Uusi Kuvalehti (1890–1903)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Uusi Kuvalehti julkaisi runsaasti kuvia suomalaisten taiteilijoiden teoksista. Lehden etusivu vuodelta 1895.

Uusi Kuvalehti oli Kuopiossa vuosina 1890–1903 ilmestynyt kuvitettu aikakauslehti.

Nuorsuomalaisten kirjalliseksi kuvalehdeksi perustetun Uuden Kuvalehden taustalla olivat Pekka ja Kaarlo Brofeldt, Kasper Järnefelt, A. B. Mäkelä ja Juhani Aho. Sen avustajina toimivat muun muassa Minna Canth, J. H. Erkko, Eero Järnefelt, Kauppis-Heikki, Santeri Alkio, Santeri Ingman (Ivalo), Larin-Kyösti, Samuli Paulaharju ja Eino Leino. Lehti pyrki edistämään varsinkin suomalaista kaunokirjallisuutta ja siinä julkaistiin ensimmäisenä esimerkiksi monet Juhani Ahon lastuista. Artikkeliosastossa pääsivät esille kirjoittajien vapaamieliset aatteet, mutta poliittisesti Uusi Kuvalehti oli varovainen. Sitä on luonnehdittu myös Suomen ensimmäiseksi todelliseksi kulttuurikuvalehdeksi, joka julkaisi runsaasti kuvia suomalaisten taiteilijoiden teoksista. Kuvien osuus lehden sisällöstä kasvoi jatkuvasti ja oli jo 1890-luvun puolivälissä lähes puolet.[1]

Pekka Brofeldtin kustantama Uusi Kuvalehti siirtyi vuonna 1892 Brofeldtin veljeksistä ja heidän lähipiiristään koostuneen yhtiön haltuun. Sen toimittajina työskentelivät aluksi Kasper Järnefelt ja vuodesta 1894 Pekka Brofeldt Kuopiossa ja Juhani Aho Helsingissä. Taloudesta ja teknisestä toteutuksesta vastasi Emil Vainio. Lehden levikki vaihteli 2 000 ja runsaan 3 000 kappaleen välillä, ja sitä tilattiin paljon varsinkin Helsinkiin. Uuden Kuvalehden ilmestyminen päättyi vuonna 1903, kun kenraalikuvernööri Bobrikov karkotti Pekka Brofeldtin Suomesta. Sen seuraajaksi perustettiin Helsingin Kaiku.[2]

  • Suomen lehdistön historia 8. Aikakauslehdistön historia: Yleisaikakauslehdet. Kuopio: Kustannuskiila, 1991. ISBN 951-657-325-8
  1. Suomen lehdistön historia 8, s. 27–29.
  2. Suomen lehdistön historia 8, s. 29–30.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]