Värimaratti
Värimaratti | |
---|---|
Tieteellinen luokittelu | |
Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
Kunta: | Kasvit Plantae |
Alakunta: | Putkilokasvit Tracheobionta |
Kaari: | Siemenkasvit Spermatophyta |
Alakaari: | Koppisiemeniset Magnoliophytina |
Luokka: | Kaksisirkkaiset Magnoliopsida |
Lahko: | Gentianales |
Heimo: | Matarakasvit Rubiaceae |
Suku: | Maratit Asperula |
Laji: | tinctoria |
Kaksiosainen nimi | |
Asperula tinctoria |
|
Katso myös | |
Värimaratti (Asperula tinctoria) on monivuotinen Euroopassa ja Siperiassa tavattava matarakasvi. Suomessa laji on hyvin harvinainen ja rauhoitettu luonnonsuojeluasetuksella.[1]
Ulkonäkö ja koko
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Värimaratti on ruohovartinen, 25–45 senttimetriä korkeaksi kasvava kasvi. Hento ja kalju varsi on voimakkaasti pystyhaarainen. Varren tyvi ja kasvin juurakko ovat kellanpunaisia. Lehdet ovat kapeita, ehytlaitaisia ja kasvavat säteittäisesti, 4–6 kussakin kiehkurassa. Pienet valkoiset kukat kasvavat sarjoina varsien päissä. Värimaratti kukkii heinäkuussa.[2] Värimaratin kukkimattomat yksilöt muistuttavat paimenmataraa (Galium album).[3]
Levinneisyys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Värimarattia tavataan Siperian länsiosista Ranskaan, Saksan koillisosiin ja Balkanille sekä Itämeren rannikon kalkkialueilla. Öölannissa, Gotlannissa ja Virossa värimaratti on yleinen.[4] Suomessa värimaratin tiedetään esiintyvän alkuperäisenä vain kolmessa paikassa: Ahvenanmaan Hammarlandissa, Varsinais-Suomessa Dragsfjärdissä sekä Raumalla. Rauman esiintymä löydettiin vuonna 1916, jolloin laji tavattiin ensimmäisen kerran Suomessa.[3]
Elinympäristö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Värimaratti on vaativa kasvupaikkansa suhteen. Suomessa laji kasvaa kalkkipitoisilla kalliokedoilla. Elintilan täytyy olla aukkoisa ja hyvin valoisa. Laji onkin riippuvainen kasvupaikkojen laidunnuksen jatkumisesta.[3]
Käyttö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Värimaratin kellanpunaisesta juuresta saadaan purppuranpunaista väriä.[4]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Laine, Unto: Värimaratti. Teoksessa Uhanalaiset kasvimme. Toim. Terhi Ryttäri ja Taina Kettunen. Suomen ympäristökeskus, Helsinki 1997, s. 77.
- Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Ympäristöministeriö: Luonnonsuojeluasetuksessa rauhoitetut lajit Viitattu 17.8.2009
- ↑ Retkeilykasvio 1998, s. 329.
- ↑ a b c Laine 1997, s. 77.
- ↑ a b Den virtuella floran: Färgmåra (ruotsiksi) Viitattu 17.8.2009.