Grand Trianon
| Grand Trianon | |
|---|---|
 Grand Trianon vuonna 2009 |
|
| Sijainti | Versailles, Yvelines, Ranska |
| Koordinaatit | |
| Rakennustyyppi | palatsi |
| Valmistumisvuosi | 1688 |
| Suunnittelija | Jules Hardouin Mansart |
| Rakennuttaja | Ludvig XIV |
| Omistaja | Ranskan valtio |
| Tyylisuunta | barokki |
| Julkisivumateriaali | marmori |
 |
|
Grand Trianon (”Suuri Trianon”) eli Trianon de marbre on kuningas Ludvig XIV:n vuonna 1687 rakennuttama ja arkkitehti Jules Hardouin-Mansartin suunnittelema palatsi Versailles’n palatsin puiston laidalla Ranskassa.[1] Ludvig XIV rakennutti sen itselleen ja rakastajattarelleen Montespanin markiisitar Françoise-Athénaïs’lle eräänlaiseksi pakopaikaksi[2], jossa he kutsuvieraineen voisivat nauttia kevyitä aterioita (collasion) joutumatta noudattamaan hovin äärimmäisen ankaraa etikettiä.
Grand Trianoniin liittyy oma puisto, jonka alueella on myös Ludvig XV:n vuosina 1762–1768 rakennuttama huomattavasti pienempi palatsi, Petit Trianon.
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Posliini-Trianon
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 1663 Ludvig XIV osti Versailles’n liepeillä sijainneen pienen Trianonin kylän maat[3], ja vuonna 1670 hän antoi arkkitehti Louis Le Vaulle tehtäväksi suunnitella sinne rakennettava posliininen paviljonki, niin sanottu Posliini-Trianon.[2]
Rakennuksen julkisivu tehtiin valkoisesta ja sinisestä delft-tyylisisistä keraamisista ”posliinilaatoista”, joita valmistettiin Rouenissa, Lisieux’ssä, Neversissä ja Saint-Cloud’ssa. Rakennustyöt aloitettiin vuonna 1670, ja ne valmistuivat vuonna 1672.
Marmori-Trianon
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuoteen 1687 mennessä keraamiset laatat olivat jo siinä määrin haurastuneet, että Ludvig XIV määräsi paviljongin purettavaksi ja korvattavaksi kestävämmästä materiaalista tehdyllä rakennuksella. Sen sai suunniteltavakseen arkkitehti Jules Hardouin Mansart.[3][4] Uusi rakennus oli kaksi kertaa entisen posliinipaviljongin kokoinen, ja se rakennettiin Languedocista saadusta punaisesta marmorita.[5]
Rakennustyöt aloitettiin vuonna 1687, ja rakennus valmistui seuraavan vuoden tammikuussa. Sen vihkivät käyttöön Ludvig XIV ja hänen toinen vaimonsa Madame de Maintenon kesällä 1688.
Vuosina 1703–1711 Trianonissa asui Ludvig XIV:n poika, Ranskan kruununprinssi Ludvig, joka tunnetaan myös nimellä le Grand Dauphin. Palatsista tuli myös Ludvig XIV:n pojanpojan Burgundin herttua Louis’n ja hänen puolisonsa Savoijin Marie Adelaïden, Ludvig XV:n vanhempien mielipaikka.
Ludvig XIV:n viimeisinä vuosina Trianonissa asui hänen kälynsä Orléansin herttuatar Elisabeth Charlotte, joka hovissa tunnettiin lyhyemmin nimellä Madame, sekä tämän poika Orléansin herttua Filip, josta myöhemmin tuli Ranskan sijaishallitsija eli regentti. Vuonna 1708 Ludvig XIV määräsi Grand Trianoninin rakennettavaksi siipirakennuksen, jonka myös suunnitteli Mansart.[6] Tässä siipirakennuksessa, jonka nimi on Trianon-sous-Bois[6], asui sittemmin Orléansin sukua sekä myös Ludvig XIV:n aviottomana syntynyt mutta laillistettu tytär Françoise-Marie de Bourbon.
Myös kuninkaan nuorin pojanpoika Berryn herttua Kaarle ja hänen puolisonsa Marie Louise Élisabeth d'Orléans asuivat jonkin aikaa Trianonissa. Kun Orléansin suvulla kuitenkin oli tiloja myös Versailles’n palatsissa, heidän tilalleen Trianoniin tuli Françoise-Marien sisar, Bourbonin herttuatar Louise Louise Françoise de Bourbon, Madame la Duchesse, joka myöhemmin rakennutti Pariisiin Trianonia muistuttavan palatsin, Palais Bourbonin.[7]
Vuonna 1717 Venäjän keisari Pietari Suuri tutustui Versailles’n palatsiin ja puutarhoihin. Vierailunsa aikana hän asui Grand Trianonissa. Hänen rakennuttamansa Pietarhovin suuri palatsi onkin Versailles’n linnan jäljitelmä.[8]
Ludvig XV ei tehnyt Grand Trianoniin muutoksia. Vuosina 1740 ja 1743 hänen appensa Stanisław Leszczyński asui siellä vieraillessaan Versailles’ssa. Kerran myöhemmin Trianonissa oleskellessaan Ludvig XV sairastui, minkä jälkeen hänet siirrettiin Versailles’n palatsiin, jossa hän kuoli 10. toukokuuta 1774.
