Underground Resistance
Underground Resistance (UR) on Detroitissa toimiva yhdysvaltalainen kollektiivi ja itsenäinen levymerkki, joka on erikoistunut teknomusiikkiin. Se edustaa Detroit-teknon toista sukupolvea ja on yksi merkittävimmistä teknovaikuttajista, joskin se on tuottanut myös muunlaista elektronista tanssimusiikkia. Kollektiivi on poliittisesti aktiivinen, ja musiikin avulla pyritään vaikuttamaan muun muassa afroamerikkalaisten ja Detroitin nuorison asioihin. Ryhmän imagoa leimaa tietty salamyhkäisyys ja militanttisuus.
Underground Resistancen perustivat "Mad" Mike Banks ja Jeff Mills marraskuussa 1989. Mukaan liittyi pian Robert "Noise" Hood. Suurin osa Underground Resistancen varhaista tuotantoa on kolmikon käsialaa. Hood ja Mills jättivät ryhmän vuonna 1992, mutta Banks jatkaa edelleen sen johdossa vuonna 2008.
Underground Resistancen tunnetuimpia julkaisuja ovat muun muassa Electronic Warfare -tupla-EP 1990-luvun puolivälistä ja DJ Rolandon vuonna 1999 tekemä Knights of the Jaguar.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Viralliset sivut (englanniksi)
- Underground Resistance -ryhmä Discogs-sivustolla (englanniksi)
- Underground Resistance -levymerkki Discogs-sivustolla (englanniksi)
- In the flesh again – detroitilaisen Metro Times -lehden artikkeli (englanniksi)
- Underground Resistance Dublinin DEAF-tapahtumassa (Arkistoitu – Internet Archive) – kuvia, videoita, äänitiedostoja (englanniksi)
- Underground Resistancen Atlantis ja Dex haastateltavina (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)