Uno Wegelius
Uno Wegelius (10. syyskuuta 1867 Perho[1] – 5. joulukuuta 1925 Helsinki[2][3]) oli suomalainen lääninrovasti, opettaja, kirjailija ja yhteiskunnallinen vaikuttaja.
Henkilöhistoria
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Uno Wegeliuksen vanhemmat olivat kappalainen Adolf Wegelius ja Lydia Bergroth ja puoliso vuodesta 1893 Agnes Betty Gustava Wichmann. Wegelius tuli ylioppilaaksi 1870 ja suoritti teologisen erotutkinnon 1892 ja pastoraalitutkinnon 1903. Hän toimi Kempeleessä pitäjän apulaisen apulaisena 1893 ja pitäjän apulaisena 1897. Oulussa hän oli komministeri vuodesta 1903 ja Tuusulassa kirkkoherra vuodesta 1916, samoin kuin Tuusulan rovastikunnan lääninrovasti. Wegelius toimi myös opettajana Oulussa, Tuusulassa ja Limingassa. Hän oli lisäksi muun muassa Oulun diakonissakodin johtaja 1903–1916, Oulun läänin talousseuran puheenjohtaja 1902–1908, Oulun NMKY:n puheenjohtaja 1909–1916, Oulun Nuorten Ystäväin puheenjohtaja 1907–1916, SNKL:n päätoimikunnan jäsen sekä Oulun kaupunginvaltuuston ja Tuusulan kunnanvaltuuston jäsen.[2][1]
Julkaisuja
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kunnallinen sairaanhoito ja diakonissatoimi, 1900
- Mietteitä kirkkokäsitteestä, 1902
- Oulun läänin talousseuran 75-vuotinen historia, 1904
- Kertomus Oulun diakonissakodin vaiheista 1896-1906, 1906
- Kristillisyys, sosiaalidemokratia ja kristillinen sosialismi, 1909
- Rakkauden käsky, 1917
- Seurakuntayhtymä, 1917
- Peto ja mammona, 1919
- Raamatun suhde yhteiskunnalliseen kysymykseen, 1919
- Jeesus ja vanhoillisuus, 1920
- Rauhaa kohti, 1920
- Rakkauden käsky: 2, Kuka on oikeassa?, 1921
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Jokela, Eero 1988. Uno Wegelius yhteiskunnallis-poliittisena vaikuttajana. Tutkielma, Helsingin yliopisto, 160 s.
- Korppi-Tommola, Matti 1993. Uno Wegelius Tuusulan kirkkoherrana 1916-925. Tuusula-seuran aikakirja 5 (1993), ss. 68-74
- Mustakallio, Hannu 1998. Oulun Diakonissalaitoksen johtaja Uno Wegelius oli omaperäinen kirkonmies ja yhteiskunnallinen vaikuttaja. Diakonaatti, 24, ss. 6-7.
