Utah Saints

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Utah Saints on tanssimusiikkiyhtye Leedsistä. Yhtyeen muodostavat Jez Willis ja Tim Garbutt, joiden lisäksi live-esiintymisiin osallistuu vaihtelevia muusikoita. Utah Saints oli yhtenä pioneerina tuomassa samplausta pop-musiikin ja tanssimusiikin valtavirtaan.

Yhtyeen ensimmäisiä hittejä olivat singlet "What Can You Do For Me", "Something Good" ja "Believe In Me", joissa samplattiin Gwen Guthrieta, Kate Bushia ja Human Leaguea. Yhtye siirtyi poispäin laulun samplauksesta singleillä "I Want You" ja "I Still Think Of You".

Debyyttialbuminsa Utah Saintsin (1992) ja singlen Ohio jälkeen yhtye katosi julkisuudesta useaksi vuodeksi, mutta jatkoi remixien tekemistä muun muassa Blondielle, Human Leaguelle ja Simple Mindsille. Se teki myös teemamusiikin Mortal Kombat-elokuvaan ja tuotti musiikkia muille artisteille. Samaan aikaa yhtye valmisteli omaa musiikkia ja kokonaisen levyn, mutta näitä ei kunnolla edes julkaistu.

Utah Saints nousi listoille taas vuonna 1999 singleillä ”Love Song”, ”Funky Music”, ”Power To The Beats” ja ”Lost Vagueness”, jotka julkaistiin levyllä ”Two”. Vuonna 2000 yhtye teki soundtrackin Carmageddon TDR2000 -videopeliin. Vuoden 2002 jälkeen duo on taas vetäytynyt taka-alalle ja tehnyt vain DJ-keikkoja.

  • Utah Saints (1992) #10 UK
  • Two (2000)
  • "What Can You Do For Me" (1991) #10 UK
  • "Something Good" (1992) #4 UK
  • "Believe In Me" (1993) #8 UK
  • "I Want You" (1993) #10 UK
  • "I Still Think Of You" (1994) #32 UK
  • "Ohio"
  • "Love Song" (2000) #37 UK
  • "Funky Music" (2000) #23 UK
  • "Power To the Beats"
  • "Lost Vagueness"
  • "Something Good '08" (2008) #8 UK
  • "Getting Better" (feat. Ian Watkins) (2010)
  • "What Can You Do for Me" (feat. Drumsound & Bassline Smith) (2012)
  • "I Got 5 on It" (with Rory Lyons) (2013)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]