Usutu-virus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Usutu-virus on hyttysvälitteinen virus, joka luokitellaan Flavivirus-sukuun ja on läheistä sukua Länsi-Niilin virukselle. Luonnossa ne jakavat samat isännät ja vektorit, sekä esiintyvät monilla alueilla samanaikaisesti[1]. Viruksen pääasiallisia isäntäeläimiä ovat linnut, mutta myös ihmiset ja muut selkärankaiset voivat saada tartunnan. Tavallisesti tartunta tapahtuu infektoituneen hyttysen piston välityksellä. Sen lisäksi tartunnat veriteitse, kuten verensiirtojen yhteydessä ovat mahdollisia [2].

Usutu-virus eristettiin ensimmäisen kerran vuonna 1959 Swazimaasta Usutujoen lähistöltä Culex-suvun hyttysestä osana arbovirusten esiintymistä kartoittavaa tutkimusta. Sittemmin virusta on eristetty useista muista Afrikan maista. Virus on levinnyt Afrikasta eri puolille Eurooppaa todennäköisesti useampaan otteeseen. Usutu-virusta on havaittu noin 15 eri Euroopan maasta ja se luokitellaan endeemiseksi lajiksi jo ainakin Italiassa. Tiedot viruksen esiintymisestä perustuvat hyttysistä, linnuista, ihmisistä ja hevosista kerättyyn molekulaariseen ja serologiseen dataan[1][3]. Tällä hetkellä usutu-virusta ei ole tavattu Suomesta tai muilta yhtä pohjoisilta alueilta. Lähin varmistettu tapaus on usutuvirusinfektioon menehtynyt mustarastas (Turdus merula), joka löydettiin kuolleena Öölannista Ruotsista kesällä 2019[4]. Usutu-viruksen onkin havaittu olevan patogeeninen erityisesti linnuille ja sen on todettu vain harvoin aiheuttaneen infektioita ihmisille. Usutuvirusepidemiat ovat aiheuttaneet etenkin mustarastaiden joukkokuolemia ympäri Eurooppaa, mutta myös monien muiden lintulajien on kuvailtu olevan herkkiä viruksen aiheuttamalle infektiolle ​[1].

Usutu-viruksen aiheuttamia infektioita ihmisillä on kuvattu vain muutamia, näissä tapauksissa potilaiden taudinkuva on vastannut Länsi-Niilin viruksen aiheuttamia oireita[2]. Länsi-Niilin viruksen aiheuttama tauti on usein oireeton tai vähäoireinen, noin viidennekselle kehittyy influenssan kaltainen taudinkuva ja pienelle osalle voi muodostua erittäin vakava keskushermostoinfektio​[5]. Italiassa tehtyjen seroprevalenssitutkimusten perusteella vasta-aineet usutu-virusta vastaan olivat yleisempiä kuin Länsi-Niilin virusta vastaan. Tutkimusalueella molempien virusten tiedetään kiertävän rinnakkain. Tulokset vahvistaisivat näkemystä siitä, että hyvin pieni osa tartunnoista johtaa oireiseen infektioon[2].

