Toini Markkanen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Toini Hortensia Markkanen (24. syyskuuta 191520. joulukuuta 2004) oli suomalainen itseoppinut Varkaudessa asunut taidemaalari joka oli tunnettu itse kehittämästään silkkimaalaustekniikasta.[1]

Markkasen vanhemmat olivat kupariseppä Armas Markkanen (1881–1960) ja Armi o.s. Laukkanen (1885–1952). Markkasen perhe asui Varkauden Lehtoniemessä jossa heillä oli myös puutarha ja kanala. Toini Markkanen esiintyi vuodesta 1933 alkaen laulajana juhlissa sekä Varkauden teatterissa esitetyissä wieniläisopereteissa. Hän voitti 1936 Kuopion laulukilpailun mutta joutui jo seuraavana vuonna lopettamaan laulajan uransa menetettyään äänensä Mikkelin laulukilpailuissa. Markkanen oli 35 vuoden ajan liike-alalla vuosina 1934–1969 toimien viimeksi Varkauden E-Centrumin tavaratalon jalkineosaston myymälänhoitajana.[1]

Markkanen aloitti taiteilijauransa varsinaisesti 1954 alettuaan harrastaa keramiikkaa ja posliinimaalausta Varkauden työväenopistossa. Hän kehitti omaperäisen silkkimaalaustekniikan jota hän käytti sitten maalauksissaan. Eläkkeelle jäätyään Markkanen ryhtyi päätoimiseksi taiteilijaksi. Hän rakennutti yhdessä sisarensa kanssa vuonna 1972 Varkauden Ruokojärvelle Niittypurontielle Korpigalleriaksi kutsutun yhdistetyn asuintalon, ateljeen ja näyttelytilan. Ensimmäisen yksityisnäyttelynsä hän piti 1964 Galleria Pinxissä Helsingissä ja Kuopion kaupungintalolla. Markkanen julkaisi vuonna 2002 omaelämäkertansa Korpigallerian Hortensia : taiteilija Toini Markkasen elämänkerta (Fenix-kustannus, Espoo 2002).[1][2]

Toini Markkasen syntymän 100-vuotisjuhlanäyttely järjestettiin syksyllä 2015 Varkauden taidemuseossa.[1][2]