Tweed Run

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Vuoden 2009 Tweed Runin osanottajia Lontoossa.

Tweed Run eli ”tweedpyöräily” on vuodesta 2009 alkaen vuosittain Lontoossa järjestetty pyöräretki, joka on saanut nimensä osallistujien pukukoodiin kuuluvan tweedkankaan mukaan. Pyöräiltävä reitti kiertelee pääkaupungin nähtävyyksiä, vuonna 2011 reitin varrella olivat esimerkiksi St Paulin katedraali, Big Ben, Buckinghamin palatsi ja Savile Row. Retkeen sisältyy myös tauko teetä ja muuta virkistystä varten.

Lontoon Tweed Run -retkelle osallistuakseen pyöräilijän tulee maksaa rekisteröintimaksu, jonka järjestäjät ilmoittavat lahjoittavansa hyväntekeväisyyteen. Osallistujia rohkaistaan pukeutumaan vanhaan tapaan tweediin, pyöräilyviittoihin ja suuriin lippahattuihin, sekä ilmaisevan menneen maailman tyyliä myös puvustuksen yksityiskohdissa ja ajamaan mahdollisimman vanhoilla polkupyörillä.

Vuoden 2009 ajon jälkeen vastaavia tapahtumia on järjestetty useilla paikkakunnilla Yhdysvalloissa, Kanadassa, Euroopassa, Australiassa ja Japanissa. 13. helmikuuta 2011 Helsingissä järjestettiin tapahtuman ensimmäinen suomalaisversio, joka oli saanut nimen Winter Tweed Run (”talvinen tweedpyöräily”).

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]