Väinö Sihvonen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Väinö Sihvonen.

Väinö Ilmari Sihvonen (10. kesäkuuta 1889 Kangasniemi30. marraskuuta 1939 Helsinki) oli suomalainen kemisti ja Teknillisen korkeakoulun fysikaalisen kemian ja sähkökemian professori. Hänet tunnetaan Outokumpu Oy:n käyttöön ottaman kuparin liekkisulatusmenetelmän teoreettisen pohjan kehittäjänä.[1]

Sihvosen vanhemmat olivat kansakoulunopettajat Fabian Sihvonen ja Alma Elisabet Pylkkänen. Hän pääsi ylioppilaaksi Viipurin suomalaisesta reaalilyseosta 1907 ja opiskeli sitten kemiaa Helsingin yliopistossa ja valmistui filosofian kandidaatiksi ja maisteriksi 1914 sekä lisensiaatiksi ja tohtoriksi 1921. Hän teki useita opintomatkoja Saksaan, Ruotsiin, Sveitsiin, Italiaan, Tanskaan, Itävaltaan, Norjaan ja Englantiin.[1]

Sihvonen oli aluksi tehdaskemistinä 1918–1919 ja fysiikan ja kemian luennoitsijana Helsingin työväenopistossa. Hän toimi Teknillisessä korkeakoulussa assistenttina, lehtorina vuodesta 1923 ja vuodesta 1936 fysikaalisen kemian ja sähkökemian professorina. Hän oli myös Helsingin yliopiston kemian dosenttina vuodesta 1925.[1]

Sihvonen oli Suomalaisen Tiedeseuran jäsenenä vuodesta 1932. Suomen Kemistien Seuran sihteerinä hän oli 1921–1922 ja 1924–1925 sekä seuran puheenjohtaiana 1929–1930. Hän kuului Suomen Kemistilehden toimitukseen vuodesta 1928 ja oli eri komiteain asiantuntijana tai jäsenenä muun muassa niin sanotussa typpikomiteassa. Sihvonen julkaisi tieteellisiä tutkimuksia ja teknillisiä kirjoituksia etupäässä sähkö-, lämpö- ja valokemian alalta.[1]

Sihvonen sai surmansa talvisodan alkamispäivänä Helsingin pommituksissa.[1]

Väinö Sihvosen puoliso oli myöhempi Helsingin Kotitalousopettajaopiston johtaja Kerttu Sihvonen.

  • Lämpökemiallisia havaintoja. Omakustanne, Turku 1920
  • Die elektrolytische Oxydation der Weinsäure. Väitöskirja. Suomalainen tiedeakatemia, Helsinki 1921
  • Das Thermoquantum: Eine Arbeitshypothese. Suomalainen tiedeakatemia, Helsinki 1921
  • Beziehungen zwischen der chemischen Struktur schwefelhaltiger Anionen und den ultraroten Eigenschwingungen ihrer Salze. Suomalainen tiedeakatemia, Helsinki 1923
  1. a b c d e Professori Väinö Sihvonen kuollut, Helsingin Sanomat, 02.12.1939, nro 326, s. 2, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot. Viitattu 30.11.2024

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]