Ture Erno
Ture Julius Erikson myöh. Erno (7. helmikuuta 1892 Turku – 24. helmikuuta 1967) oli suomalainen jääkärieverstiluutnantti. Hänen vanhempansa olivat työmies Karl Johan Julius Erikson ja Anna Sandberg. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1918 Sylvi Nyyssösen kanssa.[1][2]
Opinnot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Erno kirjoitti ylioppilaaksi Turun ruotsalaisesta yhteiskoulusta vuonna 1912 ja liittyi Turkulaiseen osakuntaan. Opintojaan hän jatkoi vuosina 1912–1914 Teknillisen korkeakoulun arkkitehtiosastolla ja vuosina 1914–1915 Helsingin yliopiston filosofisen tiedekunnan historiallis-kielitieteellisellä osastolla.[1][2]
Jääkärikausi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Erno liittyi Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:ään 12. helmikuuta 1916 ja sijoitettiin pataljoonan 1. konekiväärikomppaniaan. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joen asemasodassa ja Riianlahden rannikkoasemissa sekä Aa-joen talvitaisteluissa.[1][2]
Suomen sisällissota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Katso myös: Suomen sisällissota
Erno astui Suomen armeijan palvelukseen 11. helmikuuta 1918 vänrikiksi ylennettynä ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan joukkueenjohtajaksi 1. Jääkärirykmentin 2. Jääkäripataljoonan konekiväärikomppaniaan, missä joukko-osastossa otti osaa taisteluihin Lempäälässä, Kämärällä ja Viipurissa.[1][2]
Sisällissodan jälkeinen aika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sisällissodan jälkeen Erno siirrettiin armeijan uudelleenjärjestelyn yhteydessä Kaartin jääkäripataljoonaan, josta hänet komennettiin 11. kesäkuuta 1918 Suomen senaatin puheenjohtajan erinäisten komentoasiain esittelijän nuoremmaksi adjutantiksi. Sotaministeriön kunniamerkkitoimiston sihteeriksi hänet komennettiin 1. tammikuuta 1919 ja puolustusministeriön taisteluvälineosaston asetoimiston sihteeriksi hänet siirrettiin 1. kesäkuuta 1920. Taisteluvälineosaston kuormastotoimiston toimistoupseeriksi hänet komennettiin 1. tammikuuta 1923 (jäi kuitenkin edelleen Asetoimiston palvelukseen ja määrättiin oman toimensa ohella väliaikaisesti hoitamaan Asetoimiston päällikön tehtäviä ja 1. tammikuuta 1927 Asetoimiston vanhemmaksi toimistoupseeriksi. Hänet nimitettiin 29. elokuuta 1928 Taisteluvälineosaston vanhemmaksi toimistoesiupseeriksi sekä 28. tammikuuta1938 saman osaston yleisten asiain toimiston päälliköksi. Hän on myös toiminut useasti taisteluvälineosaston päällikön viransijaisena. Suojeluskuntajärjestössä hän toimi Helsingin suojeluskunnan Sinisen rykmentin 3. pataljoonan päällikkönä vuosina 1918–1919, Akateemisen rykmentin päällikkönä vuosina 1919–1920, Akateemisen pataljoonan päällikkönä vuonna 1921 sekä hoitanut eräitä kertoja Sinisen rykmentin päällikön tehtäviä.[1][2]
Talvi- ja jatkosota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Talvisotaan Erno osallistui Uudenmaan läänin väestönsuojelutarkastajana. Välirauhan aikana hän toimi samassa tehtävässä ja jatkosotaan hän osallistui Vaasan sotilasläänin ilmatorjuntatoimiston päällikkönä ja vuodesta 1941 alkaen Hangon Ryhmän ilmasuojelukomentajana. Vuonna 1942 hänet siirrettiin Vaasan sotilasläänin komentajan apulaiseksi ja viransijaiseksi, josta hänet komennettiin Merivoimien esikuntaan ilmasuojelukomentajaksi vuonna 1942 ja toimi tehtävässä vuoteen 1944 saakka.[2]
Sotien jälkeinen aika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sotien jälkeen Erno toimi sisäministeriön väestönsuojeluasiaintoimistossa ja siirrettiin vuonna 1945 Uudenmaan läänin virkaatekeväksi väestönsuojelutarkastajaksi. Rauman sotilaspiirin komentajaksi hänet nimitettiin vuonna 1946. Vakinaisesta palveluksesta hän erosi vuonna 1946 ja siirtyi Helsingin kaupungin palvelukseen kansanhuoltotoimiston polttoaineosaston lämpötekniseksi asiantuntijaksi ja oli tehtävässä vuoteen 1947 saakka. Hän toimi myös muutaman helsinkiläiskiinteistön isännöitsijänä. Hänet on haudattu Turun vanhalle hautausmaalle.[2]
Luottamustoimet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Erno oli jäsenenä konekiväärin jalustamallilautakunnassa vuonna 1921 ja asenimityslautakunnassa vuosina 1922–1924, konekiväärin standardisoimislautakunnassa hän toimi vuonna 1924 ja konekiväärin kärrymallilautakunnassa vuonna 1925, optillisessa tähtäinvälinelautakunnassa hän toimi vuonna 1927 ja hankintaohjesääntölautakunnassa vuonna 1927. Hän oli laatimassa vuonna 1925 käsikirjan pistooleille 19 ja 23 sekä myöhemmin pistoolille 25. Hän teki laskelmat teollisuuden liikekannallepanoa ja puolustusrevisiota varten sekä teki useita matkoja ulkomaille asehankinnan ja tarkastuksen puitteissa.[1][2]
Ylennykset ja kunniamerkit .svg){kind=small}
| Ylennykset | Kunniamerkit | |
|
        |
|
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
- Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.