Urho Kekkonen taiteessa ja populaarikulttuurissa

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Urho Kekkonen, Suomen tasavallan kahdeksas presidentti, on ollut usein aiheena suomalaisessa taiteessa ja populaarikulttuurissa.

Kuvataiteessa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Urho Kekkonen, UKK:n omakuva, 1975.

Urho Kekkonen teki Kimmo Pyykön ateljeessa reliefin Niin on jos siltä näyttää keväällä 1975. Samalla hän teki myös omakuvan, joka koostui leipälapiosta ja hevosen kuolaimista.[1] Molemmat teokset olivat toukokuussa 1975 esillä Helsingin taidehallissa järjestetyssä sunnuntaitaiteilijoiden Suntai 75 -näyttelyssä, jonka tuotto lahjoitettiin Maailman luonnon säätiölle.[2] Omakuvan kopioita myytiin myöhemmin SDP:n kampanjan rahoittamiseksi vuoden 1978 presidentinvaalissa.[3]

Urho Kekkosesta on tehty kaksi virallista muotokuvaa, joista toinen, Erkki Tilviksen maalaus vuodelta 1955 on eduskuntatalossa puhemiesneuvoston huoneen seinällä. Tapani Raittilan maalaama Kekkosen muotokuva vuodelta 1958 on valtioneuvoston linnassa istuntosalin seinällä.[4]

Vuonna 1973 Paasikivi-seura tilasi neuvostoliittolaiselta taidemaalarilta Ilja Glazunovilta Urho Kekkosen muotokuvan, joka oli tarkoitus sijoittaa Finlandia-taloon. Maalaus herätti huomiota jo keskeneräisenä. Valmista teosta ei kuitenkaan pidetty onnistuneena ja se päätyi Paasikivi-seuran omiin tiloihin.[5] Kekkosen kuoleman jälkeen Glazunovin maalaus on ollut esillä Tamminiemessä.[3]

Kuvanveistäjä Urpo Kärri valmisti vuonna 1979 kelohongasta Urho Kekkosta, Yhdysvaltain presidenttiä Gerald Fordia ja Neuvostoliiton puoluejohtajaa Leonid Brežneviä esittävän ETYK-veistoksen, joka on säilytteillä Tampereen taidemuseon varastossa. Kansantaiteilija Matias Keskisen Kekkosesta tekemä suurikokoinen betoninen patsas oli vuonna 1989 esillä Oulun Rotuaarilla, josta se määrättiin siirrettäväksi pois ennen Neuvostoliiton presidentin Mihail Gorbatšovin vierailua kaupungissa. Patsas kuitenkin hajosi siirrossa. Raahessa on kuvanveistäjä Matti Peltokankaan näköispatsas Kekkosesta.[4]

Kuvanveistäjä Pekka Kauhasen abstrakti teos Suuri aika paljastettiin Kajaanissa syyskuun alussa 1990, jolloin tuli kuluneeksi 90 vuotta Kekkosen syntymästä.[6] Pekka Jylhän teos Lähde valmistui Kekkosen syntymän satavuotisjuhliin vuonna 2000, ja se sijaitsee Hakasalmen puistossa Helsingissä.[7]

Kekkosen presidenttikaudella pilapiirtäjä Kari Suomalainen oli yksi harvoista, joka rohkeni julkisesti arvostella Kekkosta ja tämän vallankäyttöä.[8]

Kirjallisuudessa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kekkosesta julkaistiin kaskukirjoja jo hänen presidenttinä ollessaan. Niistä ensimmäinen oli Pentti Huovisen, Eino S. Revon ja Olavi Hurmerinnan vuonna 1966 ilmestynyt Kekkoskaskut. Myöhempiä kulttuurituotteita ovat muiden muassa Jari Tervon romaani Myyrä (2004), Karo Hämäläisen kirjoittama satiiri Urho Kekkonen (2005) ja Pekka Seppäsen veijariromaani Nyman (2018), jossa Kekkosen kuvitellaan lavastaneen kuolemansa ja elävän yhä[9]. Kekkonen on myös Anna Kortelaisen vaihtoehtohistoriallisen romaanin Uusi Viipuri päähenkilö.[10]

Musiikissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laulaja ja lauluntekijä Veikko Lavi levytti vuonna 1951 säveltämänsä ja sanoittamansa rallin ”Mies Mekkonen”, jonka kohteena oli silloinen pääministeri, poliitikkona jo varsin kiistelty Urho Kekkonen. Muistelmissaan Lavi kertoi, ettei laulua ollut alun perin tehty Kekkosesta, vaan sen nimi muutettiin levy-yhtiön aloitteesta. Yleisradiossa levy joutui heti soittokieltoon.[11] Lavin elämäkerran kirjoittaja Matti Halmeaho on kuitenkin huomauttanut, että monet Lavin sukulaiset olivat 1930-luvulla olleet Isänmaallisen kansanliikkeen kannattajia ja pitivät Urho Kekkosta takinkääntäjänä, joka oli vaihtanut isänmaallisen ajattelun vasemmiston mielistelyksi.[12]

Rockyhtye Suomen Talvisota 1939–1940:n tunnetuin kappale oli ”Kekkonen-rock” (1970). Kekkonen oli aiheena myös Sleepy Sleepers -yhtyeen useissa kappaleissa ja kokoelma-albumilla Kekkonen. Viihdetaiteilija Jope Ruonansuu imitoi Kekkosta Me Hirviöt -albumillaan ja teki hänestä kertovan kappaleen ”Kekkonen tulee kuin ukkonen”. Sir Elwoodin hiljaiset värit -yhtye on tehnyt Kekkosesta kappaleen nimeltä ”Kekkonen”, jossa Juha Lehti laulaa Kekkosen ajan Suomesta. Eläkeläiset-huumoriyhtyeen suomennos Simon & Garfunkel -lauluduon "Mrs. Robinson" -kappaleesta sai suomalaiseksi nimekseen ”Muistolles, Urho Kekkonen”. Sarjakuvissa Kekkosta on käsitellyt muiden muassa Matti Hagelbergin sarjakuvateos Kekkonen.

