriö ei ole muun aikuispsykiatrisen häiriön ilmenemismuoto tai sen seurausta, vaikka väliaikaisia tai kroonisia luokissa F00–F59 tai F70–F79 kuvattuja tiloja voi esiintyä persoonallisuushäiriön rinnalla tai samanaikaisesti
  6. Elimellinen syy, aivosairaus, -vamma tai toimintahäiriö, tulee sulkea pois. (Jos tilanteen on aiheuttanut tunnettu elimellinen tekijä, käytetään ryhmän F07 koodeja.)
  • Kuoppasalmi, Kimmo (puh.joht.): Psykiatrian luokituskäsikirja: Suomalaisen tautiluokitus ICD-10:n psykiatriaan liittyvät diagnoosit. Psykiatrisk klassifikation av sjukdomar: Psykiatrirelaterade diagnoser i den finländska sjukdomsklassifikationen ICD-10. (2. painos) Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, 2012. ISBN 978-952-245-548-2 Teoksen verkkoversio.
  1. Psykiatrian luokituskäsikirja, s. 243.
  2. Psykiatrian luokituskäsikirja, s. 234, 236.
  3. Psykiatrian luokituskäsikirja, s. 234, 236, 243.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]