Myöskään hänen seuraajansa Ludvig XVI:n aikana Grand Trianoniin ei tehty rakenteellisia muutoksia. Hänen puolisonsa kuningatar Maria Antoinetten mielipaikaksi tuli sen lähelle rakennettu Petit Trianon[9], mutta järjesti muutaman kerran myös teatteriesityksiä Grand Trianonin galerie des Cotellessa, jonka seinillä on Versaillesia ja Trianonia esittäviä Jean Cotellen maalauksia. .[10]
Ranskan vallankumouksen aikana vuodesta 1789 lähtien Grand Trianon jäi hylätyksi. Keisariksi tultuaan Napoleon teki siitä yhden asunnoistaan ja sisusti sen empiretyyliin. Napoleon asui Trianonissa toisen vaimonsa Itävallan Marie Louisen kanssa.
Viimeiset Trianonissa asuneet kuninkaalliset olivat ranskalaisten kuningas Ludvig Filip I ja hänen italialainen puolisonsa Maria Amalia. Ludvig Filip oli aikoinaan sijaishallitsijana toimineen Orléansin herttua Filipin jälkeläinen, ja Maria Amalia oli Maria Antoinetten sisarentytär.
Lokakuussa 1837 Ludvig Filipin tytär Marie d’Orléans ja Württenbergin herttua Alexander solmivat Trianonissa avioliiton.
Ensimmäisen maailmansodan jälkeen vuonna 1920 Grand Trianon'issa käytiin voittajavaltioiden ja Unkarin väliset rauhanneuvottelut ja allekirjoitettiin Trianonin rauhansopimus, joka jätti Unkarille vain vajaan kolmasosan sille ennen sotaa kuuluneista alueista. Unkarilaisille nimi ”Trianon” merkitsee yhä yhtä suurimmista heidän kokemistaan kansallisista onnettomuuksista.[11]
Vuonna 1963 Charles de Gaulle määräsi palatsin peruskorjattavaksi.
Grand Trianon on suosittu matkailukohde. Samalla se on myös yksi Ranskan presidentin virka-asunnoista, jota käytetään ulkomaisten vieraiden majoittamiseen.
Luettelo asukkaista
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Grand Trianonissa ovat asunneet seuraavat hallitsijasukujen jäsenet:
- 1690–1703 : Ludvig XIV, Ranskan kuningas
- 1703–1711 : Ludvig (1661–1711), Ranskan kruununprinssi, Ludvig XIV:n poika
- Vuodesta 1708 : Elisabeth Charlotte, Orléansin herttuatar Trianon-sous-Bois-nimisessä siipirakennuksessa
- 1711–1712 : Burgundin herttua Ludvig, kruununprinssi Ludvigin poika, ja hänen puolisonsa Savoijin Marie-Adélaïde
- 1712–1714 : Berryn herttua Kaarle (1686–1714), edellisen veli, ja hänen puolisonsa Marie Louise Élisabeth d’Orléans
- 1717 : Pietari Suuri, Venäjän keisari, ollessaan kiertomatkalla Ranskassa
- n. 1720 : Louise-Françoise de Bourbon, Ludvig XIV:n ja markiisitar Françoise-Athénaïs’n tytär
- 1740 ja 1743 : Stanisław Leszczyński, Puolan entinen kuningas
- 1774 : Ludvig XV, Ranskan kuningas, viimeisen viikon ennen kuolemaansa
- 1810–1814 : Marie Louise, Ranskan keisarinna, Napoleonin puoliso
- 1830–1848 : Maria Amalia, Ranskan kuningatar, kuningas Ludvig Filipin puoliso
Nykyisin palatsia käytetään ulkomaisten arvovieraiden majoituspaikkana.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Le Grand Trianon chateauversailles.fr. Arkistoitu 1.4.2013. Viitattu 11.5.2016.
- Charles Philippe d'Albert, duc de Luynes: Memoires vol. 3, s. 197, 201, 207. Firmin-Didot frères, 1860-1865.
- Charles Philippe d'Albert, duc de Luynes: Memoires vol. 4, s. 474, 477. Firmin-Didot frères, 1860-1865.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Le Grand Trianon chateauversailles.fr. Arkistoitu 1.4.2013. Viitattu 11.5.2016.
- ↑ a b ”Versailles”, Otavan suuri ensyklopedia, 10. osa (Turgenev-Öljytalous), s. 7790. Otava, 1981. ISBN 951-1-06271-9
- ↑ a b Joanne Adolphine: ”Les Trianons”, Versailles et les deux Trianons, s. 115-118. Hachette, 1857. Teoksen verkkoversio.
- ↑ ”Mansart, Jules Hardouin”, Otavan iso Fokus, 4. osa (Kr-Mn), s. 2535. Otava, 1973. ISBN 951-1-00388-7
- ↑ Max Schvoerer: Asmosia IV: Archéomatériaux: Marbres et autres roches, s. 66. Presses Université de Bordeaux, 1999. ISBN 9782867812446 Teoksen verkkoversio. (ranskaksi)
- ↑ a b Trianon-sous-Bois chateauversailles.fr. Arkistoitu 3.3.2016. Viitattu 11.5.2016. (ranskaksi)
- ↑ Palais Bourbon et Hôtel de Lassay Assemblée national de la France. Viitattu 11.5.2016.
- ↑ Pietarhovi - keisarillista loistoa Matkalla maailmalla. Arkistoitu 4.6.2016. Viitattu 11.5.2016.
- ↑ Alan Tillier: ”Versaillesin linna ja puisto”, Kaupunkikirjat: Pariisi, s. 249. WSOY. ISBN 978-951-0-34729-4
- ↑ http://www.insecula.com/salle/MS01833.html (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Attila Csernok: Katkennut silta – Unkarin unohdettu historia, s. 21, 34, 95. Suomentanut Juha Suoristi. Into Kustannus, 2014. ISBN 978-952-264-296-7
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Grand Trianon Wikimedia Commonsissa