Usutu- ja Länsi-Niilin virusten elinkierto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Usutu- ja Länsi-Niilin virukset kiertävät enzoottisessa syklissä lintujen ja hyttysten välillä. Virusten luontaisia isäntiä ovat linnut, eikä tarkkoja isäntälajeja ei ole osoitettu, mutta etenkin varpuslinnut vaikuttaisivat ylläpitävän viruksen elinkiertoa. Linnut ovat viruksille otollisia isäntiä, sillä lintujen veren viruspitoisuus eli viremia kehittyy korkeaksi. Korkea viremia mahdollistaa viruksen siirtymisen linnusta veriateriaa nauttimaan tulleeseen hyttyseen. Monien hyttyslajien on todettu olevan usutu- ja Länsi-Niilin viruksille sopivia vektoreita, mutta keskeisimmässä roolissa ovat ennen kaikkea Culex-suvun lintuhyttyset. Veriaterian mukana virus kulkeutuu hyttysen suolistoon ja edelleen suoliston epiteelin kautta hemolymfaan. Tarvitaan vielä riittävän korkea lämpötila, jotta virus pystyisi replikoitumaan hyttysessä ja siirtymään sen sylkirauhasiin. Linnut voivat myös kulkea pitkiäkin matkoja maiden välillä tai muuttomatkoillaan, jolloin ne voivat kuljettaa virusta uusille alueille. Hyttyset taas vastaavat viruksen selviämisestä talvikauden yli, sillä infektoituneet naarashyttyset voivat talvehtia aikuismuodossa ja olla tartuttamiskykyisiä vielä herätessään kevätkaudella​​[6][7][8].

Vektorivälitteisten virusten yleisyys ja enzoottisessa kierrossa on monisyistä, sillä siihen liittyvät niin isäntälajeihin ja vektoreihin liittyvät tekijät. Usutu- ja Länsi-Niilin virukset vaativat riittävän korkeita lämpötiloja, jotta ne voivat tehokkaasti replikoitua hyttysissä. Molempia viruksia esiintyy kuitenkin Kanadassa ja Euroopassakin pohjoisin levinneisyys ulottuu Saksaan[9][8]. Ne eivät siis ole pelkästään trooppisten alueiden viruksia vaan voivat selvitä enzoottisessa kierrossa talvikausienkin yli​[10]. Ihmiset ja hevoset, joilla virusten esiintymistä usein seurataan, ovat virusten kannalta umpikujaisäntiä. Umpikujaisäntä voi saada vakavan virusinfektion, mutta ei edistä viruksen leviämistä takaisin hyttysiin ja näin ylläpidä viruksen elinkiertoa. Ihmisten ja hevosten veren viruspitoisuus jää liian alhaiseksi taudinkuvasta riippumatta, ettei se riitä hyttysen infektoitumiseen. Kun virusta on runsaasti enzoottisessa kierrossa eli viruksella infektoitujen hyttysten ja lintujen suhteellinen määrä kasvaa, niin samalla kasvaa todennäköisyys sille, että tartuttamiskykyinen hyttynen nauttii veriateriaansa ihmisestä​[11][8].

