Tygyn Darhan

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tygyn Darhan (k. ennen 1639) oli legendaarinen jakuuttien Hangalassin ulusin päällikkö 1600-luvulla, joka tunnetaan monista tarinoista.

Tygyn Darhan hallitsi alueita Tuimaadan laaksossa Lenan vasemmalla rannalla ilmeisesti nykyisen Hatyn-Jurjahkoje-tien varrella. Paikka oli ihanteellinen karjankasvatukseen ja teki Hangalassin heimosta mahtavimman. Joidenkin historioitsijoiden mukaan hän olisi ollut jakuuttiheimojen yhdistäjä, toisten mukaan hän ajoi kilpailijansa maanpakoon, mikä johti suurempaan hajaannukseen.[1]

Tygyn mainitaan ensimmäisen kerran historiallisissa lähteissä vuonna 1631, jolloin hän oli mahdollisesti jo kuollut.[1]

Osassa legendoja hänet on kuvattu jättiläiskokoisena sankarina. Tarinoissa luodit eivät Tygynia haavoittaneet ja myös hänen hevosellaan oli myyttisiä ominaisuuksia.[1]

Tygyn eli aikana jolloin venäläiset kasakat etenivät pohjoiseen, mikä johti neuvotteluihin ja yhteenottoihin. Etnografi Jacob Lindenau kirjoitti että kasakat ottivat Tygynin panttivangiksi ja hän kuoli linnoituksessa,[2][1]

Vuosina 1636-1637 Tygynin pojat maksoivat venäläisille jasakkiveroa.[1]

  1. a b c d e Parfenov, O; Sivtseva, S; Okorokova, M.: Yakut leader Tygyn as a phenomenon of ethnic culture, North-Eastern Federal University, Advances in Social Science, Education and Humanities Research, volume 359, [1]
  2. Линденау Я. И. Описание народов Сибири (первая половина XVIII века). — Магадан, 1983. — С. 21.