Uhriton rikos
Uhriton rikos on rikokseksi laissa säädetty teko, jolla ei ole suoraa uhria. Erään määritelmän mukaan uhriton rikos on rikos, josta ei seuraa kenellekään sellaista vahingoittumisen tunnetta, joka saisi hänet tuomaan teon viranomaisten tietoon.[1]
Yleisimmin mainittuja esimerkkejä uhrittomista rikoksista ovat huumeiden käyttö, uhkapelaaminen, prostituutio ja pornografia. Kiistanalaisempia esimerkkejä ovat rattijuopumus, veropetos ja tuliaseen luvaton hallussapito.[1]
Uhrittoman rikoksen rangaistavuudessa voi olla kyse teon vahingollisuudesta tai moraalittomuudesta, joka liittyy joskus teon seksuaaliseen luonteeseen. Esimerkiksi rattijuopumuksen sekä turvavyön käytön laiminlyönnin rangaistavuutta on perusteltu toisille ihmisille tai itselle aiheutetun vahingon riskillä, vaikka se ei olisikaan toteutunut. Uhrittomien rikosten rangaistavuutta on perusteltu myös sillä, että nollatoleranssi haitallisiin tekoihin vähentää paitsi niiden, myös niitä vahingollisempien rikosten harjoittamista. Esimerkiksi päihteiden käytön on väitetty lisäävän väkivaltarikollisuutta, prostituution lisäävän seksuaalirikollisuutta, uhkapelin lisäävän omaisuusrikollisuutta ja pornografian lisäävän raiskauksia. Uhrittomalla rikoksella voi joskus myös olla sekundaarinen uhri: esimerkiksi yksilön huumeidenkäyttö voi aiheuttaa vahinkoa yhteiskunnalle heikentämällä käyttäjän tuottavuutta. Silloinkin, kun uhrittomalla rikoksella ei uskota olevan yhteyttä vahinkoon toisille, sen uskotaan olevan vähintäänkin tuottamatonta, kuten rahan pyörittäminen uhkapeleissä, tai olevan passivoivaa, kuten kannabiksen käyttö.[1]
Uhrittomien rikosten rangaistavuus on usein kiistanalainen, ja niissä on vaihtelua valtioiden ja aikakausien välillä. Suuri yleisö pitää uhrittomia rikoksia yleensä vähemmän vakavina kuin uhrillisia rikoksia. Yksilönvapauksia puolustavat liberaalit, kuten John Stuart Mill, ovat olleet sitä mieltä, että yksilönvapauksia saisi rajoittaa vain toisten ihmisten etuja loukkaavien tekojen suhteen. Uhrittomista rikoksista rankaisemista on nimitetty holhoamiseksi, eli näkökannaksi, jonka mukaan valtio tietää kansalaisia paremmin, mikä on heille hyväksi. On myös huomautettu, että epäterveellinen ruokavalio, auringonotto tai vuorikiipeilykään eivät ole laittomia, vaikka nekin aiheuttavat itselle vaaraa. Uhrittomista rikoksista saatuja tuomioita on myös kutsuttu leimaaviksi, ja tuomiot saattavat jopa johtaa tuomitun rikollisuuden tielle. Myös huumeriippuvaisten saamien tuomioiden mielekkyyttä on kyseenalaistettu teon uusimisen kannalta. Uhrittomien rikosten oikeusprosessit on lisäksi nähty veronmaksajien rahojen tuhlauksena, ja esimerkiksi kieltolakien on katsottu lisänneen korruptiota.[1]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d Block, Steven (toim. Wright, James D.): ”Victimless Crime”, International Encyclopedia of the Social & Behavioral Sciences, Volume 25, s. 75–79. Elsevier, 2015. ISBN 978-0-08-097086-8