Tuomarilan VPK

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

  Tuomarilan VPK (Tuomarilan Vapaaehtoinen Palokunta – Domsby Frivilliga Brandkår ry) oli Espoon Tuomarilassa toimiva vapaapalokunta, jonka hälytystoiminta ja palokuntasopimus Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen kanssa päättyi 31.12.2012. Palokunta jatkaa toimintaa rekisteröitynä yhdistyksenä. Kyläläiset ovat perustaneet palokuntayhdistyksen vuonna 1929[1]. Palokunnalla oli esimerkiksi vuonna 2011 viisitoista lähtöä.[2]

Tuomarilan VPK:n talo valmistui Palotielle talkoovoimin vuonna 1959, ja oli Tuomarilan maamerkki. Talo tuhoutui tulipalossa 9.5.2024.[3].

VPK-talossa toimi vuodesta 1978[2] elokuun 2011 loppuun asti myös maineikas ja pitkän historian omaava Kino Tuomarila[4], joka oli yksi Espoon viimeisistä vanhan ajan elokuvateattereista.

VPK:n talossa toimi Etappi-kioski, muuten rakennus oli tammikuun 2012 jälkeen lähes tyhjillään, siellä oli vain jonkin verran palokunnan kalustoa ja paloauton talli. Juhlasali oli aiemmin ollut suosittu tanssipaikka. Rakennuksen lämmityskuluihin kerättiin kolehtia, sillä palokunnan varat eivät riittäneet lämmityksen ylläpitoon.[2]

Rakennuksessa sijaitsi jonkin aikaa myös urheilutarvikeliike.

Rakennuksen kunnostamiskuluiksi oli arvioitu 1,5 miljoonaa euroa.[2]

Tuomarilan VPK sekä Pohjola Rakennus Oy Uusimaa ovat vuonna 2014 hakeneet kaavamuutosta kerrostalojen rakentamiseksi tontille.[5] Tuomarilan asukkaat ovat vastustaneet esitettyjä suunnitelmia.[6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Tuomarilan VPK:n historia
  2. a b c d Satu Pajuriutta, Kahvi, lotto ja lantti kioskille, Helsingin Sanomat s. A 10 25.1.2012
  3. Ilta-Sanomat:Espoossa paloi VPK:n talo
  4. Heikki Merihaara: Ranskalaiselokuvien jälkeen Kino Tuomarila on historiaa 3.9.2011. Länsiväylä. Viitattu 14.10.2011. [vanhentunut linkki]
  5. Tuomarila I (VPK) 611116 Asemakaavan muutos Espoon kaupunki. Viitattu 3.12.2017.
  6. Tuomarilan juna-aseman läheisyyteen suunnitteilla lisää asuinkerrostaloja Espoon kaupunki. Arkistoitu 4.12.2017. Viitattu 3.12.2017.