Tilusrauhoitusyhdistys
Tilusrauhoitusyhdistys oli kotieläinten aitausten vähentämiseksi muodostettu yhdistys, jollaisten toiminta loppui viimeistään 1960-luvulla. Yhdistykset perustuivat lakiin tilusten rauhoittamisesta kotieläinten vahingonteolta vuodelta 1922, mutta lain soveltaminen jäi vähäiseksi.[1] Laki kumottiin vuonna 2017 vanhentuneena.[2] Koska jokaisella kotieläinten pitäjällä on velvollisuus huolehtia siitä, etteivät eläimet pääse toisen tiluksille, on eläimiä pidetty aitauksissa niiden valvomisen helpottamiseksi. Aitojen teon vähentämiseksi tilalliset ovat voineet sopia yhteisten laidunalueiden muodostamisesta, jolloin tarvitaan vain alueen ympärysaidat.lähde?
Laki tilusten rauhoittamisesta kotieläinten vahingonteolta astui voimaan vuoden 1922 alussa, ja siinä säädettiin erityisten yhdistysten perustamisesta yhteisiä laidunalueita varten. Kotieläinten vahtiminen paimentamisella tai aitoja rakentamalla oli toki ollut pakollista aiemminkin. Tilusrauhoitusyhdistykset olivat siis erityislakiin perustuvia julkisoikeudellisia yhdistyksiä.lähde?
Tilusrauhoitusyhdistys tuli perustaa vähintään kymmeneksi vuodeksi, ja perustaminen tapahtui kunnanvaltuuston puheenjohtajan johdolla. Tilusrauhoitusyhdistyksiin ei sovellettu yhdistyslakia vaan niistä säädettyä omaa lakia. Yhdistystä perustettaessa tehtiin tilusrauhoitussopimus, jossa oli yhdistyksen toimintaa koskevat määräykset. Sopimus toimitettiin käräjäoikeuden vahvistettavaksi, ja myös sopimukseen tehdyille muutoksille oli hankittava oikeuden vahvistus. Yhdistys oli lakkautettava, jos enemmän kuin neljäsosa jäsenistä sitä vaati. Lakkauttamisesta oli tehtävä ilmoitus oikeudelle, jotta sen pitämä luettelo tilusrauhoitussopimuksista olisi ajan tasalla.lähde?
Ketään ei voitu velvoittaa tilusrauhoitusyhdistyksen jäseneksi, jos siitä ei ollut hänelle mitään hyötyä. Kohtuuttomien aitauskustannusten välttämiseksi yhdistykseen kuulumattomankin maa-alue voitiin ottaa yhdistyksen alueeseen. Tällöin oli maa-alueen omistajalle tai haltijalle maksettava rahallinen korvaus aiheutuneista vahingoista. Tilusrauhoitusyhdistys kuului näin ollen pakollisiin yhtymiin.lähde?
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ https://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/2017/20170007 HE 7/2017 Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tilusten rauhoittamisesta kotieläinten vahingonteolta annetun lain kumoamisesta ja poronhoitolain 35 §:n muuttamisesta
- ↑ https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2017/20170376 Laki tilusten rauhoittamisesta kotieläinten vahingonteolta annetun lain kumoamisesta