Etelä-Suomen sotilaslääni

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Uudenmaan sotilasalue)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Etelä-Suomen sotilaslääni
Toiminnassa 1.1.2008 – 31.12.2014
Valtio  Suomi
Puolustushaarat Maavoimat
Tukikohta Helsinki
Marssi Asemies
Vuosipäivät 24. helmikuuta
Komentajat
Tunnettuja komentajia Pertti Laatikainen

Etelä-Suomen sotilaslääni (lyh. ESSl) oli yksi Suomen puolustusvoimien maavoimien johtamasta sotilasläänistä, jonka esikunta (ESSlE) sijaitsi Helsingissä Lauttasaaressa ja jonka yleisöpalvelualueet jakautuivat kolmeen aluetoimistoon. Etelä-Suomen sotilaslääni lakkautettiin osana puolustusvoimauudistusta 31. joulukuuta 2014. Sen asevelvollisuusasiat siirtyivät Kaartin Jääkärirykmentille.

Sotilasläänin viimeisenä esikuntapäällikkönä aloitti 1. syyskuuta 2014 everstiluutnantti Pekka Penttilä. Tehtävää hoiti 1. tammikuuta 2014 alkaen eversti Arto-Pekka Nurminen (s. 1961) siihen asti, kun hänet nimitettiin Porin prikaatin komentajaksi. Häntä olivat edeltäneet tehtävässä mm.: - kommodori Mikko Santavuori 2012 - 2013 - eversti Keijo Suominen (s. 1958) 2011 - 2012 - eversti Hannu Liimatta 2009 - 2010 - eversti Esko Vainio vuonna 2008

Aluetoimistot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
käsittää pääkaupunkiseudun
- käsittää Itä-Uudenmaan lisäksi Uudeltamaalta Hyvinkään, Järvenpään, Keravan, Mäntsälän, Nurmijärven, Pornaisten ja Tuusulan
- käsittää Helsingin ja Itä-Uudenmaan aluetoimistoihin kuulumattomat Uudenmaan kunnat

Joukko-osastot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Etelä-Suomen Sotilaslääni aloitti toimintansa 1966 puolustusvoimien organisaatiomuutoksessa, kun luovuttiin kolmesta divisioonasta ja toimi seuraavaan puolustusvoimien organisaatiomuutokseen vuoteen 1993 asti, kun luotiin kolme maanpuolustusaluetta. Komentajina toimivat kenraaliluutnantti Paavo Ilmola 1966-69, kenraaliluutnantti Kai Halmevaara 1969-76, kenraaliluutnantti Jukka Pajula 1976-80, kenraaliluutnantti Jaakko Valtanen 1980-82, kenraaliluutnantti Keijo Tuominen 1982-88 ja kenraaliluutnantti Erkki Rannikko 1988-92. Sotilaslääni perustettiin uudelleen 1. tammikuuta 2008.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]