Uraanitrioksidi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Uraanitrioksidi
Tunnisteet
CAS-numero 1344-58-7
PubChem CID 74013
Ominaisuudet
Molekyylikaava UO3
Moolimassa 285,027 g/mol
Ulkomuoto keltaista tai oranssia jauhetta[1][2]
Sulamispiste ~200–650 °C (hajoaa)
Tiheys 5,5–8,7 g/cm3[1][2]
Liukoisuus veteen Liukenee osittain
Uraanitrioksidia sekä kidevedellisenä että anhydraattina

Uraanitrioksidi (myös uranyylioksidi tai uraani(VI)oksidi) on uraanin epäorgaaninen yhdiste hapen kanssa, jossa uraani esiintyy hapetusluvulla +VI. Se on eräs uraanin oksideista, jonka rakennekaava on UO3. Sen yleisin polymorfinen muoto γ-UO3 on huoneenlämmössä kiinteä, oranssi tai kellertävä aine. Sillä on useita muitakin polymorfisia muotoja. Uraanitrioksidi on lisäksi amfoteerinen aine. Uraanitrioksidia voidaan valmistaa kuumentamalla uranyylinitraattia UO2(NO3)2 400 °C:n lämpötilaan. Jos kuumennusta jatketaan yli 500 °C:n lämpötilaan, uraanitrioksidi menettää happea ja muuttuu triuraanioktaoksidiksi U3O8.[1][3]

Valmistaminen ja käyttö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uraanitrioksidia valmistetaan ydinteollisuudessa kahdella pääasiallisella tavalla:

  1. Uranyylinitraatin UO2(NO3)2·6 H2O kuumentaminen tuottaa UO3. Tätä prosessia tarvitaan käytetyn ydinpolttoaineen uudelleenkäsittelyssä. Käytetyt polttoainesauvat liuotetaan typpihapossa uranyylinitraatin erottamiseksi plutoniumista ja fissiotuotteista (ns. PUREX-menetelmä). Puhdas uranyylinitraatti konvertoidaan kiinteäksi uraanitrioksidiksi kuumentamalla 400 °C:n lämpötilaan. Pelkistämällä vedyllä, siitä saadaan uraanidioksidia, jota voidaan käyttää uusiin MOX-polttoaine sauvoihin.
  2. Ammoniumdiuranaattia (NH4)2U2O7, tunnetaan teollisuudessa myös nimellä ADU) tai natriumdiuranaattia (Na2U2O7·6 H2O) kuumentamalla, jolloin se hajoaa. Tätä käytetään keltaisen kakun käsittelyssä uraanin rikastamisessa.[3]

Ennen 1960-lukua, uraanitrioksidia käytettiin uraanilasin valmistuksessa.

  1. a b c Webelements: Uranium: uranium trioxide (englanniksi)
  2. a b Carl L. Yaws: The Yaws Handbook of Physical Properties for Hydrocarbons and Chemicals, s. 805. Gulf Professional Publishing, 2015. ISBN 0128011467 Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 10.1.2016). (englanniksi)
  3. a b Ingmar Grenthe, Janusz Drożdżyński, Takeo Fujino, Edgar C. Buck, Thomas E. Albrecht‐Schmitt & Stephen F. Wolf (2006) Uranium, luku 5 kirjasta Morss, Lester R.; Edelstein, Norman M.; Fuger, Jean, toim. The Chemistry of the Actinide and Transactinide Elements (Arkistoitu – Internet Archive) (PDF) (3. painos). Dordrecht: Springer. s. 253–698. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä kemiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.