Tohar Butbul

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mitalit
Tohar Butbul vuonna 2017.
Tohar Butbul vuonna 2017.
Maa:  Israel
Miesten judo
Olympiarenkaat Olympialaiset
Pronssia Pronssia Tokio 2020 sekajoukkue
EM-kilpailut
Hopeaa Hopeaa Lissabon 2021 73 kg

Tohar Butbul (hepr. ‏טוהר בוטבול‎, s. 24. tammikuuta 1994) on israelilainen judon olympia- ja EM-mitalisti.[1]

Butbul on kilpaillut koko kansainvälisen uransa 73 kg:n painoluokassa Hän saavutti nuorten EM-kilpailuissa pronssia 2014 ja alle 23-vuotiaiden EM-kilpailuissa hopeaa 2016. Hän oli viides Varsovan EM-kilpailuissa 2017 ja Minskin Euroopan kisoissa 2019 sekä seitsemäs Tokion MM-kilpailuissa 2019 ja Prahan EM-kilpailuissa 2020.[1]

Butbul saavutti 73 kg:n sarjassa hopeaa Lissabonin EM-kilpailuissa 2021 hävittyään loppuottelussa kosovolaiselle Akil Gjakovalle. Vuodelle 2021 siirretyissä Tokion olympialaisissa hän sijoittui 73-kiloisissa seitsemänneksi ja saavutti sekajoukkuekilpailussa pronssia.[1]

Butbul on saavuttanut IJF World Tourin kilpailuissa yhden turnausvoiton, kolme kakkossijaa ja seitsemän kolmossijaa. Continental Open -kilpailuissa hän on ollut kerran kolmas. Hän on voittanut aikuisten sarjassa kolme Israelin-mestaruutta.[1]

  1. a b c d Tohar Butbol judoka judoinside.com. Viitattu 12.8.2021. (englanniksi)