Trikloorisilaani

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Trikloorisilaani
Tunnisteet
CAS-numero 10025-78-2
PubChem CID 24811
Ominaisuudet
Molekyylikaava SiHCl3
Moolimassa 135,448 g/mol
Ulkomuoto Väritön neste[1]
Sulamispiste –126,5 °C [2]
Kiehumispiste 31,8 °C[2]
Tiheys 1,34 g/cm3[1]
Liukoisuus veteen Reagoi veden kanssa, liukenee bentseeniin, tetrakloorimetaanin ja hiilidisulfidiin

Trikloorisilaani eli piikloroformi (SiHCl3) on silaanin kloorijohdannainen. Yhdistettä käytetään muun muassa erittäin puhtaan piin ja silikonipolymeerien valmistuksessa sekä orgaanisessa synteesissä.

Huoneenlämpötilassa trikloorisilaani on väritöntä höyryävää nestettä. Aine on voimakkaasti syövyttävää ja reagoi kiivaasti niin veden kuin happojen ja emäksienkin kanssa.[2]

Trikloorisilaania voidaan valmistaa jauhemaisesta piistä ja vetykloridista.[1] Reaktio tapahtuu 300 °C:n lämpötilassa ja on hyvin eksoterminen. Sivutuotteina muodostuu vetykaasua ja piitetrakloridia.[3]

Si + 3 HCl → SiHCl3 + H2

Käyttö piin valmistuksessa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Raakapiistä valmistetaan trikloorisilaania käsittelemällä sitä suolahapolla. Trikloorisilaani erotetaan epäpuhtauksista jakotislauksen avulla ja tämän jälkeen se pelkistetään vedyn avulla piiksi ja suolahapoksi. Tämän jälkeen piistä valmistetaan tankoja.[3][4]

Käyttö silikonien valmistuksessa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Trikloorisilaani hajoaa veden vaikutuksesta suolahapoksi ja silanoleiksi, jotka muodostavat edelleen siloksaaneja. jotka voivat muodostaa pitkiä polymeeriketjuja, silikoneja.[1]

Orgaaninen synteesi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Trikloorisilaani on käyttökelpoinen reagenssi pelkistettäessä imiinejä amiineiksi. Trikloorisilaanin etuna on sen helppokäyttöisyys ja halpuus. Menetelmä on myös hyvin enantioselektiivinen.[5][6]

Trikloorisilaani on voimakkaasti syövyttävä ja ärsyttävä yhdiste. Aine aiheuttaa hengitettynä kurkkukipua ja hengitysvaikeuksia ja nieltynä vatsakipuja ja jopa tajuttomuuden. Altistuminen trikloorisilaanille voi aiheuttaa astman tai keuhkoödeeman.[2]

  1. a b c d E.M.Karamäki: Epäorgaaniset kemikaalit, s. 563. Kustannusliike Tietoteos, 1983. ISBN 951-9035-61-3
  2. a b c d Trikloorisilaanin kansainvälinen kemikaalikortti Viitattu 09.05.2010
  3. a b Safa O. Kasap,Peter Capper: Springer handbook of electronic and photonic materials, s. 257. Springer, 2006. ISBN 978-0-387-26059-4 Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 09.05.2010). (englanniksi)
  4. Egon Wiberg, Nils Wiberg, Arnold Frederick Holleman: Inorganic chemistry, s. 824. Academic Press, 2001. ISBN 978-0-12-352651-9 Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 09.05.2010). (englanniksi)
  5. Pher G. Andersson: Modern reduction methods, s. 351. Wiley-VCH, 2008. ISBN 978-3-527-31862-9 Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 09.05.2010). (englanniksi)
  6. Thomas C. Nugent: Chiral Amine Synthesis: Methods, Developments and Applications, s. 131. Wiley-VCH, 2010. ISBN 978-3-527-32509-2 Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 09.05.2010). (englanniksi)
Tämä kemiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.