Umaijadi-moskeija
Umaijadi-moskeija (arab. الجامع الأموي, al-Jāmi‘ al-’Umawī) on moskeija Damaskoksen vanhassakaupungissa Syyriassa. Moskeija on yksi maailman suurimmista ja vanhimmista ja sisältää Johannes Kastajalle omistetun pyhäkön rukoussalissaan.
Historiallista taustaa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Nykyisen moskeijan paikka oli uskonnollinen kulttikeskus jo rautakaudella. Kun roomalaiset valloittivat Syyrian 64 eaa., he rakensivat paikalle Juppiterille omistetun temppelin, koska he samastivat Juppiteriin siellä aiemmin palvotun ukkosenjumala Hadad-Rammanin.
Itä-Rooman kristillinen keisari Theodosius I muutti temppelin vuonna 391 kristilliseksi basilikaksi, ja siitä tuli Damaskoksen piispanistuimen katedraali. 500-luvulta alkaen kirkosta tuli erityisesti Johannes Kastajaan kohdistuneen kultin keskus. Tämän pääkallon kerrotaan sijaitsevan kirkossa.[1]
Itä-Rooman vetäydyttyä Syyriasta alueen ja lopulta koko Lähi-idän hallitsijaksi nousi 640-luvulla Muawija. Numismaatikko Volker Poppin teorian mukaan hän rakensi valta-asemaansa Johannes Kastajan pyhäinjäännösten suojelijana samaan tapaan kuin Itä-Rooman keisarit olivat julistautuneet Jerusalemin Pyhän Ristin suojelijoiksi.[2] Vastaavasti Syyriassa ghassanidit olivat suojelleet Sergiuksen jäänteitä Rusafassa.[3] Muawijan lyömissä kolikoissa aiheena oli myös Johannes Kastaja kantamassa omaa irtileikattua päätään.
Kehitys moskeijaksi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Arabiuskonnon lisääntyvää vihamielisyyttä kristinuskoa kohtaan osoitti, että kalifi al-Walid vuonna 706 purki Johannes Kastajan kirkon ja rakennutti tilalle uuden rukoushuoneen (masjid).[4] Kristityt olivat tätä ennen saaneet melko rauhassa korjata kirkkojaan ja rakentaa myös uusia. Umaijadi-kalifien kaudelta tiedetään vain kolme aikaisempaa tapausta, jossa kirkko oli suljettu.[5]
Al-Walidin piirtokirjoitus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Al-Walid sijoitti uuteen pääpyhäkköönsä piirtokirjoituksen, joka on tärkeä arkeologinen lähde tutkittaessa arabiuskonnon kehitystä. Piirtokirjoituksessa ei enää mainita Jeesusta eikä puhutella kirjan kansaa, kuten vuonna 691 rakennetun Kalliomoskeijan piirtokirjoituksessa, jonka rakennuttaja oli al-Walidin isä, kalifi Abd al-Malik.
Piirtokirjoitus sisältää kolme viestiä: 1) jumalamme on Jumala, emme palvo ketään muuta, 2) profeettamme on muḥammad, 3) yhteisömme (dīn) on islam.
Nevon ja Korenin mielestä tässä näkyy siirtymä Jeesuksesta profeetta Muhammediin. Volker Popp katsoo, että muḥammad tarkoittaa edelleen vain ”ylistettyä” ja viittaa Jeesukseen.[6] Poppin näkemyksen puolesta puhuu Al-Walidin myöhempi piirtokirjoitus Qasr Kharanan linnoituksessa vuodelta 710. Siinä puhutaan yhä Aabrahamin uskon mukaisesti ”Mooseksen ja Aaronin Jumalasta” ilman, että Muhammedia mainitaan.[7] Islam ei liioin vielä ole uuden uskonnon nimi vaan tarkoittaa alistumista ja kuuliaisuutta kirjoituksille.