Ilmajoen Musiikkijuhlat tuotti 2013−2014 Kekkos-oopperan, jonka sävelsi Uljas Pulkkis. Libreton kirjoitti Lasse Lehtinen.[13]

Elokuvissa ja televisiosarjoissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Urho Kekkosta esittävä graffiti Pieksämäen rautatieaseman alikulkutunnelin seinällä.

Kekkonen on keskeinen henkilö Arvo Salon vuonna 1986 televisioon kirjoittamassa kolmiosaisessa laulunäytelmässä Vallan miehet.[14] Vuonna 1987 valmistuneessa Matti Kassilan ohjaamassa elokuvassa Jäähyväiset presidentille esiintyy Tarmo Mannin näyttelemä presidentti, joka näyttää ulkoisesti Kekkoselta.[15] Jari Alakoskela on ohjannut vuonna 1998 lyhytelokuvan Kekkonen.[16] Vuonna 2013 valmistunut Marja Pyykön ohjaama elokuva Kekkonen tulee! kertoo Kekkosen vierailua odottavista pienen lappilaiskylän asukkaista.[17]

Vuonna 2008 tehty kuusiosainen televisiosarja Piru ja peijooni kuvaa dramatisoidusti Kekkosen kulissientakaista vallankäyttöä sekä erityisesti hänen yhteistyötään Viktor Vladimirovin kanssa.[18]

Kekkonen on nähty ohimennen myös useissa muissa menneisyyteen sijoittuvissa suomalaisissa elokuvissa ja sarjoissa.

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ UKK taiteilijana Ylen Elävä arkisto. 17.5.2010/1975. Viitattu 1.2.2015.
  2. ↑ Mitä missä milloin, Kansalaisen vuosikirja 1976, s. 47. Helsinki: Otava, 1975. ISBN 951-1-02085-4.
  3. ↑ a b Lehtinen, Lauri: Aito Kekkonen. Suomen Kuvalehti 37/2021, s. 28–35.
  4. ↑ a b UKK: 110 vuotta Kekkosen syntymästä (Ilta-Sanomien erikoislehti), s. 49. Helsinki: Sanoma, 2010.
  5. ↑ Mitä Missä Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1975, s. 25. Helsinki: Otava, 1974. ISBN 951-1-01580-X.
  6. ↑ Mitä Missä Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1991, s. 97. Helsinki: Otava, 1990. ISBN 951-1-11421-2.
  7. ↑ Mitä missä milloin. Kansalaisen vuosikirja 2002, s. 12. Helsinki: Otava, 2001. ISBN 951-1-17635-8.
  8. ↑ UKK: 110 vuotta syntymästä, Ilta-Sanomien erikoislehti 2010, s. 33.
  9. ↑ Vehkaoja, Mikael: Pekka Seppänen purki Kekkos-muistonsa Nyman-romaaniksi. Seura 28.01.2018.
  10. ↑ Kuosmanen, Jukka (toim.): Anna Kortelainen leikki ajatuksella, että Pohjanmaalle olisi rakennettu Uusi Viipuri (Luomiskertomus) Yle Areena. 25.12.2021. Yleisradio. Viitattu 5.3.2023.
  11. ↑ Salmi, Tuula: Laulun arvoinen Lavi, s. 132–133. Helsinki: Tammi, 1984. ISBN 951-30-6121-0.
  12. ↑ Halmeaho, Matti: Laulajan testamentti. Veikko Lavin taiteilijavuodet 1950–1996, s. 103. Helsinki: Art House, 2013. ISBN 978-951-884-507-5.
  13. ↑ Lehtinen kirjoittaa oopperaa Kekkosesta. Uutispäivä Demari, 2011, nro 5.7., s. 17.
  14. ↑ Juhani Niemi: Arvo Salo HS Muistot. Arkistoitu 22.12.2015. Viitattu 20.12.2015.
  15. ↑ Jäähyväiset presidentille (16) Yle. Arkistoitu 22.12.2015. Viitattu 20.12.2015.
  16. ↑ Kekkonen UIAH. Arkistoitu 22.12.2015. Viitattu 20.12.2015.
  17. ↑ Ohjaaja Marja Pyykkö: "Perheestäni piisaa materiaalia kolmeen seuraavaankin elämään" Me Naiset. Viitattu 20.12.2015.
  18. ↑ Kekkosen ajan valtapeli kulissien takana Savon Sanomat. 2008. Arkistoitu 22.12.2015. Viitattu 20.12.2015.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Urho_Kekkonen_taiteessa_ja_populaarikulttuurissa&oldid=22629632”