Tiheysaaltoteoria

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tietokonesimulaatio jossa näkyy kuinka tähdet liikkuvat sisään ja ulos glaksin haaroista kun galaksi pyörii, haarat eivät kuitenkaan pyöri mukana.

Tiheysaaltoteoria on Chia-Chiao Lin ja Frank H. Shun 1960-luvulla kehittämä teoria spiraaligalaksin muodostumista. Sen avulla on pystytty selittämään miksi molekyylipilvet, HII-alueet ja pimeät sumut muodostuvat galaksin kierrehaaroihin.[1][2]

Tiheysaalto on pyörivässä järjestelmässä, kuten galaksissa tai kertymäkiekossa esiintyvä liikkuva paineaalto. Se etenee keskustasta ulospäin, kunnes vaimenee olemattomiin. Esimerkiksi Linnunradan ja muiden galaksien kierteishaarat ovat tiheysaaltoja, jotka ovat saaneet aikaan kohtaamansa tähtienvälisen kaasun kokoonpuristumista ja romahtamista uusiksi tähdiksi. Nämä uudet ja kirkkaat tähdet paljastavat galaktisten tiheysaaltojen olemassaolon.

Galaksien tiheysaallot saavat alkunsa ja pysyvät yllä mitä todennäköisimmin pienempien seuralaisgalaksien aikaan saamien, niin kutsuttujen Lindbladin resonanssien avulla. Myös galaksien keskustojen epäsymmetrisyys, kuten kaksi toisiaan kiertävää massiivista mustaa aukkoa voivat olla tiheysaaltojen alullepaneva voima.

  • Toimittaneet Hannu Karttunen, Karl Johan Donner, Pekka Kröger, Heikki Oja, Markku Poutanen: Tähtitieteen perusteet, s. 462, 504. Helsinki: Tähtitieteellinen yhdistys URSA, 2016. ISBN 978-952-5985-34-4
  1. Tähtitieteen perusteet, s. 504
  2. Tiheysaaltoteoria Astro.utu.fi. Arkistoitu 24.3.2017. Viitattu 11.11.2018.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä tähtitieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.