The Streets of Cairo

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

The Streets of Cairo on Yhdysvalloissa hyvin tunnettu laulu, johon on olemassa lukuisia eri sanoituksia. Toiseksi tunnetuin nimitys on The Poor Little Country Maid ja lastenlauluna kappaleen tunnetuin nimi on Hootchy Kootchy Dance. Melodiaa on käytetty etenkin 1900-luvun alkupuolella populaarimusiikissa. Sävel esiintyy esimerkiksi monissa piirrossarjoissa aina kun esitetään jotain aavikkoon, Arabiaan, Egyptiin, vatsatanssiin, käärmeen lumoamiseen tai muslimeihin liittyvää.

Business-mies Sol Bloom väitti keksineensä melodian "A Street of Cairo" nimiseen näyttelyn osastoon vuonna 1893 Amerikan mantereen 400-vuotisjuhlien yhteydessä pidetyssä maailmannäyttelyssä Chicagossa. 1900-luvun alkupuolella melodiaa julkaistiin eri sanoitusten yhteydessä, tunnetuimpia näistä oli "The Streets of Cairo". Sävelmän tekijänoikeuksia ei ole kenelläkään. Kappaleen viisi ensimmäistä nuottia ovat samat kuin ranskalaisessa laulussa "Echos du Temps Passé" (1857). Ranskalainen laulu taas perustuu algerialaiseen tai arabialaiseen lauluun nimeltä "Kradoutja", joka oli suosittu Ranskassa 1600-luvulla. Jazz-yhtyeet ovat esittäneet kappaletta jazz-sovituksena.

Kappale yhdistetään usein vatsatanssiin, mutta autenttiset vatsatanssijat Lähi-idässä eivät käytä sitä.

Kappaleen käyttö populaarimusiikissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sävelmä on kulkenut ainakin seuraavilla nimillä, aina eri sanoituksilla:

  • "Hoolah! Hoolah!"
  • "Dance Of The Midway"
  • "Coochi-Coochi Polka"
  • "Danse Du Ventre"
  • "Kutchi Kutchi"
  • "The Streets Of Cairo"

Kappaletta myös lainataan Irving Berlinin sävellyksessä "Harem Nights" (toiselta nimeltään "In the Harem") ja Funkadelicin kappaleessa "You Scared the Lovin' Outta Me" (1977)

Piirrossarjoja, joissa sävel esiintyy

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Goofy Goat Antics (1933)
  • Circus Capers (1930)
  • Mighty Mouse: Aladdin's Lamp (1947)
  • Toon Factory Porky: Ali Baba Bound
  • Tintin seikkailut: Faaraon sikarit

Tietokonepelejä, joissa kappale esiintyy

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Esimerkki kappaleen sanoituksena lastenlauluna:

Oh the girls in France did the hootchy kootchy dance
Singing Annie put your fannie close to mine:
Oh the girls in Spain did the very, very same
Singing Nellie put your belly close to mine.

Myös lastenlauluna kappaleeseen on lukuisia erilaisia vaihtoehtoisia sanoituksia

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]