Damaskoksen pyhäkön piirtokirjoitus toistuu Koraanissa:
»”Uskonnossa [din] ei ole mitään pakkoa, oikea tie on selvästi erotettu harhateistä, ja se, joka hylkää Saatanan ja uskoo Jumalaan, hän pitää kiinni mitä lujimmasta kädensijasta, joka ei murru. Jumala on kuuleva, tietävä.” (2:256)»
Länsimaissa lauseen alkuosa on tulkittu upeaksi suvaitsevaisuuden julistukseksi. Jotkut tutkijat pitävät tällaista tulkintaa anakronismina, jossa moderni uskonnonvapauden periaate on siirretty 700-luvun Lähi-itään.
Christoph Luxenberg katsoo, että pyhäkön arabiankielinen seinäkirjoitus on luettu väärin. Tekstissä esiintyvä sana dῑn ei tarkoita uskontoa, vaan totuutta tai pyhiä kirjoituksia. Nykyaikaista uskonnon käsitettä ei tuohon aikaan vielä ollut olemassa, ei edes roomalaisilla. Tekstin oikea käännös ei siten ole ”uskonnossa ei ole pakkoa” vaan, ”totuutta (dῑn) ei voi kieltää”. Miksi ei voi, ilmenee seuraavasta virkkeestä: ”oikea tie on selvästi erotettu harhateistä”. Teksti kertoo, että on kaksi tietä, oikea ja väärä. Koska niiden välinen ero on selvä, erehtymisen riskiä ei ole. Kirjoitus olisi siten hallitsijan kehotus seurata hänen itsensä esittämää "oikeaa tietä".[8]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Nevo, Y. E. & Koren, J: Crossroads to Islam. The origins of the Arab religion and the Arab state. Amherst, NY: Prometheus Books, 2003). ISBN 1-59102-083-2
- Ohlig, Karl-Heinz: From Muhammad Jesus to prophet of the Arabs. Teoksessa: K-H. Ohlig (toim.) Early islam. A critical reconstruction based on contemporary sources, s. 251–307. Prometheus Books, 2013. ISBN 978-1-61614-825-6 Teoksen verkkoversio.
- Popp, Volker: The early history of islam, following inscriptional and numismatic testimony. Teoksessa: Karl-Heinz. Ohlig & Gerd-R. Puin (toim.) The Hidden Origin of Islam. New Research into its Early History, s. 17–124. Prometheus Books, 2010. ISBN 978-1-59102-634-1 Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
- Popp, Volker: From Ugarit to Samarra. An archeological journey on the trial of Ernst Herzfeld. Teoksessa: Early Islam. A critical reconstruction based on contemporary sources ( toim. K-H. Ohlig), s. 14–175. Prometheus Books, 2013. ISBN 978-1-61614-825-6
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Johannes Kastajan pääkallon kerrotaan löytyvän nykyisin neljästä kaupungista: Damaskos, Istanbul, Rooma ja Amiens.
- ↑ Volker Popp: From Ugarit to Samarra. An archeological journey on the trial of Ernst Herzfeld. Teoksessa: K-H. Ohlig (toim.) Early Islam. A critical reconstruction based on contemporary sources. (s. 14–175), s. 52. Prometheus, 2013.
- ↑ Volker Popp: The early history of islam. Following inscriptional and numismatic testimony. Teoksessa: K-H. Ohlig & G-R-Puin (toim.) The hidden origin of Is-lam. (s. 17–124). s. 41. Prometheus books, 2010.
- ↑ Rafi Grafman & Myriam Rosen-Ayalon: The Two Great Syrian Umayyad Mosques: Jerusalem and Damascus Muqarnas Vol. 16, 1–15. 1999.
- ↑ Nevo, Y. E. & Koren, J.: Crossroads to Islam. The origins of the Arab religion and the Arab state, s. 293. Prometheus Books, 2003.
- ↑ Popp, 2010, s. 99
- ↑ Nevo & Koren, 2003, s. 387
- ↑ Ohlig, K-H.: (2013). From Muhammad Jesus to prophet of the Arabs. Teoksessa: K-H. Ohlig (toim.) Early islam. A critical reconstruction based on contemporary sources (s. 251–307), s. 263. Prometheus Books, 2013.
