Udoralaiset

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Udoralaiset eli Udoran komit (komiksi удорасаяс, udorasajas, ven. удорцы, udortsy; удорские коми, udorskije komi) ovat komisyrjäänien alueellinen kansatieteelinen ryhmä. He asuvat Mezenin ja sen sivujoen Vaškan yläjuoksuilla Komin tasavallan Udoran piirissä.[1]

Komeja muutti Vaška- ja Pinega-jokien varsille 1200–1300-luvuilla ja Mezenin yläjuoksulle 1500-luvun alusta lähtien. Vaškalle muutto tapahtui Vytšegdan alajuoksulta ja Mezenille Vym-joen varrelta. Vaškan ja Pinegan seuduilla komeihin sekoittui itämerensuomalaisia tapaileentakaisia tšuudeja ja vepsäläisiä. Näiden kontaktien ja Pinegalta tapahtuneen paluumuuton seurauksena Vaška-joelle muodostui erityinen komiryhmä. Mezenin yläjuoksun ryhmä syntyi venäläisten ja nenetsien sulautuessa komisiirtolaisiin. Vaškalta Mezenille 1600–1700-luvuilla tapahtuneen muuton seurauksena ryhmät lähentyivät toisiaan ja 1800-lukuun mennessä muodostui yhtenäinen Udoran komien ryhmä.[1]

Udoran komeilla on oma murre, jossa on huomattava määrä vepsäläisiä ja venäläisiä lainasanoja. Antropologiselle tyypille ovat ominaisia vienanmereläiset ja itäbalttilaiset piirteet. Tärkeimpiä elinkeinoja olivat 1800-luvun puoliväliin saakka metsästys ja kalastus. Maanviljelyn ja karjanhoidon sekä metsänhakkuun ja muiden kausitöiden merkitys lisääntyi 1900-luvun alkuun tultaessa. Vähäisessä määrässä harjoitettiin myös poronhoitoa.[2]

Udoralaisten perinteisissä asumuksissa, vaatetuksessa, ruokakulttuurissa ja häätavoissa on piirteitä, jotka erottavat heidät muista komeista. Käsityötaiteelle ominainen piirre on Mezenin venäläisten ja komien yhteinen puunmaalausperinne.[2]

  1. a b Konakov, N.D. (sost.): Komi-zyrjane. Istoriko-etnografitšeski spravotšnik, s. 153. Syktyvkar: Komi knižnoje izdatelstvo, 1993. ISBN 5-7555-0440-7
  2. a b Gde ty živjoš: Gipermedia entsiklopedija (CD-rom). Syktyvkar: Institut jazyka, literatury i istorii Komi nautšnogo tsentra Uralskogo otdelenija RAN, Ministerstvo kultury i natsionalnoi politiki Respubliki Komi, 2006.