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c M. Clé, C. Beck, S. Salinas, S. Lecollinet, S. Gutierrez, P. Van de Perre, T. Baldet, V. Foulongne, Y. Simonin: Usutu virus: A new threat? Epidemiology and Infection, 2019, 147. vsk, s. e232. PubMed:31364580 doi:10.1017/S0950268819001213 ISSN 0950-2688 Artikkelin verkkoversio. (englanti)
  2. ↑ a b c Monia Pacenti, Alessandro Sinigaglia, Thomas Martello, Maria Elena De Rui, Elisa Franchin, Silvana Pagni, Elektra Peta, Silvia Riccetti, Adelaide Milani, Fabrizio Montarsi, Gioia Capelli, Carlo Giovanni Doroldi, Francesco Bigolin, Luca Santelli, Lucia Nardetto, Marco Zoccarato, Luisa Barzon: Clinical and virological findings in patients with Usutu virus infection, northern Italy, 2018. Eurosurveillance, 21.11.2019, 24. vsk, nro 47. PubMed:31771697 doi:10.2807/1560-7917.ES.2019.24.47.1900180 ISSN 1560-7917 Artikkelin verkkoversio. (englanti)
  3. ↑ Paola Scaramozzino, Andrea Carvelli, Gianpaolo Bruni, Giuseppina Cappiello, Francesco Censi, Adele Magliano, Giuseppe Manna, Ida Ricci, Pasquale Rombolà, Federico Romiti, Francesca Rosone, Marcello Giovanni Sala, Maria Teresa Scicluna, Stefania Vaglio, Claudio De Liberato: West Nile and Usutu viruses co-circulation in central Italy: outcomes of the 2018 integrated surveillance. Parasites & Vectors, 2021-12, 14. vsk, nro 1, s. 243. PubMed:33962673 doi:10.1186/s13071-021-04736-z ISSN 1756-3305 Artikkelin verkkoversio. (englanti)
  4. ↑ Wildlife disease surveillance in Sweden 2019 - SVA Report 60:2020 - SVA www.sva.se. Viitattu 19.2.2023. (ruotsiksi)
  5. ↑ West Nile virus www.who.int. Viitattu 19.2.2023. (englanniksi)
  6. ↑ Jelke J. Fros, Pascal Miesen, Chantal B. Vogels, Paolo Gaibani, Vittorio Sambri, Byron E. Martina, Constantianus J. Koenraadt, Ronald P. van Rij, Just M. Vlak, Willem Takken, Gorben P. Pijlman: Comparative Usutu and West Nile virus transmission potential by local Culex pipiens mosquitoes in north-western Europe. One Health, 2015-12, 1. vsk, s. 31–36. PubMed:28616462 doi:10.1016/j.onehlt.2015.08.002 Artikkelin verkkoversio. (englanti)
  7. ↑ Nicholas Komar, Stanley Langevin, Steven Hinten, Nicole Nemeth, Eric Edwards, Danielle Hettler, Brent Davis, Richard Bowen, Michel Bunning: Experimental Infection of North American Birds with the New York 1999 Strain of West Nile Virus. Emerging Infectious Diseases, 2003-03, 9. vsk, nro 3, s. 311–322. PubMed:12643825 doi:10.3201/eid0903.020628 ISSN 1080-6040 Artikkelin verkkoversio.
  8. ↑ a b c Chantal BF Vogels, Giel P Göertz, Gorben P Pijlman, Constantianus JM Koenraadt: Vector competence of European mosquitoes for West Nile virus. Emerging Microbes & Infections, 1.1.2017, 6. vsk, nro 1, s. 1–13. PubMed:29116220 doi:10.1038/emi.2017.82 ISSN 2222-1751 Artikkelin verkkoversio. (englanti)
  9. ↑ Haidong Wang, Sandra R. Abbo, Tessa M. Visser, Marcel Westenberg, Corinne Geertsema, Jelke J. Fros, Constantianus J. M. Koenraadt, Gorben P. Pijlman: Competition between Usutu virus and West Nile virus during simultaneous and sequential infection of Culex pipiens mosquitoes. Emerging Microbes & Infections, 1.1.2020, 9. vsk, nro 1, s. 2642–2652. PubMed:33215969 doi:10.1080/22221751.2020.1854623 Artikkelin verkkoversio.
  10. ↑ Constantianus J. M. Koenraadt, Tim W. R. Möhlmann, Niels O. Verhulst, Jeroen Spitzen, Chantal B. F. Vogels: Effect of overwintering on survival and vector competence of the West Nile virus vector Culex pipiens. Parasites & Vectors, 27.3.2019, 12. vsk, nro 1, s. 147. PubMed:30917854 doi:10.1186/s13071-019-3400-4 ISSN 1756-3305 Artikkelin verkkoversio.
  11. ↑ Johanna J. Young, Joana M. Haussig, Stephan W. Aberle, Danai Pervanidou, Flavia Riccardo, Nebojša Sekulić, Tamás Bakonyi, Céline M. Gossner: Epidemiology of human West Nile virus infections in the European Union and European Union enlargement countries, 2010 to 2018. Eurosurveillance, 13.5.2021, 26. vsk, nro 19, s. 2001095. PubMed:33988124 doi:10.2807/1560-7917.ES.2021.26.19.2001095 ISSN 1560-7917 Artikkelin verkkoversio. (englanti)
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Usutu-virus&oldid=22738879”