Tuomas Takalo
Tuomas Takalo on suomalainen taloustieteilijä. Hän työskentelee taloustieteen professorina Hankenilla. Takalon tutkimukset käsittelevät muun muassa innovaatioita, immateriaalioikeuksia sekä rahoitusmarkkinoita. Takalo on dosentti Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa, Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa, Turun kauppakorkeakoulussa sekä Oulun yliopistossa ja lisäksi hän toimii neuvonantajana Kilpailu- ja kuluttajavirastolle. Aiemmin Takalo on työskennellyt muun muassa Suomen Pankin neuvonantajana rahapolitiikka- ja tutkimusosaston tutkimusyksikössä.[1]
Takalo on koulutukseltaan valtiotieteiden tohtori. Hän väitteli tohtoriksi Helsingin yliopistosta vuonna 1999 otsikolla "Essays on the Economics of Intellectual Property Protection".[2][3]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Tuomas Takalon kotisivu Viitattu 18.6.2016
- ↑ Väitös: VTL Tuomas Takalo (Arkistoitu – Internet Archive) Helsingin yliopisto 20.2.1999. Viitattu 18.6.2016
- ↑ Takalo, T.: Esseitä immateriaalioikeuksien taloustieteestä. Kansantaloudellinen aikakauskirja, 1999, 95(3). vsk, s. 607-610. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 18.6.2016