Uuno Tuominen
Uuno Vihtori Tuominen[1] (10. maaliskuuta 1905 Pusula – 24. tammikuuta 1986 Helsinki)[2] oli suomalainen historioitsija ja virkamies.
Tuominen valmistui filosofian kandidaatiksi vuonna 1929 ja työskenteli vuosina 1927–1936 Valtionarkiston amanuenssina. Hän väitteli tohtoriksi 1950.[2] Väitöskirjan aiheena oli Suomen alkoholipolitiikka.
Tuominen oli huomattava raittiuspoliitikko. Hän toimi muun muassa Raittiuden ystävien pääsihteerinä vuosina 1936–1961 sekä sosiaali- ja terveysministeriön raittius- ja alkoholiosaston päällikkönä 1961–1971.[1][2] Hän oli myös sosiaalialkohologian opettajana Yhteiskunnallisessa korkeakoulussa vuosina 1937–1960 ja Helsingin yliopiston voimistelulaitoksella vuosina 1951–1961.[2] Tuominen oli myös Helsingin yliopiston Suomen historian dosentti 1952–1972. Hän sai professorin arvonimen vuonna 1967.[1]
Tuominen oli Eduskunnan historiakomitean pitkäaikainen sihteeri ja Joutsenon opiston johtokunnan puheenjohtaja. Hän kuului Alkoholitutkimussäätiön hallitukseen ja oli Alkoholikysymys-lehden päätoimittaja vuosina 1958–1965.[2]
Teokset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Suomen alkoholipolitiikka 1866–86 (1 del, 1950)
- Autonomian ajan yksikamarinen eduskunta 1906–16 (1958)
- Säätyedustuslaitos 1880-luvun alusta vuoteen 1906 (1964)
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| Kansainväliset | |
|---|---|
| Kansalliset | |
| Henkilöt | |
| Muut | |
